Kiista valkoisista homoista nousee esiin ainakin kerran vuodessa, prideviikolla. Tänä vuonna se alkoi hieman aikaisemmin, kun Suomessakin alettiin viettää pridekuukautta ja Helsinki Priden yhteistyökumppaneista Spondan kauppakeskuskukset Forum ja CityCenter yllättivät liputtamalla vasta viime kesänä lanseeratulla uudella intersukupuolisten pridelipulla. QX yritti saada kauppakeskusten johdolta kommenttia lippuvalinnasta, mutta kommenttipyyntöihin ei vastattu. Keskustelu kuitenkin alkoi QX:n jutun myötä. Tosin se ei edennyt. Vastakkainasettelu alkaa olla Suomessakin niin väkevää, että keskustelu on kuollut. On vain yksi hyväksyttävä totuus. Niin kävi nytkin.
”Mua hävettää valkoisten homo cis-miesten nillitys”
Lippukeskusteluun osallistuivat Helsinki Pridessa vapaaehtoisena* toimiva Mikko Silvennoinen ja Laura Haimila, jotka pitivät Spondan lippuvalinnan kritisoimista aiheettomana. Perustelu on tuttu etenkin Yhdsyvaltojen värillisten trans- ja queeraktivismista: Valkoisten homomiesten tulee antaa tilaa muille. Suomeen siirrettynä se ei vain toimi. Transsukupuolisia oli mukana järjestötoiminnassa heti, transnaiset olivat tervetulleita naistenbileisiin ja naistenbaaria pyöritti romaninainen. Tässä yhteydessä tekee mieli nostaa mieliin taistolainen laulu vuosikymmenten takaa: ”Älä usko totuuden hokemiin”. Aktivismissa historian käyttäminen ja populistiset kärjistykset ovat käytössä, on oltava valppaana että ei niele kaikkia väitteitä. Silvennoisen ja Haimilan kohdalla tämä ihmetyttää sillä heillä molemmilla on toimittajatausta. Silvennoinen riensikin kommentoimaan lippukeskusteluun, että häntä hävettää valkoinen homomies. ”Mua hävettää oman viiteryhmäni eli valkoisten homo cis-miesten nillitys”.
Silvennoinen ei halunnut kommentoida näkemystään eikä kommenttiaan QX:lle.
Ei keskustelua. On vain yksi oikea mielipide. Mutta railo menee jo syvemmälle. Jos haluat keskustelua ja kysyt perusteita, jos kyseenalaistat päättelyn aukkoja tai osuuvuutta, jos muistutat faktoista olet vihollinen. Viholliskuvan luominen ja dehumanisointi alkaa. Pilkataan, mustamaalataan, suljetaan pois. Ei keskustelua. Ei mahdollisuutta rakentaa yhteisöllisyyttä. Eikö ihan kaikki olisi hyvä ottaa mukaan keskusteluun?
Tyytymättömyyttä prideen ja transaktivismiin on myös sukupuolivähemmistön sisällä, kyse ei ole pelkästään seksuaalivähemmistöjen ja sukupuolivähemmistön välisestä vastakkainasettelusta. Tosin vastakkainasettelu on harhaanjohtava termi kun toinen osapuoli haluaa keskustella, mutta sitä ei sallita. Ainakaan vastakkainasettelu ei ole molemminpuolista. Vastuun kantaa viime kädessä se osapuoli, joka ei keskusteluun lähde tai muuten sen sabotoi.
Pridea kritisoi prideviikolla Iltalehdelle myös transmies Noel joka bloggaa nimellä Tulenhenki. ”Turussa asuva, humanistisia tieteitä opiskeleva Noel kokee, ettei nykyinen Pride aidosti aja kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeuksia”, kirjoittaa IL.
– Se edustaa lähinnä niitä ihmisiä, jotka ovat vihervasemmistoon tai intersektionaaliseen feminismiin kallellaan.
Noelin mukaan nykyinen Pride keskittyy myös turhan paljon transasioihin, eikä enää yhtä paljon seksuaalivähemmistöihin. Hänen blogissaan on asiasta vilkasta keskustelua. QX ei tavoittanut Noelia kommentteja varten.
IL otti samaan haastatteluun Noelin kanssa Trans ry:n puheenjohtajan, joka kiisti Noelin näkemykset. Noel kommentoi pettymystään Twitterissä.
Lippukeskustelu sen sijaan otti lisää kierroksia, kun Marko Vainio, joka tunnetaan paremmin dragartistinimellään Divet, julkaisi humoristisen päivityksen, johon hän oli askarrellut pridelipun vuosimallia 2030.
Vainio ei ole varsinainen stand up -koomikko, hän ei kerro vitsejä, vaan komiikka syntyy hänen dragissa esittämiensä hahmojen kautta niiden kekseliäällä sekoittamisella ja nopeilla leikkauksilla. Vainion komiikka hänen esityksissään pelaa usein kaksimielisyyksillä, kuten drag queen ilmaisu on pelannut jo 100 vuotta. Ja kuten yökerhoviihde perinteisesti on, sitä suuri yleisö haluaa ja odottaa. Sosiaalisessa mediassa Vainio on ahkera keskustelija ja yhteiskunnallista keskustelua ja uutisia aktiivisesti seuraavana hänellä on paljon sanottavaa. Näissä kannanotoissa olevaa humoristista ja usein kärjistävää otetta eivät kaikki siedä. Olennaista tässä on se, että Vainio ei ole sillä tapaa influensseri, että hän pyrkisi sosiaalisessa mediassa nostamaan itseään tai ajamaan jotain asiaa, tienaamaan sillä, hänen työnsä on Divet. Useimmat hänen päivityksistään eivät olekaan julkisia. Sosiaalisessa mediassa taasen toimivat Mona Bling ja Eino Nurmisto.
Saako julkisuuden henkilö, viihdetaiteilija, puhua vapaasti, vai pitääkö hänen julistaa yhtä hyväksyttyä totuutta? Influenssereista tiedämme ainakin sen, että toiminnan peruskallio on ottaa itselleen jokin tietty kulma, esimerkiksi jonkin vähemmistön asia, ja sitten keskittyä kaikessa siihen, silloin algoritmien armosta saa seuraajia. Bling ottaa aktiivisesti kantaa transasiaan, Nurmisto on tunnettu kärjekkäistä kannanotoistaan, tämänkin median hän on julistanut rasistiseksi, vailla perusteita. Hänen kannanotoissaan haiskahtaa kuitenkin tekopyhyys. Hän on esimerkiksi tehnyt markkinointiyhteistyötä pikavippifirman kanssa, mitä QX (yrityksensä kokonaisuudessaan) on jo kauan sitten päättänyt moraalisista syistä olla tekemättä. Kun on kerran saanut ”oikean” leiman, mikään ei tahraa. Sosiaalisen median vaikuttaja ei myöskään ole vastuussa kenellekään, faktojenkaan ei tarvitse pitää paikkaansa, jossain kulkee lain rajat, mutta oikeudenkäynnissä on omat ongelmansa ja vastuu on hyvin abstrakti käsite. Toimittajaa sen sijaan sitovat journalistin ohjeet, esimerkiksi. Influennseri voi syyttää muita siitä mitä itse tekee ja kerätä fanijoukoltaan pisteet kotiin. Yksinkertaistukset, kärjistykset ja helpot totuudet myyvät. Vainio kertoi prideviikolla julkisessa Facebook-päivityksessään Blingin mustamaalanneen häntä tanssijoille, jotka olivat tulossa hänen esitykseensä.
Korkein oikeus otti hiljattain kantaa tapaukseen, jossa sosiaalisessa mediassa julkisuuden henkilön kutsuminen natsiksi oli halventava ilmaisu, mutta ei asiayhteyden vuoksi täyttänyt rikoksen tunnusmerkistöä, kyseessä oli poliittisen toiminnan kommentointi. KKO oli eri mieltä kuin hovioikeus ja kumosi sen antaman lagettavan tuomion kunnianloukkauksesta. Mutta entä, kun viihdetaiteilijaa aletaan mustamaalata kulisseissa tai kutsua natsiksi, ollaanko silloin lain rajoissa? Antakoo keskustelun herättämiseen tarkoitettu huumori oikeuden kutsua natsiksi? KKO:n ratkaisua kiitettiin, koska sen katsotiin olevan sananvapauden eduksi, mitä se kyseisessä tapauksessa onkin. Mutta sosiaalisessa mediassa mustamaalainen ja pilkkaaminen tehdään eriävien mielipiteiden vaientamiseksi. Sen on saanut kokea myös allekirjoittanut. Erikoinen vaientamisyritys oli myös se, kun kilpailevan median päätoimittaja, Kehrääjien Julia Peltonen, arvosteli allekirjoittaneen työtä ja julkaisuja, muiden muassa Qasarin pridelippua koskevaa tekstiä, valittaen QX:n vastaavalle päätoimittajalle ja uhkaavansa raportoida QX:n ylipäänsä. Vastaavat ristiriidat on käyty Ruotsissa jo joitakin vuosia aikaisemmin. Vastuullinen media kun ei julista yhtä totuutta, vaan tuo esiin erilaisia näkökulmia ja sen mikä yhteisössä puhuttaa.
Antaako keskustelun kieltämiseen pyrkivä toiminta aiheen kutsua natsiksi? Missä elämme, jos sallimme liiketoiminnan ja työn mustamaalaamisen salaa? Totalitarismin, tai kultin, sävyjä näissä teoissa ainakin on enemmän kuin sillä, joka haluaa vain avata keskustelua.
Perustelut vaihtaa pridelippu vaikuttavat pohjautuvan näkemykseen, että sateenkaarilippu olisi ”white and gay” eikä mitään muuta. Tämä ei kuitenkaan ole johdettavissa sateenkaarilipun symboliikasta. Siten uusissa progressivisiksi kutsutuissa pridelipuissa ei ole mitään symbolia valkoisille eikä seksuaalivähemmistöille.
Hyväksytty, ”oikea” ajattelu loppuu tai päätetään lyhyeen. Halutaan olla hyvän puolella, ei haluta suurin surminkaan olla ”niitä”. Yhdysvaltojen kulttuurisota näkyy meilläkin. Argumentaatiota ei kyseenalaisteta eikä tosiasioiden värittämiseen haluta kiinnittää huomiota, jos sitä edes päästetään tietoiseen käsittelyyn. Keskustelun torppaamisen jopa agressiivisesta innokkuudesta päätellen, kontekstin hahmottaminen ja laajempi hahmottaminen halutaankin pitää poissa. Hyvä tarkoitus pyhittää keinot. Mutta kun kumartaa yhtäälle, onko pakko potkupyllistää toisaalle?
Ted Urho otti Vainon lippupäivitykseen kantaa sosiaalisessa mediassa. Hän kirjoitti Instagrammiin aloittaen: ”Muut kiusaavat meitä jo tarpeeksi, emme tarvitse lisää vihaa omiltamme”. Sitten hän arvosteli Vainion lippukommenttia pilkkaavaksi ja haitalliseksi ja totesi homomiesten saaneen näkyvyytensä ja pitkälti oikeutensa.
”On nyt meidän vastuumme ja velvollisuutemme auttaa ja tukea kaikkia muita kirjaimia pienissä aakkosissamme. Ei pilkata tai naureskella heille.”
”Pride ei ole pelkästään valkoisten homomiesten juhlaa, se on kaikkien juhla. Ja kaikilla on oikeus tuntea itsensä turvalliseksi, nähdyksi ja hyväksytyksi sateenkaarilipun alla, riippumatta siitä, miltä se nykyään näyttää.”
Vainiota on kritisoitu hlbtq-yhteisöstä nyt useamman vuoden eri ryhmien pilkaamisesta, rasismista ja transfobiasta. Jos hän on esiintynyt prideviikolla, se on nostettu esiin, millä on haluttu kyseenalaistaa hänen soveltuvuutensa priden ohjelmaan. Niin teki myös Urho. Suomen yhtenä näkyvimpänä, ellei näkyvimpänä, dragartistina Vainio on näkyvä kohde, johon voi heittää omia tulkintojaan, se on julkisuuden hinta.
Viisi vuotta sitten, 2017 kesällä, Vainio pääsi otsikoihin Turku Pridea kommentoidessaan: ”Sukupuolettomat järjestää pridea ja homoväestöä ketuttaa missä on kaikki viihde, turkulainen Vainio totesi tuolloin julkisessa Facebook-päivityksessään, mistä QX myös tulloin kirjoitti.
Turku Priden liputusta kommentoi tuolloin myös turkulainen homobaari Suxes.
– Nyt toista vuotta peräkkäin kaupungin näkyvimmästä sateenkaaritapahtumasta on käytännössä tehty vain Trans Pride. Viime vuonna lippurivistöjen keskimmäisinä liehuivat transliput. Yleinen sateenkaarilippu sentään oli vielä kelpuutettu reunoille. Tänä vuonna tankoihin on lisätty sateenkaari- ja translipun lisäksi aseksuaalilippu, biseksuaalilippu ja genderqueer-lippu, mikä edelleen vähentää sateenkaarilippujen määrää. Suuri yleisö ei tiedä lippujen eroja, eikä varmaan suurin osa pride-juhlijoistakaan. Tämä hajaannuttaminen ajaa lähinnä priden vastustajien etuja. Eri liput kulkueessa ovat erittäin hyvä asia, mutta näkyvästi kaupungin lipputangoissa ne eivät ole oikeassa paikassa.
Turku Pridea tekemässä oli tuolloin muun muassa Panda Eriksson, joka oli myöhemmin perustamassa Trans ry:tä.
Lippukeskustelu alkoi siis jo 2017. Saman vuonna USA:n Philadelphiassa sateenkaarilippuun lisättiin etnisyyttä merkitsevät musta ja ruskea raita. Vasta 2018 esiteltiin uusi progressiiviseksi kutsuttu Qasarin pridelippu ja siitä päivitetty intersukupuolisten tunnuksen sisältävä Vecchiettin versio tuli kesällä 2021. Molempien lippujen suunnittelijat sekä Qasar, että Vecchietti ovat identiteetiltään ei-binäärejä. 2020 lippumuutos näkyi Helsingissä, kun kaupunki käytti kaupungintalon paraatiliputuksessa pelkästään Qasarin lippua, joka oli myös isona banderollina kaupungintalon parvekkeella.
Helsingin kaupunki ei 2020 kesällä varsinaisesti vastannut QX:lle lipunvalintaperusteistaan, vaan lähetti copypaste-vastauksen, mikä paistoi silmään, kun sateenkaarimedialle aletaan vastauksessa valistaa, että ”sateenkaarilipun lisäksi [on] käytössä monia eri lippuja, jotka kuvastavat sateenkaariyhteisön moninaisuutta”. QX:n verkkokaupassa myydään näitä lippuja, ja olemme muutenkin hyvin tietoisia tästä seikasta. Vastauksen antoi kaupungin Pride-työryhmästä Nitin Sood, joka on toiminut myös feministisen ja antirasistisen kansalaisjärjestö Fem-R:n hallituksessa, järjestö ajoi progressiivisen pridelipun käyttöönottoa heti tuoreeltaan 2018.
Kesällä 2022 City Centerin ja Forumin kauppakeskuksien edustaja ei vastannut QX:n kommenttipyyntöön liittyen lippuvalintaan.
Keskustelua ei haluta avata.
Kun jo kuudella vuosikymmenellä hlbtqi-yhteisön ja priden tunnuksena ympäri maailman käytetty sateenkaarilippu vaihdetaan kaupungin tai muun merkittävän instituution paraatiliputuksessa toiseen saa sen kyseenalaistaa. On aivan aiheellista kysyä miksi? Mikä on tarve vaihtaa? Mihin lipun vaihtamisella pyritään? Onko lipun vaihtamisella saavutettavissa suurempi hyvä? Onko lipun vaihtamisella negatiivisia vaikutuksia? Hyväksyykö koko hlbtiqi-yhteisö uuden lipun? Kuka lipun vaihtamisesta päätti? Tätä keskustelua ei kuitenkaan ole käyty, eikä sitä haluta käydä.
Vaino tarttui lipun vaihtamiseen huumorin keinoin 28. kesäkuuta julkaisemallaan (tuolloin) julkisella Facebook-päivityksellä:
”Pride-lippu 2030. Interseksin sisällä oleva vatsalaukku kuvaa ukkomiehiä, jotka roikkuvat kuvattomina Grindrissa ja jotka vihdoin vaativat näkyvyyttä muijiltansa, että sais laittaa kuvansa appiin. Sateenkaarinuoli kuvaa jatkuvaa elämänkaarta, jossa kaikki samassa syklissä elämme maanantaista sunnuntaihin ajatellen vain seksiä. Laatikko, jonka sisällä on vino kolmio kuvaa pyrkimyksiämme päästä vapaaksi ajatuskahleistamme, mutta aika ei ole vielä oikea. Äärettömän merkki kuvaa himobottomystävyksiä, joiden ahnaat reiät ikään kuin kutsuvat himotoppia kylään. A-seksuaaleja leikkisästi kuvaava DO NOT CROSS on vihdoin otettu myös osaksi pyhää lippua.
Tämän jälkeen hän täydensi tekstiä toteamalla sen olevan ”mustaa huumoria”. Noin vuosi sitten tietooni tuli transaktivistien sosiaalisessa mediassa transvastaisiksi tulkittuja henkilöitä kohtaa suunnattu väkivaltainen kommentointi. Tuolloin Trans ry: keulahahmo ja sittemmin Kehrääjät verkkomedian päätoimittaja Julia Peltonen perusteli TERF-väkivaltaan yllyttävistä meemeistä tykkäämistään mustalla huumorilla.
Vainion lippupäivitys sai Eino Nurmiston, joka taannoin nimesi itsensä Valtakunnan ykköshomoksi, kommentoimaan: ”Ennen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä pilkkasivat ja halveksivat netissä tässä hengessä natsit ja ääriuskovat, nykyään näemmä ihan julkisesti myös Miss Divet”, Nurmisto kirjotti Instagram-tarinassaan.
Nurmisto ei perustellut näkemystään QX:lle.
Mitä mieltä Marko Vainio oli lippuhuumorinsa saamasta vastaanotosta?
– Halusin nähdä millaisia reaktioita lipun muuttaminen aiheuttaa ja kyllä se raivoa sai aikaan varsinkin heissä, jotka ovat uuden progressiivisen lipun kannalla.
– Miksi siitä suuttua, kun näillä näkymin lippu tulee 2030 olemaan täynnä erilaisten rthmittymien merkkejä. Kun emme voi kaikki mahtua yhden lipun alle.
Vainio toteaa, että hän ei missään nimessä halua mitään jyrkkää vastakkainasettelua.
– Valkoista gayväestöä ei oteta huomioon ja meitä vähemmistön sisällä väheksytään.
Siitä on jo monta vuotta kun Helsinki Pridella on ollut miestenbileet. Naistenbileet ovat ohjelmistossa joka vuosi. Vielä 2011 Helsinki Pridella oli omat miestenbileet, sen koomin niitä ei ole nähty ja sitä ennenkin ne olivat satunnaisia. Katsotaanko, että homomiehet voivat mennä Herculekseen ja [ennen 2020] DTM:ään, eikä tarvetta siksi ole? 2011 esimerkiksi Hercules ja DTM olivat vielä enemmän gay asiakaskunnaltaan kuin ne sittemmin ovat olleet, joten tämä perustelu ei oikein istu.
Useimmiten homomiesten esittämä pridekritiikki on mitätöity toteamalla, että homot itkevät vain bileiden perään. Haimila mitätöi lippukritiikin QX:n lippujutun Facebook-kommentoinnin yhteydessä, että jokainen voi liehuttaa sitä lippua minkä itse haluaa. Jos Helsinki Pride lopettaisi naistenbileiden järjestämisen, varmasti tulisi itku. Yksittäisten ihmisten heiluttamista lipuista ei kukaan olekaan ollut käärmeissään, eri identiteeteille on muutama kymmenen erilaista lippua, vaan kyse on vakiintuneesta symbolista, jota on tottu pitämään paitsi priden myös koko hlbt-yhteisön symbolina, se on nähty ympäri vuoden gaybaareissa. On aivan eri merkitys sillä, minkä lipun kaupunki valitsee kaupungintalon eteen, tai kauppakeskus katolleen.
Vainio ihmettelee miten herkkänahkaisia hänen huumorilleen sosiaalisessa mediassa ollaan. Mona Bling oli saanut yhdestä Vainion Facebookissa ystävilleen julkaisemasta kommentista kuvakaappauksen ja lähestyi Vainiota selitystä vaatien.
– Tuokin minun ja Monan yhteydenotto johtui aivan naurettavasta asiasta. Minun ja tuon kommentoimani kaverin välinen sanailu on toki rankkaa.
– Mona yhtään minua tuntematta päätteli saamastaan kuvakaappauksesta, että minä olen aivan hirveä transvihaaja.
– Jokainenhan tässä maailmassa ajaa omaa agendaansa.
QX on nähnyt kyseisen kommenttiketjun ja Blingin ja Vainion keskustelun. Bling ei vastannut QX:n kommenttipyyntöön tapaus Vainioon liittyen.
Vainiolla on polttava kysymys.
– Pitääkö menestyneen drag-artistin puhua jonkun ”yhteisön” puolesta? Enkö saa puhua omille FB-kavereille omaan humoristiseen tyyliini kyseenalaistaen lähes kaiken tässä maailmassa? Koronarajoituksista pride-ohjelmaan.
Huumori on aina ollut keino käsitellä kiistanalaisia asioita. Drag queenit ovat olleet rakastettuja juuri terävän kielensä ansiosta ihan taidemuodon alusta asti. Samoin gaymiehiin on liitetty stereotyyppisesti nokkeluus ja roisikin ilmaisu, ja sille on kyllä ihan todellisuuspohja.
Miten vakiintuneen pridesymbolin ja vähemmistön symbolin jatkuvaan päivittämiseen sitten pitäisi suhtautua, jos siitä ei saa laskea leikkiä eikä siitä suostuta keskustelemaan. Mitä tämä on ellei totalitarismia?
Ted Urho kommentoi näkemyksiään QX:lle.
Ted, kirjoitit, että “Pride ei ole pelkästään valkoisten homomiesten juhlaa”. Mihin perustuu näkemyksesi siitä, että [osa homomiehistä] haluaisi sen sellainen olevan?
– Näkemykseni on, että Pride pitäisi olla kaikkien juhla, mutta samaan aikaan Suomi on hyvin rasistinen maa. EU:n perusoikeusviraston (FRA) vuonna 2018 laatimassa raportissa Being Black in EU havaittiin, että Suomi oli tutkituista maista rasistisin. Kokonaiset 63 % haastatelluista ilmoitti kokeneensa rasistista häirintää viimeisen viiden vuoden aikana, kun taas Iso-Britanniassa 21 % haastatelluista vastasi samoin.
– Siirrytään empiirisestä tutkimuksesta yksittäisin havaintoihoin, joita rodullistetut ystävät ovat minulle jakaneet. Treffisovelluksissa heitä kohtaa suomalaisten kohdalla joko hiljaisuus, tai mielenkiinto, joka pohjautuu heidän ihonvärinsä fetisointiin. Vielä pari vuotta sitten treffisovelluksissa saattoi ihan avoimesti lukea ”No Asians”, ja vielä tänäkin päivänä tyhjän profiilin ainoa viesti saattaa olla ”Looking for BBC.” Ja kyseessä ei ole mielenkiintoa Iso-Britannian yleisradioyhtiötä kohti.
– Homopiireissä rasismi on rakeenteellinen, ja rodullistettujen henkilöiden välttäminen hyvin mahdollisesti alitajuntaista. Se ei kuitenkaan lohduta, kun joutuu sen itse kokemaan, eikä kannusta liittymään homoyhteisöön.
– Siksi näen tärkeänä sanoa ääneen, että Pride ei ole pelkästään valkoisten homomiesten juhlaa, vaan kaikkien juhlaa.
Mutta onko kestävää todeta rasismin yleisyyttä seksihurjastelijoiden mieltymysten perusteella? Seksideittiapit kuten Grindr ovat melkoisia ihmisyyden viemäreitä, joissa kiinnostus ei kohdistu ihmiseen, vaan genitaaleihin tai muuhun sellaiseen, jonka avulla voi seksuaalista huvia itselleen saada. Niissä kukoistaa myös ikäsyrjintä, useissa profiileissa todetaan ”älä ole setä”, ”olethan alle 30 vuotias”, ”no oldies”. Niissä kukoistaa seksismi ”vain XXL”, alle 20-senttiset älkää vaivautuko. Jahdataan pienikokoista nuorta, koska halutaan panopuu. Jahdataan pitkiä miehiä, koska kuvitellaan, että sieltä saa isomunaisen dominoivan panomiehen. Viesteihin vastaamattomuus taas ei ole mikään merkki rasismista tai muusta syrjinnästä sinällään, se kertoo varmasti vain siitä, että kiinnostusta ei ole. Eihän sitä kukaan pidä kaikista samaan etniseen tai sosioekonomiseen lokeroon kuuluvastakaan. Viimeisen parin vuoden aikana Grindrissä on myös yleistynyt ”vain trans/cd”, onpa näkynyt jopa ”ei homoja” preferenssi, näitä on jo kymmeniä, prosentuaalisesti näkyvä määrä Helsingin pienissä käyttäjäluvuissa. Miltä tämä tuntuu homomiehestä deittiapissa, jonka pitäisi olla eniten gay maailmassa? Ylipäänsä Grindrin ilmapiiri antaa yhtä kattavan kuvan homomiehistä kuin Ylilauta suomalaisista. Urho, ei halunnut täydentää vastaustaan tältä osin.
Aiemmin kesäkuussa sukupuolentutkija Tuula Juvonen totesi QX:n haastattelussa, että aktivismin argumentaatio on siirtynyt Yhdysvalloista Suomeen sellaisenaan, vaikka se ei täällä samalla lailla päde. ”Suomesta puuttuu sellainen historia, että transihmisiä olisi aktiivisesti maalitettu. Tasa-arvolainsäädäntö on uudistettu jo jokin aika sitten, ja nykyisin se kieltää transihmisten syrjinnän. Suomen tilanne on siinä mielessä merkittävällä tavalla erilainen kuin Yhdysvalloissa tai Isossa-Britaniassa” Juvonen totesi tuolloin ja jatkoi, että maiden väliset historialliset erot näkyvät myös suomalaisessa aktivismissa. Setassa oli heti alusta alkaen mukana heteroseksuaalinen transvestiitti. Suomessa transihmiset ovat aina olleet mukana yhteisössä, hlbt-aktivismissa “t” on aina ollut näkyvä Setassa ja täysin fine.
Liput on kuitenkin laitettu meillä Suomessakin vaihtoon Amerikan malliin ja sama argumentaatio raikuu täällä, etenkin sosiaalisessa mediassa: Väitetään transihmisten olleen aktivismissa syrjästä ja todetaan tulleen ajan valkoisen homon väistyä.
Ted, oletko tullut ajatelleeksi, että vedät liian helpot yhtäläisyysmerkit Suomen ja USA:n tilanteiden välille?
– Pride on globaali liike, ja varsinkin nuoremmat sukupolvet tiedostavat nopeasti ja herkästi tärkeyden yksilöiden edustuksessa ja näkyvyydessä. Se, mitä USA:ssa tapahtuu, kantautuu myös meille Eurooppaan, minkä näemme esimerkiksi äärioikeistolaisissa maissa kuten Puolassa ja Unkarissa, missä homo- ja transfobia on hyväksyttyä ja jopa osa valtion virallista politiikkaa.
– Transfobia näkyy valitettavasti myös suomalaisissa hlbtiqa+-piireissä. Esimerkkinä Turku vuonna 2017, jolloin eri tahot, homobaari [Suxes] ja paikallinen dragartisti [Vainio], kritisoivat Turku Pridea siitä, että transoikeudet saivat liian paljon näkyvyyttä. Myös qx.fi raportoi aiheesta tuolloin.
Oletko tietoinen siitä näkemyksestä, että homomiehet ovat jo vuosikymmeniä kokeneet olevansa syrjässä hlbt-järjestötyössä Suomessa?
– En ole nähnyt sitä julkisessa keskustelussa, mutta olen kuullut siitä mainittavana aina välillä. Haasteellinen osa hlbtiqa+-yhteisössä on se, että monella meistä ei ole mitään yhteistä, paitsi erilaisuutemme. Kun vilkaisemme historiamme alkuun, siellä eturintamassa oli rodullistetut transnaiset, butchlesbot ja muut, joilla ei ollut mitään menetettävää. Monet (ei kaikki) homomiehet elivät kaksoiselämää, eivätkä halunneet vaarantaa sitä yhteiskunnallista asemaa, mitä he muka-heteroina olivat itselleen luoneet. Sama taipumus näkyi myös 1980-luvulla aids-pandemian aikana. Pohjoismaisesta näkökulmasta ruotsalainen kirjailija Jonas Gardell kuvailee näitä asioita sekä uusimassa kirjassaan Ett lyckligare år, joka ilmestyi 2021, että modernissa klassikkotrilogiassaan Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, joka ilmestyi 2012-2013.
Urho toistaa sosiaalisen median viime vuosina rummuttamaa näkemystä, jossa yleisesti todetaan värillisten transnaisten ”tuoneen meille priden”. Näkemys on aktivismia ja ei perustu faktoihin. Aktivismi on pitkä tie, joka alkoi kirjoitetussa ja julistetussa muodossaan viimeistään yli 150 vuotta sitten ja Saksassa ja Yhdysvalloissakin 1900-luvun alkupuolella. Jos etnisyydestä halutaan puhua, mukana oli enimmäkseen valkoisia ja gaymiesten rooli on ollut merkittävä. Faktat väistyvät ja joustavat kun aktivismia tehdään historiaa käyttämällä. Historian käyttämisestä selkein esimerkki tällä hetkellä on Venäjän presidentin tarina Ukrainasta. Urho ei halunnut täydentää kommenttiaan.
– Subjektiivisesti on ymmärrettävää, että homomiehet voivat tuntea syrjäytymistä yhteisöstä. Mutta objektiivisesti katsottuna, suomalaisella homomiehellä pyyhkii aika hyvin: lainsäädäntö tukee häntä, hän ei ole enää sairas eikä rikollinen, eikä häntä saa lain mukaan syrjiä. Häntä haastatellaan mediassa monessa eri roolissa, ei pelkästään seksuaalivähemmistön edustajana. Homomiehen kuvaus populaarikulttuurissa ja yhteiskunnassa on moniulotteinen, ja nuorella homomiehellä on varttuessa monia eri esikuvia sekä politiikassa, urheilussa että elinkeinoelämässä.
Homomiehen näkyvyydestä, representaatiosta voi olla ainakin kahta mieltä. On totta, että homomiehet ovat näkyneet paljon, mutta onko näkyvyys monipuolista? Useimmat tv-sarjat ja elokuvat, lähes kaikki, esittävät gaymiehen seksihurjastelijana ja bailaajana. Ero heteromiehen representaatioon on kirkuva, vaikka heteromiehenkin kuvaus on kapea: emme juuri näe rakastavia yksiavioisia homopareja, emme näe homoja, joiden elämää ei hallitse seksin jahtaaminen, emme näe homoja jotka panostaisivat oman uransa eteen tai uhraisivat elämänsä aktivismille tai muulle yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. Seksi- ja bailauskeskeisyyden ohella homoista kertovat elokuvat kuvaavat uhriasetelmaa, josta toki on ollut tärkeätä kertoa, sillä se on tukenut aktivismia osoittaen, miten syrjintä yhteiskunnassa vaikuttaa. Bimies taas ei näy juuri lainkaan.
Urho, suomalainen valkoinen, korkeasti koulutettu suomenruotsalainen gaymies tiivistää kantansa haastattelun lopuksi:
– Toisin sanoen h:lla menee hyvin. L:llä ja b:llä menee myös aika hyvin, mutta vielä on tekemistä. Samaa ei voi sanoa t:stä, i:stä, q:sta eikä a:sta. Siksi (joidenkin) homomiesten olisi nyt hyvä miettiä, mitä he voivat tehdä yhteisön eteen, sen sijaan, että rypevät itsesäälissä. Vuosien aikana koko yhteisö on tehnyt paljon meidän eteemme.
Mona Bling otti eilen kantaa QX:n artikkeliin miesten poisjäämisestä prideilta QX:n Facebookin kommenttiketjussa.
”Kirjoituksesta saa kuvan, että suomalainen LGBTQ+-aktivismi olisi jonkinlaisessa kriisissä, kun kaikki silmät ja ajatukset eivät ole kokoajan valkoisissa cis-homomiehissä. Todellisuudessa suomalainen LGBTQ+-aktivismi ei ole koskaan voinut näin hyvin kuin nyt, koska puhutaan muistakin kuin homomiehistä. Ymmärrän kuitenkin, että kun vähemmistön sisällä muut vähemmistöt ottavat ja saavat tilaa, voi homomiehistä tuntua siltä, että heistä ei kukaan puhuisi ikinä – olivathan he kaiken huomion keskipiste kymmeniä vuosia.”
Kysymys ei kuitenkaan olekaan siitä, että onko homomiesten asema Suomessa parantunut muita vähemmistöryhmiä enemmän. Kysymys ei ole siitä, ketä hlbtqi+ -yhteisön ryhmää syrjitään eniten. Kyse ei ole siitä, kenestä media tekee enemmän juttuja. Kyse on siitä, että homomiehet edelleen tarvitsevat yhteisöä. Että biseksuaalit tarvitsevat yhteisöä. Että lesbot tarvitsevat yhteisöä.
”Aina vaan lihaksikkaita homomiehiä heilumassa pienissä stringeissä”
2019 Heseta ry vaihtoi nimekseen Helsinki Pride yhteisö. Sen ensimmäinen uudella sivustolla julkaisema blogiteksti hyökkäsi homomiehiä vastaan. ”Siellä (kulkueessa) on aina vaan lihaksikkaita homomiehiä heilumassa pienissä stringeissä. Pitäisi olla voimakkaampi viesti meidän kaikkien puolesta, eikä pelkkä bilekarnevaali. Pride pitäisi olla ylpeyttä, keskustelua, asioista kertomista.” Lainaus on Lydia Ofimjan Helsinki Pride -yhteisön Media-osioon kirjoittamasta artikkelista Lisää näkyvyyttä transihmisille. QX kirjoitti aiheesta, mutta mitään anteeksipyyntöä tai pahoittelua ei Helsinki Pride yhteisö koskaan tehnyt, totesi vain olevansa kaikkien yhteisö. Homojen mielipiteellä ei ollut väliä. Tuolloin monet kummastelivat julkaisua ja miettivät, mikä meteli olisi noussut, jos homomies olisi todennut vastaavaa transihmisistä.
Seta julkaisee sosiaalisen median päivityksissää eri hlbtqi+ -ryhmien ja vastaavien kansainvälisen näkyvyyden päiviä. Mutta jostain syystä esimerkiksi kansainvälinen binäkyvyyden päivä on mennyt, mistä pari vuotta sitten kysyinkin, koska kyse on kuitenkin ”aakkosten” vanhimmasta eli itsestäänselvästä ryhmästä. Perusteluksia kerrottiin uohtaminen.
Kun Oslossa ammuttiin kohti gaybaaria, kuten baari itse toteaa verkkosivuillaan olevansa, Helsingin Sanomat kirjotti homobaarista, Seta queerbaarista, mikä ei ollenkaan sama asia. Perusteluksi Setasta kerrottiin QX:lle, että he käyttivät vain vastaavaa termiä kuin norjalaiset järjestöt.
Viime vuonna Helsingin Sanomien juttu toi esiin intersektionaalisten periaatteiden mukaan tehdyn graafisen esityksen, etuoikeuskehän, jossa homomiehet oli irrotettu muista seksuaalivähemmistöistä omaksi ryhmäkseen heteroiden ja seksuaalivähemmistöjen väliin. Tässä uusjaossa oli kyse vain seksuaalisesta suuntautumisesta ei sukupuolivähemmistöistä. Tätä mallia sitten käytettiin Suomessa viranomaistyössä, oikeusministeriö oli ottanut sen virkamiesten koulutusmateriaaleihinsa.
Kysein etuoikeuskehä on konkreettinen osoitus siitä, että joidenkin – merkittävässä valta-asemassa olevien – mielestä homomiehet joutavat sivummalle, sinne heteroiden sekaan oikeastaan. Mutta onko näkemykselle perusteita. Vilkaisu tämänkin median julkaisemiin artikkeleihin, joissa kerrotaan syrjäytymistä ja syrjintää selvittäneistä tutkimuksista ei tue näkemystä siitä, että homo- tai bimiesten asema olisi hyvä.
Homomiehet pelkäävät syrjintää yhtä paljon kuin ei-vähemistöön kuuluvat naiset
Hlbtiq+ -opiskelijoista syrjintää pelkää kolminkertainen määrä (46%) muihin opiskelijoihin verrattuna (12%). Hlbtiq+ -miehet pelkäävät syrjintää yhtä paljon kuin ei-vähemistöön kuuluvat naiset (22%): Juttu QX:ssä kesäkuussa 2022.
Gayt ja lesbot syrjivät bimiehiä ihan kuten heterotkin
QX syyskuussa 2021: Tutkimus todistaa: Gayt ja lesbot syrjivät bimiehiä ihan kuten heterotkin. Bimiehiin suhtaudutaan yhä epäluuloisesti. Useimmat uskovat, että bimihehet ovat enemmän kiinnostuneita miehistä kuin naisista, kertoo European Journal for Social Psychology toukokuussa julkaisema tutkimus. Ero tulee selväksi, kun verrataan suhtautumista binaisiin – binaisten uskotaan kiinnostuvan yhtä lailla miehistä ja naisista.
Miehille on yhä vaikea kertoa biseksuaalisuudestaan
QX 2019: Miesten biseksuaalisuus onkin yhä enimmäkseen tabu. On yleinen harhaluulo olettaa biseksuaalisuuden olevan vain vaihe tai selitys sille, että mies on todellisuudessa homo. Bi-miehiin liittyy valtava määrä ennakkoluuloja, jotka vaikuttavat bi-miesten terveyteen haitallisesti. Monissa tutkimuksissa tai kyselyissä on osoitettu, että naiset vierastavat bi-miehiä, eivätkä kelpuuta bi-miestä kumppaniksi.
Tutkimus paljastaa – heteronaiset eivät syty bi-miehistä
QX 2019: Tulokset näyttivät, että heteronaiset pitivät bi-miehiä vähemmän romanttisesti ja seksuaalisesti kiinnostavina kuin heteromiehiä. Toisekseen heteronaiset lähtisivät epätodennäköisemmin treffeille bimiehen kanssa, tai harrastaisivat seksiä bi-miehen kanssa. Heteronaiset pitivät bi-miehiä merkittävästi naisellisempina kuin heteromiehiä.
Tutkimus osoittaa: samaa sukupuolta olevat parit välttelevät kulkemasta käsi kädessä julkisesti
QX 2018: Tutkimuksesta selvisi, että kaksi kolmesta välttää pitämästä kumppaniaan kädestä kiinni julkisella paikalla, koska pelkäävät muiden reaktioita.
Seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla on selvästi kohonnut itsemurhariski
QX 2018: Seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla on selvästi kohonnut itsemurhariski. Yhdysvalloissa kerätyn aineiston tulosten perusteella 40 % seksuaalivähemmistöihin kuuluvista lukioikäisistä oli harkinnut itsemurhaa edeltäneen vuoden aikana, 25 % oli myös yrittänyt sitä. Heteronuorista selkeästi pienempi osa, vain 15 % oli harkinnut itsemurhaa ja sitä oli yrittänyt vain 6 %.
Homomiehet ovat masentuneempia kuin heteromiehet
QX 2017: Tutkimuksesta riippuen homomiehet riistävät 2-10 kertaa heteroita todennäköisemmin oman henkensä. Meillä on kaksi kertaa suurempi todennäköisyys vakavaan masennusjaksoon. Terveysuhka koskee etenkin miehiä, ei lesboja. Tutkimuksen mukaan hiljattain New Yorkiin saapuneista nuorista homo miehistä kolme neljästä kärsi ahdistuneisuudesta tai masennuksesta, alkoholin tai huumeiden väärinkäytöstä tai harrasti riskiseksiä – tai jostain näistä kolmesta yhdessä. Homomiehillä on vähemmän läheisiä ystäviä kuin heteroilla tai homonaisilla.
Yhdysvaltojen lisäksi homomiesten kokema tyhjyyden tunne on havaittu muuallakin. Hollannissa homoliitot ovat olleet mahdollisia vuodesta 2001 alkaen, kuitenkin hollantilaiset homomiehet kärsivät kolme kertaa heteromiehiä todennäköisemmin mielialahäiriöistä ja heidän itsemurhariskinsä on 10 kertainen. Ruotsissa, missä rekisteröidyt parisuhteet tulivat mahdollisiksi 1995 ja homoliitot 2009, miesten kanssa naimisissa olevien miesten itsemurhaluvut ovat kolminkertaiset verrattuna miehiin, jotka ovat naimisissa naisen kanssa.
Ruotsissa rakennusalalla tehty tuore tutkimus paljasti, että siellä ei ole yhtään homomiestä esimiesasemassa.
Homomiesten hyvää asemaa osoittavia tutkimuksia ei oikeastaan löydy. Yksi sellainen on tuore tänä keväänä julkaistu tutkimus, jossa todettiin, että Yhdysvalloissa homomiehillä on muita useammin alempi korkeakoulututkinto, 56 prosentilla, kun koko väestön keskiarvo on 36 prosenttia. Tämä todistaa vain koulutustasosta, ei syrjintäkokemuksista tai vähemmistöstressin tuomista terveyshaitoista, jotka alkavat vaikuttaa etenkin ikävuosien karttuessa.
Vainio keikkailee ahkerasti ympäri Suomea pienemmilläkin paikkakunnalla monissa erilaisissa tapahtumissa.
– Vaikka minulla ja Mikko Silvennoisella menee elämässä hyvin niin esimerkiksi Tampereen yläpuolella valkoinen gay-mies on edelleen hyvin alistettu. Ei voi yleistää vaikka Helsingissä on menestyviä valkoisia gay-miehiä. Se on kupla, Vainio toteaa.
– Tyypillistä on, että homomiehiä hakataan kaduilla, kertoo poliisitarkastaja Måns Enqvist Poliisihallituksesta syksyllä 2019.**
Ei ole perusteita vaatia [valkoisia] homomiehiä antamaan tilaa, mekin tarvitsemme yhteisöä, yksinäisyys tappaa. Hlbtqi+ -järjestöt keskittävät rajalliset resurssinsa siihen kysymykseen, joka sillä hetkellä vaatii huomiota ja korjaamista, kuten translakiuudistukseen viime vuosina. Mutta, jos järjestöt eivät ole huolissaan siitä, että homomiehet eivät osallistu niiden toimintaan eivätkä edes näy pridekulkueessa, ne ovat heikompia, kuin ne olisivat jos koko hlbtqi+ -kirjo olisi oikeasti mukana.
Tänä kesän esiteltiin jälleen uusi pridelippu. Tampereen tiedostavassa lipussa, kuten sitä kutsutaan, on 13 eri väristä raitaa, perinteisen kuuden raidan sijaan. Julius Jokikokon suunnittelemassa lipussa homo- ja transmiehiä kuvaa sama vaaleansininen raita.
”Ei voi yleistää vaikka Helsingissä on menestyviä valkoisia gay-miehiä. Se on kupla”
*Oikaisu 10.7.2022: Lisätty kyseinen sana tarkennuksena Silvennoisen roolista.
**Lisätty lause 12.7.2022
Päivitetty 2022-09-02
