Helsingin Gayteatteri esittää keväällä 2014 Shakespearen aikalaisen Christopher Marlowen näytelmän Edvard II. Ensi-ilta on keskiviikkona 19.3.
Englannin renessanssiteatterin suuri tuntematon Christopher Marlowe kirjoitti tragedian ennen perheinstituution ja puritanismin valtakauden alkua. Tarina kuvaa valtataisteluja ja kuninkaan miessuhteita Englannin hovissa 1300-luvun alussa, ennen 1600-luvulla alkaneita homojen laajamittaisia vainoja.
Liian suorasukainen näytelmä oli painuneena unohduksiin peräti 300 vuoden ajan löytyäkseen uudelleen meidän aikanamme, jonka ihmisiä sen teemat puhuttelevat ajankohtaisuudellaan.
HGT:n tulkinta näytelmästä kysyy, onko vallan ja yhteiskunnallisen ja taloudellisen kehityksen suunnan sekä toisaalta seksuaalisen erilaisuuden suvaitsemisen välinen jännite sittenkään vähenemässä, vai onko vapaamielisyyden pinnan alla käynnissä prosessi, joka vie kohti pimeämpää aikaa? Näytelmän on ohjannut Matti Rasilainen.
Helsingin Gayteatteri on 7 vuotta toiminut, n. 30 jäsenen vahvuinen harrastajapohjainen teatteri. Teatteri tuo esille homotaiteilijoiden teoksia ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tärkeitä aiheita näyttämötaiteen keinoin.
Kuvat: HGT / Tiina Rantala
QX Gay Map: Edward II
Päivitetty 2022-09-21