Mikko Mäkelän esikoispitkä A Moment in the Reeds on valittu maineikkaille Lontoon elokuvajuhlille, British Film Institute London Film Festival. Siellä elokuva saa maailmanensi-iltansa Love-sarjassa, johon on valittu rakkautta eri muodoissaan käsitteleviä pitkiä elokuvia ympäri maailmaa.

107-minuuttinen kaksikielinen draama kertoo Pariisiin muuttaneen Leevin (Janne Puustinen) ja syyrialaisen turvapaikanhakijan Tareqin (Boodi Kabbani) yllättävästä kohtaamisesta Leevin perheen kesämökillä, jota molemmat ovat Leevin isän (Mika Melender) johdolla päätyneet kunnostamaan.

A Moment in the Reeds kuvatiin Savitaipaleella

A Moment in the Reedsin tekoon kerättiin joukkorahoitusta.

Savitaipaleella viime kesänä kuvattu elokuva on Tom of Finland- ja Pihalla-elokuvien ohella yksi ensimmäisiä kotimaisia kokoillaan queer-elokuvia.

Festivaalin ohjelmoijien mukaan elokuva on “vaikuttava debyytti, joka älykkäästi ja mielikuvituksellisesti tutkii kodin käsitettä, tunne-elämän rehellisyyttä ja identiteetintunnetta. Kaunis kuvaus, vivahteikas käsikirjoitus ja mukaansatempaavat näyttelijänsuoritukset yhdistyvät elokuvassa, joka tuntuu tuoreelta, luonnolliselta ja hyvin ajankohtaiselta.”

”Vaikka kuvausten aikana jo välillä tuntuikin siltä, että jotain hienoa on tekeillä, en elokuvaa tekemään lähtiessä todellakaan uskaltanut odottaa, että pääsisimme näyttämään elokuvaa näin hyvällä festivaalilla” iloitsee Mäkelä tuotanyhtiön tiedotteessa. ”On upea tunne, kun koko työryhmän kova työ saa näin hienon tunnustuksen.”

”On myös mainiota, että elokuvan ensiesitys on Lontoossa, koska kyseessä on hyvin kansainvälisellä ajatuksella toteutettu elokuva”, Mäkelä jatkaa. “Toivomme kuitenkin elokuvan kotimaisen ensi-illan ajankohdan selviävän pian, jos suomalainen levittäjä löytyy.”

Pääosissa nähdään Janne Puustinen, Boodi Kabbani ja Mika Melender. Elokuvan on kuvannut Iikka Salminen. Suomalais-britannialaisen yhteistuotannon tuottajina ovat toimineet Mikko Mäkelä, Jarno Pimperi ja James Robert Watson Wild Beast Productions-tuotantoyhtiölle.

Katso teaseri tästä!