Kuin seuraisi haureudesta tuomitun naisen julkista kivittämistä jossain fundamentalistien hallitsemassa takapajulassa. Paitsi että kyseinen takapajula on Suomi ja kivityspaikkana Ylen studio. Kivet taas ovat sanoja, jotka iskeytyvät siniseen jakkupukuun pukeutuneeseen vaaleaverikköön nimeltä Kirsi Viilonen. Me muistamme hänet Kikkana. ”Naisena, jolla kaikki on hartioiden alapuolella.” Tuotteena. Suklaarasiana. Nättinä pakkauksena. Lavalla olevana hutsuna, joka ei osaa laulaa vaan ainoastaan esiintyä.
Nämä kaikki ovat suoria poimintoja Ylen vuonna 1990 esittämästä Sabatti-ohjelmasta, jossa suureen kansansuosioon hiljattain noussut Kikka oli toimittaja Tapani Ripatin ja studioyleisön haistateltavana. Ohjelman katsominen YouTubesta aiheuttaa fyysistä pahoinvointia, ja niin aiheuttaa myös sen toisinto, joka nähdään Teatteri Jurkan uudessa Kikka Fan Club -monologiesityksessä. Laura Gustafssonin käsikirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama esitys on syvästi koskettava kunnianosoitus yhdelle Suomen menestyneimmistä mutta myös parjatuimmista naisartisteista.
”Kikka lauloi eroottisia lauluja niin, että ne kuulostivat lastenlauluilta.”
Kikka Fan Club seuraa Kikkaa suosion huipulta 1990-alusta aina artistin ennenaikaiseen kuolemaan vuonna 2005 ja edelleen tuonpuoleiseen. Pääosanesittäjä Pia Andersson on omaksunut Kikan syvimmän olemuksen täydellisesti – hänen roolityöstään välittyy suorastaan aavemaisen aidosti Kikalle tyypillinen rohkeuden ja viattomuuden välinen ristiriita.
Kikka lauloi eroottisia lauluja niin, että ne kuulostivat lastenlauluilta, ja myös hänen olemustaan hallitsi jonkinlainen vilpitön hämmästys median ja yleisön vihareaktioita kohtaan. ”Minähän olen vain ihminen ihmisten joukossa”, hän saattoi sanoa, mutta 1990-alun Suomessa Kikkaa ei kohdeltu järin inhimillisesti. Häntä ei haluttu nähdä omana toimijana, vaan likaisten vanhojen miesten kaltaisilleen tekemänä tuotteena – eräänlaisena laulavana pornolehtenä. Kikka Fan Club -esityksessä tämä välittyy paitsi nukketeatterina toteutetusta Sabatti-ohjelman toisinnosta myös lavastuksesta, joka tekokukkineen päivineen vie ajatukset thaihierontapaikkoihin.
”Minähän olen vain ihminen ihmisten joukossa”
Kikka itse ei saanut happy endiä. Kun hän laskee mikrofoninsa viimeisen kerran, hierontapaikka muuttuu mausoleumiksi. Kuollut kiihdyttäjä ja viihdyttäjä astelee yleisön eteen ja saa synninpäästön keneltäpä muultakaan kuin drag queeniltä. Sateenkaariväkihän on aina rakastanut ja ymmärtänyt Kikkaa, joka rakensi laulujensa kaksimielisellä huumorilla siltaa seksuaalisesta häpeästä ylpeyteen. ”Enkä suostu häpeemään, kun oikeeks tajuun tään”, Kikka lauloi, ja kukapa sen Priden paremmin tiivistäisi.
Kikka Fan Clubin lopussa drag-artisti Pola Ivanka ja Kikka muistelevat yhteistä esiintymistään paria vuotta ennen Kikan kuolemaa. Pola antaa tunnustusta Kikan aitoudesta ja ammattitaidosta, ja Kirsi tulee näin lopulta nähdyksi artistina, naisena ja ihmisenä. Sabatti-ohjelman kivittävä studioyleisö ja kaikki tämän maailman tapaniripatit ovat vaihtuneet Teatteri Jurkan katsomoon, jossa itse kukin on joutunut kyseenalaistamaan omat asenteensa ja ennakkoluulonsa.
Heti alussa teimme esiintyjän kanssa sopimuksen siitä, että hän esittäisi Kikkaa ja me seuraisimme sitä hyväksyvästi. Tällaisen yleisön edessä Kirsikin voi vihdoin itkeä.
Hulivilipoika on helsinkiläinen bloggari, joka kirjoittaa homokulttuurista löysin rantein QX:ään kerran kuussa.
Kikka Fun Club Teatteri Jurkassa. Esitykset ovat loppuunmyytyjä jo tammikuulle asti. Katso tarkemmin teatterin sivulta.
Päivitetty 2017-09-23
