Alastomat kundit lavalla on hulvaton musikaalirevyy, joka nähtiin Suomessa ensi kertaa pari vuotta sitten Kulttuuriareena Gloriassa. Alunperin Robert Shrockin luoma Naked Boys Singing! esitettiin LGBT-teemoja käsittelevässä Celebration -teatterissa Los Angelesissa ja teos on sittemmin pyörinyt New Yorkissa Off-Broadwailla vuodesta 1999 alkaen, aina 2012 tammikuulle saakka.

Katsojien vaatimusten ansiosta rempseä revyy tekee nyt paluun sateenkaarevalle areenelle homoyökerho Herculekseen. Ohjaus on Jermo Grundströmin, koreografia ja musiikin sovitus Jyri Nummisen. Lavalla nähdään Kristoffer Ignatius, Aleksi Parviainen, Valtteri Turunen, Ville Mustonen ja Kim Gustafsson.

Esitys koostuu yhteisnumeroista ja sooloesiintymisistä. Mainonnassa ei ole mukana hypeä, vaan miehet ovat oikeasti lavalla aivan alasti koko ajan, muutamaa pientä ohimenevää tehostetta lukuunottamatta. Pakarat hyllyvät, vatsat tärisevät ja kullit heiluvat.

Revyyn kappaleissa kosketellaan miehisen elämän eri puolia. On vaihtoehtoisia tapoja ansaita rahaa, voi olla alaston siivooja tai terhakka pornotähti. On vähän ongelmia kikulin kanssa pukuhuoneen hottisten läsnä ollessa. Lauletaan koskettava laulu rakkaalle ystävälle siellä jalkojen välissä.

Lähes yksinomaan pianotaustalle rakennetut kappaleet jytkyttävät letkeästi eteenpäin ja alastomien kundien laulutaidot ovat kohdillaan. Kappaleiden lyriikat ovat nokkelia ja oikein hauskoja, taitavasti tehty naurattamaan yleisöä. Sanoitukset ja kappaleet myös sopivat esittäjilleen.

En ollut nähnyt Alastomia kundeja aikaisemmin. Kutsuvierasnäytöksen alla mietin, että mitenköhän sitä oikein esitykseen sittenkään suhtaudun. Kyllähän se kovasti lämmitti, kun neljä miestä ilmestyi lavalle ilman rihman kiertämää. Esityksen edetessä alastomuuteen kuitenkin tottuu. Tosin esitys on rakennettu juuri alastomuudelle ja kappaleet kyllä kertovat hyvin fyysisistä asioista.

Itseäni lämmittävät juuri tällaiset rempseät yökerhoympäristöön viedyt hulvattomat esitykset. Voisiko joku yökerho jo ottaa ne ihan vakiohjelmaansa?

QX:n Johan Finne tapasi kundeja ennen kenraalia ja esitti heille muutamat kysymykset.

Kim, toisinaan esiinnyt dragissa ja nyt olet alasti. Onko vaikeata paljastaa itsensä?

– Olen aina kokenut että dragissä on helpompi ottaa tilaa ja olla härski. Tavisitsenäni kaikki muuttuu intiimimmäksi ja nyt täysin vaatteitta olo on hyvin haavoittuvainen ja no, alaston. Pitää todellakin kertoa se tarina ja uskaltaa olla alasti kaikilla tavoilla. Kuten alussa laulamme: ”Kuinka alastomuus näyttää myöskin sielun kauneimman”.

Tämä esityshän on alunperinkin pikkuisen gay. Voiko hetero silti nauttia siitä?

– Ehdottomasti! Monissa numeroissa ei ole välttämättä selvää, onko laulu osoitettu naiselle vai miehelle. Esitys kertoo miehistä ja heidän vartaloistaan, mutta aiheet ja sekä hullunhauskat että koskettavat tilanteet ovat kyllä kaikille tuttuja. Samanaikaisesti musikaalin juuret ovat vahvasti gay-kulttuurissa.

Miten vaikeaa oli harjoituksissa ollakin aivan alasti?

– Yhtenä päivänä harjoituksissa Valtteri ja minä oltiin lavan takana, että nyt vedetään ilman kalsareita ja rynnättiin lavalle nakupelleinä. Aluksi pelotti, mutta kun kaikki viisi ollaan yhdessä alasti, niin alkaa tuntumaan jo luonnolliselta!

Jermo Grundström, missä vaiheessa ohjaaja unohtaa alastomuuden?

– Minun on oltava rehellinen ja hiukan tylsä. Alastomuus unohtuu viiden minuutin jälkeen. Keskityn enemmän esitykseen ja suoritukseen. Alastomuus lyö välillä läpi, mutta kun näkee kundit alasti koko ajan, siitä tulee arkipäiväistä

Mikä on tärkeintä, mitä haluat tällä esitykselläkertoa?

– Olet hyvä sellaisena kuin olet. Paljastaa todellinen itsemme niin vartalomme kuin sisimpämme voi olla pelottavaa, mutta me olemme kaikki erilaisia ja se on ihan ok.

Kristoffer Ignatius, olit kaapissa yli 30 vuotta nyt alasti lavalla. Minkälainen tunne oli tulla ulos kaapista?

-Pelotti, helpotti. Se oli hyvin henkilökohtainen tunne, sillä siinä hetkessä myönsin asian itselleni. Muut sen tiesivätkin jo. Se oli hetki, kun lopetin esittämisen ja näyttelemisen itseni kanssa. Vapaus! Samalla pääsin aloittamaan tutustumisen omaan itseeni ilman mitään kuoria. Sillä tiellä olen edelleen.

Miten poikaystäväsi suhtautuu että olet alasti lavalla?

– Ha ha ha! Marko on tottunut jo alastomuuteeni, kun joutui kanssani Riisutut -ohjelmaan mukaan helmikuussa. Toisaalta se on varmaan iloinen, että olen enemmän kotona, kun treenikausi päättyy ja esitykset alkaa. Se aikoi kyllä tulla vahtimaan jokaisen esityksen.

Kerro hauskin juttu harjoituksista.

– Kim on mahtava ilopilleri harjoituksissa! Viimeksi eilen hän iloitsi alasti omalla munallaan, mitä sillä voikaan tehdä lavalla. Toisaalta treeneissä on hauska nähdä ulkopuolisten ilmeet, kun he tulevat keskelle harjoituksia vahingossa. Äänimiesten ilmeet olivat huikeita, kun he pöllähtivät paikalle ja lauloimme juuri pippelistä ja kikkelistä, osa alasti, osa boksereissa.

Haastattelu: QX/Johan Finne

Alastomat kundit lavalla Herculeksessa 9.12.2107 saakka, liput Tiketistä. Esitykset alkavat kello 19.