Timo Airaksinen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista tieteentekijöistämme ja toinen Suomalaiset arvot kriisissä-tutkimus-ja kirjaprojektin vetäjistä. Hän tapasi Turun kirjamessuilla rouva Jenni Haukion, jolle esitteli qonzojournalisti ja queerkijailija Harald Olausenin uusinta, Päättyneitä tarinoita-queernovelleja II (Kulttuuriklubi 2019).
Kirjan englanninkielinen laitos Ended Stories osallistuu gaymaailman nobel-kirjapalkintona pidettyyn The American Libraries Associatonin The Stonewall Book Award 2019 The barbara Gittings-novellikilpailuun.
Suomen ja englannin kieliset teokset julkaistiin molemmat Turun kirjamessuilla ja annettiin kirjamessujen ohjelmapäällikkölle, tasavallan presidentin puoliso ja runoilija rouva Jenni Haukiolle. Kirjat esitteli niihin esipuheet kirjoittanut professori Airaksinen. Hän kertoi messuilla myös omasta kirjastaan Markiisi de Sade tänään (Kulttuuriklubi 2019), johon taas esipuheen on puolestaan kirjoittanut Harald Olausen.
– Olausenin queernovellit ovat lajissaan ainutlaatuisia ja kansainvälistä tasoa, Airaksinen luonnehti Olausenin queerkirjoja Turussa.
Näin Airaksinen toteaa kirjan esipuheessa: Vapauden marttyyri Markiisi de Saden tyyliin;
– Harald luo miesten keskeistä homomaailmaa, joka elää omaa elämäänsä tässä ja nyt, täysin keinotekoista, mutta silti omalla tavallaan vakuuttavaa, rujoa ja melkein hellää rakkauden toiveen täyttämässä sielussa.
– Toki Harald haluaa nussituttaa poikiaan sen kun vain ehtii, siitähän tällaisessa rakkaudessa kuitenkin on pohjimmiltaan kysymys. Rakkaus vai seksi, kumpi oli ensin? Hollywoodin mukaan rakkaus, Haraldin mielestä seksi. Ja kaikkein ensimmäiseksi oli homoseksi. Joskus joku sitten keksi, että toistakin sukupuolta voisi panna. Ja kun oikein hävetti ja kadutti, alettiin puhua rakkaudesta.
Usein Haraldin tekstin sävyt ovat eksistentialistisia ja seuraava lainaus kuvaa Airaksisen mukaan Haraldin metodia oikein hyvin:
”Tarinat saivat olla liioiteltuja ja uskomattomia, kunhan niissä oli edes hitunen totuutta ja ne olivat tapahtuneet joko kertojalle tai jollekin hänen ystävättärelleen, joka oli niistä kertojalle kertonut tai juorunnut. Omiaan sai panna niin paljon kuin sielu ja nousuhumala sen sallivat. Tärkeintä oli riekkuminen, naurut ja ”voi hyvänen aika”-puhdistavat päivittelyt siitä, että se kamaluus, josta he ilkeästi juoruilivat pannen kaikkea lisäpahaa ominaan, tapahtui jollekin muulle kuin heille, vaikka niin ei asianlaita tietenkään ollut; säännöt olivat sääntöjä juuri siksi, että niitä rikottiin.
Säännön totuus on poikkeus. Sodan totuus on häviö. Rakkauden totuus on pano. Panon totuus on kyllästyminen – niin se vain on. Jokainen orkku laukeaa tyhjyyteen.”
Airaksinen toteaa, että Harald tietysti on homokirjailija ja hän on myös antikirjailija, uuden ajan ja sen erilaisen kulttuurin tuote. ”Harald luo jotakin uutta, kirjallisuutta, joka ei ole kirjallisuutta vaan dokumentti yhdestä tavasta elää ja kirjoittaa.
Harald on vapauden marttyyri Markiisi de Saden tyyliin.
