”Seksuaalisuus on tänään tärkeä teema. Joku edistää sateenkaariliikettä ja vihaa vanhakantaista kristillistä konservatiivisuutta, ja päinvastoin. Miten tätä tilannetta olisi arvioitava? Kuka on suvaitsematon? Suvaitsevaisuus aidoimmillaan on hyväksytyn identiteetin huomioimista ja sen vaateiden kunnioittamista ilman ehtoja. Suvaitsevuus merkitsee annettua ja otettua tilaa, ei ylempää saatua lupaa käyttää tiettyä tilaa. On turha toivoa lopullista vastausta tällaisiin kysymyksiin, mutta pakko niitä on pohtia”, kirjoittavat Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen ja dosentti Heta Gylling yhdessä kirjoittamassaan uutuuskirjassaan Suvaitsevaisuus – erään taistelun kuvaus (Arktinen Banaani 2020):
”Olla suvaitsematta suvaitsevaisuutta, siis paheksua suvaitsevaisuutta ja kieltää se kokonaan, on yleinen asenne tänä päivänä. Se on selvästi sukua vapaamielisyyden ja yleensä vapauden vastustamisen kanssa. Kaikki eivät näe syytä suvaita suvaitsevaisuutta, joten suvaitsevaisuus on ongelmallista. Saksalaisten suuri runoilija ja tiedemies Johann Wolfgang Goethe on sanonut jotenkin näin: ”Suvaitsevan sallimisen pitää olla vain hetkellistä. Sen pitää johtaa toisen ihmisen huomioimiseen ja kunnioitukseen.” Pelkkä suvaitseminen on loukkaus ja salatun halveksunnan osoitus. Suvaitsevaisuus perustuu ylemmyyteen. Ylempi suvaitsee, alempi ei suvaitse tai ole suvaitsematta. Tällaista viisautta sopii miettiä, sillä siinä heijastuu suvaitsevaisuuden koko ongelmallisuus eettisessä katsannossa. Yrittäkäämme siis ymmärtää Goethea ja hänen sanomaansa.”
Mitä suvaitsevaisuus oikeasti on?
Airaksisen ja Gylling kirja on tärkeä perusteos keskusteluun suvaitsemattomuudesta ja suvaitsevaisuudesta ja pitäisi kuulua jokaisen LGBTQ-kansalaisen käsikirjastoon siltä varalta, että joku omasta kovasta äänestään hurmioitunut hullu yrittää väärin argumentein häväistä tai jopa kieltää meidän olemassaolomme oikeutuksen. Mutta pelkkä suvaitsevaisuus vieraita tapoja tai uskomuksia kohtaan ei suinkaan ole enää nykyään kaikkia tyydyttävä ratkaisu Airaksisen ja Gyllingin mielestä. Kuten jo edellä Goetheen viitaten todettiin, on mahdollista nähdä suvaitsevaisuus vieraita identiteettejä alistavana ja väheksyvänä asenteena. Jos kaikki on hyvin, suvaitsevaisuuskeskustelua ei enää tarvita. Suvaitsevuuden tärkeyden korostaminen on yhteiskunnan sosiaalisen todellisuuden, kulttuurin ja lainsäädännön huonouden merkki. Mutta koska maailma on mitä on – kovin kaukana utopiasta – suvaitsevaisuudesta on pakko puhua. Siitä puhe mistä puute Airaksisen ja Gyllingin mielestä.
Sateenkaaren eri värit tuntuvat olevan kovin erimielisiä siitä, kenen asia on tärkeämpi kuin toisen
LGBTQ-kansaa kiinnostaa suvaitsevaisuus-sanan ympärillä pyörivät termit ja teoretisointi varsinkin tänä aikana, kun sateenkaaren eri värit tuntuvat olevan kovin erimielisiä siitä, kenen asia on tärkeämpi kuin toisen. Suvaitsematon ihminen toimii väärin. Tämä on niin vakava syytös, että sen pitää olla hyvin perusteltu. Mitä meidän pitäisi suvaita, ei ole ainoa ongelma heidän mielestään. Miten meidän pitäisi puhua suvaitsevaisuudesta? ON myös tärkeä kysymys, pitäisikö suvaitsevaisuutta ja suvaitsemattomuutta pitää luonteenpiirteinä, siis hyveinä ja paheina? Liittyykö suvaitsevaisuus tekoihin? Miten se liittyy valtaan? Oli miten oli, suvaitsevaisuus on itsessään tärkeä arvo monikulttuurisessa avoimessa yhteiskunnassa.
Lue lisää: Priden historiaa kirjoitetaan uudelleen aktivismin varjolla
Lue lisää: Pitääkö Pride-lipun muuttua – ”Uusi Pride-lippu on rasistinen, leimaava ja syrjivä”
Lue lisää: Debatti: ”Suomessa tuntuu vallitsevan meidän sateenkaariyhteisömme sisällä vihamielinen sekasorto”
Suvaitsevaisuus-sanan ympärillä on paljon sekaannusta ja vääriä käsityksiä. Airaksinen ja Gylling muistuttavat, ettei suvaitsevaisuus ole ihmisen luonteenpiirre, ja siksi se ei myöskään ole hyve. Hyveet kuuluvat luonteenpiirre-etiikan piiriin, toisin sanoen, hyveet ovat arvostettavia luonteenpiirteitä, sellaisia kuin rohkeus, kohtuullisuus ja oikeamielisyys. Hyveteorioita on paljon, mutta tämä teoria on luultavasti suosituin, peräisin Antiikin kreikasta. Miksi suvaitsevaisuus ei olisi luonteenpiirre? Vastaus on heistä yksikertainen: rohkeus on luonteenpiirre, joten rohkea on aina rohkea. Ja rohkeus on aina arvokasta. Oli tilanne mikä tahansa, jos se vaatii rohkeutta, sankarimme on rohkea:
”Mutta suvaitsevaisuus on eri maata: suvaitsevainen luonne suvaitsisi kaikkea ja koko ajan. Tämä olisi mieletön vaatimus, koska järkevä ja eettinen ihminen evää kannatuksensa monilta asioilta. Toisin sanoen, hän ei suvaitse kaikkea. Suvaitsevaisuus ei ole aina arvokasta, kuten rohkeus. Ketään ei saa vaatia suvaitsemaan kaikkea ja mitä tahansa. Siksi suvaitsevaisuus ei ole luonteenpiirre ja hyve. Suvaitsevaisuus on eräänlainen järjen vaatimus: yritän suvaita erilaisuutta, mutta jos en suvaitse, teen sen aina sillä tavalla, etten samalla syyllisty suvaitsemattomuuteen – siis hyvin perustein. Ehkä ahdasmielisyys on pahe.”
Suvaitsevaisuus on tärkeää, mutta suvaitsemattomuuden kriteerit ovat usein avoimet
Kirjoittajien mielestä ainoa asia, jota ei pidä suvaita, on suvaitsemattomuus. Mutta sitten asia vaikeutuu. Suvaitsevuutta vaaditaan ja suvaitsemattomuutta kaihdetaan ja pelätään, ellei sitten ihannoida suvaitsemattomuutta esimerkiksi kristityn vastuun nimissä. Suvaitsevaisuus on arvokysymys, joten suvaitsemattomuuden arviointi saattaa käydä hankalaksi ja sen tulokset jäädä lopultakin kiistanalaisiksi. Juuri tämän vuoksi he ovat tämän kirjan kirjoittaneet. Suvaitsevaisuus on tärkeää, mutta suvaitsemattomuuden kriteerit ovat usein avoimet, kuten arvoarvioinneissa on tapana. Näitä asioita on pohdittava monelta eri kannalta ja tarpeeksi syvällisesti, jotta keskustelussa olisi jotakin järkeä.
Professori Timo Airaksinen ja dosentti Heta Gylling ovat oman alansa arvostettuja huippuja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Miten he itse liberaaleina ja ”suvaitsevaisina” kansalaisina kokevat suvaitsemattomien hyökkäykset ja asiattomat kommentit. Tässä heidän ohjeensa tuleville LGBTQ-taistelijoille, jos pikku-trumpit joskus nostavat päitään kiihottaakseen mieliään seksuaalivähemmistöjä vastaan:
”Moniarvoisuutta saattaa olla kovin vaikea sietää. Konservatiivinen ajatus on, että liberaali yhteiskunta on epäoikeudenmukainen, koska he, konservatiivit, joutuvat pakosta kokemaan epämiellyttäviä asioita. Tämä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Me vapaamielisimmätkin joudumme yhtä lailla katsomaan ja kuulemaan asioita, jotka eivät meitä miellytä. Tasa-arvon vastustajat ja kaikenlaiset eri alojen kiihkoilijat töräyttelevät näkemyksiään, jotka meistä kuulostavat kammottavilta, mutta joita meidän on pakko mielipiteen vapauden nimissä sietää. Ärsyttäviä asioita tulee aina ja kaikkialla vastaan, mutta koska emme pysty kaikkea kieltämään tai välttämään, on pakko vain tottua ja sivuuttaa, parhaimmillaan unohtaa.”
Suvaitsevaisuus – erään taistelun kuvaus: Timo Airaksinen ja Heta Gylling. (Arktinen Banaani 2020), 250 sivua.
Lue myös: ”Lhbtq-vapaa” -alue nyt myös Unkariin – pelottava kehitys leviää Euroopassa