Julian Eltinge, (s. 1881) teki debyyttinsä drag queenina Broadwaylla 1904. Hän oli aikansa suosituin esiintyjä, jolle maksettiin enemmän kuin saman ajan elokuvista tutulle supertähtien tähdelle Charlie Chapilinille.
Eltingen esiintymisille oli tyypiliistä, että hän “siirtyi” miehestä naiseksi ja takaisin lavalla yleisön edessä. Eltingen esiintyminen noudatti Vaudevillen perinteitä. Tuohon aikaan drag ei ollut sitä yliampuvaa räväkkää viihdettä, jollaisena sen tänä päivänä tunnemme, vaan Eltinge oli ennen kaikkea female impersonator.
Eltingen suosion kerrotaan olleen enennen kaikkea naisten ansiota, naiset rakastivat hänen esityksiään. Tämä sopii yhteen 1900-luvun alun feministisen liikkeen kanssa, on helppoa kuvitella että miesten vallasta vapautumaan pyrkivät naiset kokivat sukupuoliroolilla leikittelyn voimaannuttavana. Tuolloin nainen oli avioliiton myötä aika lailla miehen omaisuutta, naisilla ei edes vielä ollut äänioikeutta kaikkialla.
Koomikko W.C. Fields totesi, että ”Eltinge saa naiset ekstaasiin ja miehet poistumaan savukkeelle”. Aikalaisarvioiden mukaan Eltinge oli aivan omassa luokassaan, sillä hän ei suinkaan ollut ainoa drag. Vain Eltinge onnistui luomaan niin autenttinsen naishahmon, että yleisö oli myyty hänen ”maagisista kyvyistään”. Hänen kerrotaan myös pystyneen laulamaan naisellisesti kontra-alttona ja hänen äänensä olleen sangen ihastuttava, seikka joka sekin eittämättä nosti hänet kauas muiden yläpuolelle.
Eltinge kiersi esiintymässä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Tuolloin vielä mahtavan brittiläisen imperiumin hallitsija kuningas Edward VII pyysi Eltingen esiintymään Windsorin linnaan.
Drag queenilla oma naistenlehti, kosmetiikkasarja ja savukebrändi
Julian Eltinge julkaisi Yhdysvalloissa myös omaa lehteä Magazine and Beauty Hints 1910-luvulla ja esiintyi kosmetiikka- ja korsettimainoksissa. Hänellä oli jopa oma kosmetiikkasarja, jonka kylmävoide oli erityisen arvostettu. Lisäksi hänellä oli savukebrändi. Kymmenen vuoden jälkeen Eltinge siirtyi suurena tähtenä elokuvan pariin 1914. Hän esiintyi mykkäelokuvissa Countess Charming, Isle of Love, Jules, The Voice of Hollywood.
Eltinge näki valtavasti vaivaa pitääkseen yllä maskuliinista siviiliminäänsä ja kielsi julkisuudessa olevansa homoseksuaali. Edes vihjaukset homoseksuaalisuudesta olisivat tuhonneet hänen uransa. Hän saikin raivokasta arvostelua tietyistä piireistä, jotka näkivät hänen taiteensa turmelevan Amerikan. Eltinge ei koskaan avioitunut tai pitänyt ainakaan julkisesti kumppania, mutta ei myöskään myöntänyt olevansa gay tai edes suostunut puhumaan aiheesta lehdistölle. Jos toimittajan yrittivät udella Eltingen seksuaalisuutta, hän osasi hallita julkisuuskuvaansa. ”En ole gay, satun vain pitämään helmistä”, Eltinge mm. näpäytti toimittajia.
”En ole gay, satun vain pitämään helmistä”
Eltinge harrasti muun muassa ratsastusta, kävi nyrkkeilyotteluissa, poltti sikareita ja piti kaikin tavoin yllä butchia imagoa. Historian kulku kuitenkin muutti yhteiskuntaa 30-luvulle tultaessa, homouden stigmasta tuli raskas ja drag-esityksien suosio katosi. Tarkemmin ottaen suuri yleisö ei enää halunnut nähdä dragia, mutta kieltolain vallattomina vuosina dragista tuli undergroundviihdettä, aika jota kutsutaan nimellä pansy craze, drag oli nyt yökerhoviihdettä
1930-luvun suuren laman jälkeen kuljettiin kohti maailmansotaa ja vapaamielinen ilmapiiri sai väistyä. Miehet esittämässä naisia myös kriminalisoitiin prostituution perusteella sekä New Yorkissa että Los Angelesissa, drag nähtiin perversiona. Kyseessä on aika jolloin terminologia oli erilaista kuin nykyisin ja homoseksuaalit, transvestiitit, dragit ja transsukupuoliset niputettiin kaikki samaan kiellettyjen ”taipumusten” kategoriaan. Eltinge oli nimetty mies tehtyään uransa naista esittävänä miehenä, eikä hän onnistunut saamaan kunnollisia rooleja miehenä. Hänen viimeinen elokuvaroolinsa If I had My Way (1940) oli miehenä, mutta jatkoa ei tullut.
Julian Eltingen suosio hiipui yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristyessä. Hän koki masennusta menettäessään osan omaisuudestaan, kartanonsa ja työmahdollisuutensa ja vartalonsa – 50-vuotiaana oli enää vaikea mahtua pieniin naisellisiin vaatteisiin, joita naisen esittäminen vaati. Eltinge otti pansy crazen aikaan vastaan huonosti palkattuja yökerhokeikkoja, vaikka hän ei sijoitustensa takia suinkaan ollut varaton. Hän kuoli New Yorkissa 1941 vasta 60-vuotiaana. Eltingen ainoa perijä oli hänen tuolloin 79-vuotias äitinsä.
Eltingen kunniaksi rakennettiin myöhemmin teatteri, joka tänä päivänä tunnetaan AMC Theatren nimellä, mutta Eltinge ei koskaan esiintynyt siellä. Hänet on kuitenkin ikuistettu teatterin freskoihin.
Vasta 1970-luvulta lähtien kehitys alkoi jälleen kulkea kohti vapaamielisempää aikaa. Kolmen pimeän vuosikymmenen aikana aikansa suurimman tähden nimi ehti kuitenkin painua unholaan.
Julian Eltingen tarina on paitsi oleellinen osa drag-historiaa, myös konkreettinen muistutus siitä että yhteiskunnallinen kehitys ei ole suoraviivaista, välillä tulee isojakin takapakkeja ja miljoonien elämät kärsivät ja tuhoutuvat.
Päivitetty 2023-07-25
