Vuonna 2014 nuori ranskalainen Èdouard Louis ravisteli kotimaansa kirjallisuuspiirejä esikoisteoksellaan En finir avec Eddy Bellegueule. Omaelämäkerrallinen teos vei lukijan kaunistelemattoman köyhyyden ja väkivallan lohduttomaan maailmaan. Taloudellisten, yhteiskunnallisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa painiva työväenluokka kuvattiin ennennäkemättömällä tavalla. Unohdettu kansanosa sai Louisin myötä uudenlaisen äänen. Teos oli myyntimenestys Ranskassa ja vasta 21-vuotias kirjailija nousi yhdeksi sukupolvensa merkittävimmistä kirjallisista äänistä. Teos ilmestyi Lotta Toivasen suomennoksena 2019 nimellä Ei enää Eddy. Näköalatonta kasvuympäristöä kuvaaja kirja alkaa lauseella “Minulla ei ole lapsuudesta yhtään onnellista muistoa.”
Kolmannessa romaanissaan Louis palaa esikoisteoksensa maailmaan. Kuka tappoi isäni (Qui a tué mon père) ilmestyi viime viikolla. Teos on kirjoitettu kirjeen muotoon, pojalta isälle. Kirjoittaja on muuttanut Pariisiin opiskelemaan, jättänyt taakseen homofobisen ja rasistisen pohjoisen teollisuuspaikkakunnan, jonne ensimmäisen teoksen tapahtumat sijoittuvat. Myös äiti on muuttanut läheiseen suurkaupunkiin. Isästä on tullut ihmisraunio, joka on yhtä paljon oman väkivaltaisuuden kuin kohtaamansa väkivallan uhri. Alkoholismi, sosiaaliturvan leikkaukset ja syrjäytyneisyys ovat ajaneet työtapaturman ennenaikaisesti työkyvyttömäksi kohdanneen isän hajoamispisteeseen.
Onko normaalia hävetä sitä, että rakastaa?
Kuka tappoi isäni kertaa lohduttoman lapsuuden. Se kertaa myös ohikiitävät onnenhetket ja piirtää kuvan inhimillisemmän kuvan isästä kuin Louisin aiemmat teokset. Se kertoo rakenteellisesta väkivallasta, häpeästä ja kysyy, mikä on meidän paikkamme maailmassa. Ennen kaikkea se on kuitenkin anteeksianto ja rakkaudentunnustus omalle isälle.
Louis on hyökännyt voimakkaasti presidentti Macronin hallintoa vastaan myös teostensa sivujen ulkopuolella. Yhteisöpalvelun Twitterissä kirjailija osoitti twiittinsä presidentti Macronille. “Kirjani vastustaa sinua ja tekemääsi. Kirjoitan häväistäkseni sinut.”
Miksi heidän nimiään ei koskaan sanota ääneen?, kysyy Louis
Kirjan sivuilla Hollande, Sarkozy, Valls ja Chirac kumppaneineen saavat oman osuutensa. “On olemassa murhaajia, joita ei koskaan syytetä teoistaan. Jotka välttyvät häpeältä, koska heitä ei nimetä, tai heidät unohdetaan. Ja minä pelkään, koska tiedän, että maailma toimii varjoissa ja pimeydessä. En suostu, että heidät unohdetaan”, kirjoittaa Louis ja jatkaa “Macron vie ruoan sinun suustasi”.
Kirjailija kertaa sosiaaliturvaa leikanneet päätökset ja niiden tekijät, rikkaimman kansanosan veronkevennykset ja tukijärjestelmien romuttamisen. Kun varallisuus kertyy yhä pienemmälle eliitille ja köyhimmät köyhtyvät, jaetaan kansalaiset niihin, joilla on kaikkea, ja niihin joilla ei ole mitään. Kuka tappoi isäni kasvaa hyvin henkilökohtaisesta kirjeen muotoon kirjoitetusta proosasta vimmaisen poliittiseksi pamfletiksi, joka on viiltävä analyysi Ranskan poliittisesta lähihistoriasta.
Louis on kirjoittanut hyvin henkilökohtaisen puheenvuoro oman miehuuden löytämisestä, poliittisen järjestelmän uhreista ja anteeksiannosta.
Vaikka Louis kirjoittaa “Kun elämää voi kuvata ainoastaan kieltolausein”, hän on onnistunut löytämään myös uudenlaista ymmärrystä ja rakkautta perhettään kohtaan.
“Me emme ole yhtä kuin tekomme – me olemme sitä mitä emme ole tehneet”, kirjoittaa Louis ja pohtii, määrittävätkö tekomme meidät.
QX QX QX QX
Édouard Louis Kuka tappoi isäni, 82 s., (2022). Tammi. Suomennos Lotta Toivanen. Saatavissa kirjakaupoista ja e-kirjana ja äänikirjana.
Päivitetty 2022-09-02
