Nisa Soraya saapuu haastatteluun hieman myöhässä. Hän oli jäänyt suustaan kiinni puhelimessa ja unohtanut ajan kulun, sitten piti vielä meikata, tietenkin. Hän saapuu innokkaana ja energisenä – ja tyylikkäänä. Hänellä on nyt kirkkaan värikkäät hiukset ja bisnesspuku twistillä antavalla kaula-aukolla ja helmillä. Haastattelun jälkeen hän menee illaksi töihin ravintola Cheriin.
Nisan järjestämistä tapahtumista ollaan montaa mieltä, mutta hän tekee, intoa ja yritystä ei puutu. Jos useampi olisi yhtä toimelias, miten paljon upeampi kaupunkikulttuuri meillä olisikaan. Tapasimme, koska halusin kuulla mitä dragkulttuuri Nisalle merkitsee. Hän halusi tehdä RuPaul-tyyppisen drag tv-ohjelman Suomeen, mutta se ei saanut riittävästi tulta alleen. Nisan dragtähdet. Ensimmäinen kausi nähtiin viime vuonna. Se haukuttiin Helsingin Sanomissa lyttyyn. Toista ei tullut, koska soveltuvia osallistujia on Suomessa vaikea saada. Sitten Nisa sai uuden idean: Suomen ja Ruotsin drag queenien maaottelu. Ruotsissa innostuttiin asiasta valtavasti ja tapahtuma nähdään prideviikon torstaina.
Nisan ja drag queenien historia ulottuu kauas. Aikaan ennen hänen tuloaan Suomeen 1970-luvulla.
Milloin kiinnostuit drag queeneista?
– Minä olen sellaista maasta, josta he tulevat. Singaporessa se oli silloin vähän piilossa, mutta meillä oli katu Bugis Street. Singaporessa on aina ollut että muusikot, laulajat, mallit ja dragit ovat pitäneet yhtä. Se on turistikaupunki, missä joka päivä on showpäivä. Ja siellä on silloin aina sellainen tapa ollut että tavataan kaikkien keikkojen jälkeen hotelleilla, jotka ovat auki vuorokauden ympäri, istutaan, syödään, mennään pelaamaan pokeria ja taas syödään, sitten nopeasti suihkuun ja seuraavan päivän show.
Suomeen tultuaan Nisa oli ensin Markku Aron showssa. He pyrkivät myös edustamaan Suomea euroviisuissa 1981 kappaleella Mun suothan tulla vierees sun. Se sai enemmän pisteitä kuin Paula Koivuniemen kappale, voiton vei Riki Sorsa. Sittemin Nisalta tuli oma albumi ja showura jatkui Dannyn mukana – ja 1990-luvulla dragryhmä Les Femmesin kanssa. Mutta miten Nisa tuli lähteneeksi mukaan drag queen viihteeseen Suomessa?
– Kahdessa Kanassa [showravintola Katajanokalla] oli aina [dragryhmä] Aprés Rasagen showt. Silloin tutustuin jo heihin. Mutta enemmän tutustuin heihin silloin kun he olivat saaneet kuuden kuukauden sopimuksen Kanarialle ja saapuneet sinne ja sitten kävi kuten Kanarialla ja Espanjassa usein käy, heidän sinne saapuessaan ravintola meni konkurssiin ja sulkeutui ensimmäisen illan jälkeen. Olin katsomassa showta ja kuulin uutiset.
Nisa teki toisaalla showta yhteistyössä Finlandia vodkan kanssa isossa tanssiravintolassa bändin kanssa. Showssa oli myös suomalainen muotinäytös.
– En siihen voinut heitä saada mukaan, mutta sanoin että myöhemmin sitten kun palaamme Suomeen.
– Sitten Les Femmesit tulivat Nisan mukana kiertueelle, heistä etenkin Morgan, Jani Turkkila ja Patric Scauff olivat mukana. Ja meillä oli myös tanssijat. Yksi tanssijoista oli Veli-Matti Ranta, ensimmäinen suomalainen tanssija, joka on ollut Pariisin Maximin ja Moulin Rougen tähtitanssija, hehkuttaa Nisa.
Mukana oli myös LesFemmesin Kalkkuna, Nisa kertoo, mutta henkilökemioiden vuoksi tipu oli välillä poissa.
– Morgan aina sanoi, että meidän täytyy kuitenkin ottaa hänet takaisin, koska hän omistaa kaikki peruukit ja kengät, Nisa naurahtaa.
Nisa kertoo, että teki showta Les Femmesien kanssa jopa Kotkan Meripäivillä 90-luvun alussa. Merkittävä sopimus oli vuoden kestoinen kiinnitys Asematunnelissa [nykyisin osana City Centerin kauppakeskusta] sijainneeseen suureen Aladdin yökerhoon. Samalla omistajalla oli myös muita yökerhoja, jossa show nähtiin.
– Arkisin katsojia oli 400 ja viikonloppuisin 700. Se oli kulta-aikaa!
– Show oli joka päivä. Nuori Reija Wäre oli meillä koreografina ja tanssijana. Joten kaikkia kaupunginteatterin tanssijat kävi meidän showssa. Kaikki nuo tanssijat, jotka Helsingissä työskentelee vielä tänä päivänä, olivat nuorena mun showssa.
Showta muokattiin viikoittain. Myös sen nimi vaihtui. Jos esimerkiksi Tina Turner tuli keikalle Helsinkiin, se otettiin shown nimeen mukaan, Nisa muistelee.
– Meidän oli joka viikko saatava uusi teema. Koska Marco Bjurström tuli katsomaan, Nisa naurahtaa ja toteaa, että vuoden sitä jaksoi, mutta sitten oli todettava yökerhonpitäjälle, että tahti on liian raskas ja tarvitaan yksi vapaapäivä viikkoon. Vapaapäiväksi tuli maanantai, jolloin shown korvasi bändi.
– Me olimme kaikki todella kunnianhimoisia, Nisa toteaa. Silloin oli mahdollista saada sellainen rutiini, mitä ei enää tänäpäivänä saa mistään. Meidän Patric oli niin lahjakas, hän teki Nina Hagenin balettiaskeltaen lavalla. Jani kilpatanssimestari ja teki aina Betty Midlerit. Sitten oli tietysti Morgan.
Sitten Nisa jatkoi toisenlaisten show-esitysten parissa, Dannyn kanssa esiintyessä meni kymmenen vuotta. Silloin ei ollut mukana dragia. Mutta nyt Nisa haluaa, että hänen rinnallaan on aina mukana dragia.
– Drag on visuaalinen pamaus parhaimmillaan. Silloin kun se on hyvin tehty.
Tällä hetkellä hän suunnittelee esitystä Kanarialle Maspalomasin Winter Prideen. Mutta sitä ennen tapahtuu Helsingissä. Nisa on pitälemättömän innoissaan prideviikon Suomi-Ruotsi dragmaaottelusta. Siihen osallistuvat Suomen edustajat ovat Nisan dragtähtien ensimmäiseltä kaudelta, Ruotsista tulee muiden muassa QX Gay Gaalan tämän kevään vuoden drag -palkinnon voittaja.
Nisa kaipaa Suomeen lisää säpinää dragrintamalle. Hän kehuu Jukka Kurosta, joka pystyy tekemään myös stand uppia ja mainitsee myös Nikolan, joka osaa myös Laulaa ja muut dragkuninkaalliset Marko Vainion ja ShoWhatin Jarkon ja Oskun. Nikola ja Osku olivatkin mukana myös Nisan kanssa Drag Factorissa sen osallistuessa UMK:n 2020.
– Se on minulle enemmän kuin vain projekti UMK:ta varten. Se on sellainen luova pankki, mihin kuuluu drageistä myös Marko Vainio ja Jukka Kuronen ja Jere Sivonen. Semmoinen inspiraatiokerho, mihin voin luottaa ja mistä on tullut mun viihdeperhe. House of Soraya!
Drag Factorin UMK-kappaleen saalisti Veli Kojonen yhdessä Heli Järvenpään kanssa.,Veli ja Nisa tekevät paljon muutakin yhteistyötä, kuten tänä vuonna toista kertaa jaettuja Queer of the Year –tunnustuksia, joka on heidän yhteinen ideansa. Tiimissä on mukana myös Kristoffer Ignatius.
– Veli on ärsyttävän alykäs, veitsenterävällä huumorintajulla varustettu , ja sellainen joka löytää aina ratkaisun , ja pitää toivoa yllä silloin kun seinät kaatuu ympärillä, Nisa hehkuttaa.
Juuri nyt Nisa on haltioissaan ruotsalaisten asenteesta. On nippa nappa kuukausi siitä, kun hän sai kontaktin ruotsalaisiin drag queeneihin, mutta kaikki loksahti kohdilleen nopeasti.
– Ruotsalaiset ottavat tämän vakavasti. He eivät odota kotona, että tullaan hakemaan keikalle, ne tekee itse.
Nisa kuitenkin toivoo, että dragmaaottelun voittaa suomalainen. Mutta häntä selvästi ärsyttää, että Helsingissä ei ole paikkaa missä tehdä keikkaa ja saada sen kautta kokemusta.
– Pitää mennä ja pyörittää ja aloittaa, eikä jäädä kotiin odottamaan. Siksi haluan tuoda tänne ruotsalaisia drag queeneja sekoittamaan pakkaa.
Dargmaaottelun tuomariston puheenjohtaja Martin Johanssonsinista eli Miss Ingasta Nisa sai uuden ystävän. Tätä haastattelua oikolukiessaan juhannuslauantaina Nisa on juuri tullut Tukholmasta, missä hän oli Martinin kutsumana. Tukholman dragjuhannus teki Nisaan valtavan vaikutuksen, vaikka hän on Kanarialla nähnyt monet jättipridet. Nisa pääsi Ingan kanssa lavalle ja sai vip-kohtelun.
– Se oli aivan huikeaa! Hasselbacken oli täynnä ihmisiä ja Ingalla oli kaikki heti kämmenellään. Se oli minulle unohtumaton kokemus nähdä ruotsalaisten juhannustraditiot ja sellaisen huikean esiintyjän kanssa.
– Olin kuin Nisa ihmemaassa koko ajan!
Drag Factor maaottelu 30.6.2022 Herculeksessa klo 22 alkaen. Tapahtuma tulee myös INEZ-kanavalta.
QX on tehnyt yhteistyötä Nisan dragtähdet ohjelman kanssa.
Päivitetty 2022-06-26