Tom of Finland -elokuva ei ole vielä virallisessa elokuvalevityksessä, mutta se on nähty jo muun muassa Göteborgin festivaalilla ja eilen iltana Amnestyn ja Finnkinon kanssa yhdessä järjestetyssä suuressa ensi-ilta -gaalassa. Elokuvateattereissa elokuva on 24. helmikuuta alkaen.
Elokuva kuljettaa Tom of Finlandin luojan Touko Laaksosen ja hänen läheistensä tarinan läpi vuosikymmenten toisesta maailmansodasta 80-luvun alkuun. Sodan kauhut kulkevat mukana painajaisissa ja vaihtuvat elokuvan loppupuolella AIDS-epidemian tuomaan uuteen painajaiseen. Siinä välissä Tom of Finlandista on tullut tunnettu brändi.
Elokuva on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden virallista ohjelmaa. Laaksosen eroottisen taiteen alkukantainen ja estoton seksuaalisuus on elokuvassa läsnä vain viitteellisesti. Se riittää, tämä ei ole tarina isokullisista miehistä.
Ihanteellisesti tulee esiin sanoma tasavertaisuudesta, joka kerrotaan ensisijaisesti historian avulla. Elokuvassa kuvataan sodan nostattama maailmanlopunkiima, sodan jälkeinen kireä homofobinen ilmpaiiri ja lopun katharsis, jossa Touko Laaksonen on fetissiyhteisön juhlittu sankari vapaamielisessä Amerikassa 80-luvun alussa.
Elokuva on kaunis ja viimeistelty, musiikkivalinnat eivät ole ilmeisiä ja tukevat tarinaa. Ajankuvat on toteutettu hyvin ja tyylikkäästi. Pekka Strang ja Lauri Tilkanen ovat hyvä valinta Toukon ja Velin rooleihin. Eniten seksuaalista jännitettä on ehkä kuitenkin Touko Laaksosen (Pekka Strang) ja kapteeni Alijoen (Taisto Oksanen) välisissä kohtauksissa. Rinnalla kulkee Toukon ja hänen siskonsa Kaijan (Jessica Grabowsky) tarina. Kaijalle veljen homous ei ole helppo asia. Koska kyseessä on elokuva taiteiliaja Touko Laaksosesta enemmän kuin hänen töistään, etualalle onkin nostettu Touko Laaksosen fetissi nahkaan ja nahkamiehiin, mikä luonnollisesti selittää hänen taidettaan.
Elokuvaa katsoessa ei häirinnyt se, että elokuvaa ei varsinaisesti ole suunnattu homoille, vaan laajemmalle katsojakunnalle. Tämähän on taloudellisesti ainoa kestävä ratkaisu. Se on hyvä ratkaisu myös siksi, että näin elokuvan sanoma yhdenvertaisuudesta tavoittaa maksimaalisen yleisön. Ja kyllä käsikirjoitus sai homonkin hyrisemään tyytyväisenä. On kerrassaan upeaa, että tällainen elokuva on Suomen 100-vuotisjuhlallisuuksien virallista ohjelmaa. Tosin ensi-illassa kyllä tuli skitsofreeninen tunne – 2600 kutsuvierasta juhlistamassa yhdenvertaisuuden ja fetissitaiteen ilosanomaa ja samaan aikaan käy viimeinen intohimoinen vääntö ja kova poliittinen peli tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi.
Päivitetty 2022-09-02
