Kolumni. Paineet kasautuvat uuteen vuoteen ja sen sen vaihtumisrituaaliin. Välipäivät on taas menneet miettiessä, että mitäs sitä lupailisi ensi vuodeksi ja miten sitä taas fenixinä nousisi edellisen vuoden tuhkasta uusin höyhenin.
No ei mitenkään. Eikä pidäkään. Taas on 365 päivää mennyt, missä olen oppinut paljon, osaksi turpaan saadessa ja osaksi ihan positiivistenkin oppimiskokemusten kautta. Kaikki ovat kuitenkin kartuttaneet ainakin henkistä pankkitiliä.
Ajattelin kiteyttää stubbimaisesti kolmeen kohtaan vuoden 2017 opetukset:
- Muista ottaa aina pieni etäisyys asioihin.
2017 päätin pitää järjestötoiminnasta vapaan vuoden ja muistuttaa itseäni siitä, että maailmaa ei tarvitse saada valmiiksi kahdessa viikossa. Vuoden loma maailmanpelastamisesta teki hyvää! On mahtavaa hetken aikaa katsoa sivusta ja ihailla niitä ihmisiä, jotka jaksavat uurastaa meidän kaikkien hyväksi, joka päivä. Itselle se oli todella latauttavaa, että pääsi pois putkesta, johon oli itse itsensä laittanut ja jossa oli luonut illuusion siitä, että ilman itseä mikään ei toimi. Hyvin se toimii. Nyt tuntuu siltä, että halu toimia yhteisön hyväksi on aina vain vahvempi ja varmempi.
- Aina pitää muistaa hypätä tuntemattomaan ja epämukavuuteen.
Työpaikkaa vaihtaessa elin varmasti kaikki kauhun vaiheet. Se teki hyvää itselle, oli mahtavaa olla taas hetken aikaa moodissa, missä kaikki asiat ja ihmiset olivat uusia. Oli hyvä myös tuntea, kuinka paljon myös kaipasi vanhoja työkavereita. Hyvän yhteisön ja ilmapiirin luomme aina itse, kun olemme avoimia uusille vaikutteille ja ajatuksille. Ei niin, että mitä minä tarvitsen, vaan niin, että mitä minä voin tuoda mukanani. Tuntuu hyvältä löytää monia hyviä yhteisöjä, joiden keskelle pääsee.
- Rakastaminen on kyllä ihanaa.
Tämä vuosi on ollut myös opintomatka itseen, kun sitä on viettänyt toisen ihmisen kanssa, nyt saman katon alla. Omat, ihmeelliset pakkomielteet on tuotu peilin kanssa nähtäväksi, ja aina se ei ole ollut kaunista! Samalla on pitänyt opetella luottamaan toiseen ihmiseen ihan uudella tavalla, olemaan varmempi siitä, että kaiken kaaoksenkin keskellä toinen ihminen ei lähde mihinkään. Se on varmasti ollut vaikeinta kaikessa.
Kaiken kaikkiaan 2017 on opettanut enemmän kuin mikään vuosi aiemmin luottamuksesta. Siitä, mistä aina äitikin puhui: elämä kantaa. Elämä kantaa siksi, että me saamme viettää aikaa erilaisissa yhteisöissä, joissa kaikki kannattelevat sitä elämää, kannattelevat toisiaan ja tulevat toistensa kannattelemiksi.
Vuodella 2018 toivon paljon yhteisöjä, ympäristöjä ja sydänten lyöntejä samaan tahtiin. Onneksi olemme sellaisia kuin olemme, eikä meidän täydy yrittää muuttua, kyllä elämä meitä muokkaa!
Hyvää uutta vuotta kaikille!
