Kolumni. Siitä on nyt jo muutama viikko kun maailma pysähtyi. En muista tarkkaan, enkä enää hahmota. Rutiinit menivät uusiksi ja ajankulu on vääristynyt.

Mainos

Planeetan läpi vyöryvä koronaepidemia on vaikuttanut elämään valtavasti. Ikäänkuin eläisimme konservatiivisessa dystopiassa. Maan johto on ilmoittanut, että on parempi olla käymättä baareissa ja yökerhoissa ja kohtahan ne määrätään lailla suljettaviksi. Muutkin huvipaikat on suljettu jo aikoja sitten, teatterit, elokuvateatterit. Parisuhteen ulkopuolisia suhteita ei saa olla, jos yhtään oma ja muiden terveys kiinnostaa. Alkoholien valmistajat tekevät käsidesiä. Muotibrändit kasvosuojia.

Eristäytyminen on kuin munkkielämää

Sinkumiehen elämästä poikkeusolot ovat tehneet luostarielämän kaltaisen. Se alkoi asteittain. Ensin uutiset kertoivat Kiinassa leviävästä taudista. Grinderissä oli juuri runsaasti kiinalaisia turisteja, olihan heidän lomasesonkinsa. Sen verran kuitenkin epäilytti, että aasialaisten kanssa ei tehnyt mieli treffejä sopia. Sitten korona alkoi levitä Italiassa. Alkoivat puheet mahdollisesta pandemiasta. Tässä vaiheessa minun ei tehnyt enää mieli tavata ketään. Pian tulikin työnantajalta suositus täyteen etätyöviikkoon siirtymisestä ja kuntosali laitettiin kiinni. Iltapäivälehtien hysteriakerroin lähti utooppisille kierroksille, mutta selvää oli, että nyt ollaan oikeastikin vakavan äärellä. 

Raskaimmin minuun iski kuntosalin sulkeminen sillä se on ollut oleellinen osa rutiineja ja elämää jo 30 vuotta. Ne menivät nyt uusiksi. Vaikka olen hyvin kurinalainen, ei kotona treenaminen ole kiinnostanut. Lisäsin toki juoksemista, mikä pitää mielialaa iloisemman puolella osaltaan. Olen tehnyt yhden kotitreenin viikossa, mikä ei ole ollenkaan tarpeeksi lihaskunnon ylläpitämiseksi. Mutta minulla on siihen pätevä syy. Olen ollut koronashokissa.

Kun Italiasta alkoi tulla uutisia useista sadoista kuolleista päivittäin minut valtasi pohjaton suru. Suru oli tosin alkanut jo hieman aiemmin johtuen Euroopan rajalla odottavista pakolaismassoista. ”Eurooppa on suljettu”, luki lehdessä. Ei ole mitään keinoa kiertää sitä, että veri on meidän käsissämme. Kyseessä on iso asia, joka tulee muuttamaan Euroopan henkisen ilmapiirin. Miten kehtaamme katsoa itseämme peiliin. Sitä pohtien olin miettinyt sitä Eurooppa, jota olin ihaillut. Arvoja, joille olemme nyt pyllistämässä.

Surun käsittely on tarpeellista

Kukin käsittelee surua omalla tavallaan. Minulle musiikki on aina ollut tärkeä väline tunnetilojen työstämiseen.

Hiukan ennen koronanepidemian puhkeamista Italiassa olin jo louhinut striimauspalvelua ja 1960-1980 lukujen hittilistoja ja saanut valmiiksi  soittolistan europpalaisia poppiklassikoita. Lähes 11 tuntia nostalgista äänimaisemaa, joka toi takaisin valtavan määrän muistoja, haaveita, unelmia ja nostatti tunteita. Osa kappaleista lohdutti, kuten mummon turvallinen syli vuonna 1974. Osa itketti. Mitä mainiointa materiaalia koronashokin käsittelyyn.

Yksi kappaleista kosketti erityisesti. Paitsi upea tulkinta, sanat sopivat koronan kurittamaan maailmaan paremmin kuin nyrkki Suomen vallanjakoon.

“Goodbye my friend it’s hard to die

When all the birds are singing in the sky

Now that spring is in the air”

Kappaleesta on myös hieno suomenkielinen Arto Sotavalan versio:

“Siis hyvästi on vaikeaa

Nyt kuolla pois

Kun linnut laulaa saa

Kun kevät saapuu nauraen

Pienet lapset puistojen

Olen niistä jokainen”

Todellista syvälle tunteisiin menevää shokkiterapiaa!

Näin se ihmisen mieli eristyksissä toimii. Ensijärkytyksestä ja lamaannuksesta kohti sopeutumista. 

Kaipuu salille on kova ja tuntuu vaikealta, kun ei tiedä koska saa taas koskettaa miestä. Rutiinit ovat tärkeitä, jotta elämä ja järki pysyisi jotenkin kuosissa. Ne ovat pieniä tekoja, mutta ne ovat kiintopisteitä. Aamulla pedataan sänky, etätöissäkin  voi laittaa kellon ranteeseen ja siistimmän paidan päälle yöpaidan sijaan. Iltapäivällä voi laittaa vähän parempaa kahvia.

Mutta ei ole parisuhteissa elävilläkään helppoa. Muiden sosiaalisten kontaktien puuttuessa parisuhde voi kriisiytyä. Ennen koronaa puhuttiin siitä, että yhdessä vietetty kesäloma on joissakin suhteissa liikaa. Miten sujuu korona-arki avoimissa suhteissa ja pettäjillä, kun seksiä ei nyt muulta saa? Löytääkö oman kumppanin uudella tavalla vai tuntuuko elämä vankilalta? Kun tämä on ohi, onkin mielenkiintoista saada tietää kuinka moni parisuhde päättyy. Nämä ovat kuitenkin pieniä murheita. Aina voi löytää uusia kiinnostavia ihmisiä.

Aika koronan jälkeen tulee kyllä

Tällä hetkellä olen Suomen terveydenhuoltojärjestelmää enemmän huolissani koronaepidemian vaikutuksista talouteen ja sitä kautta yhteiskuntaan. Talous on terveyttä. Terveydenhoitojärjestelmä on nyt resurssoitu kutakuinkin niin hyvin kuin se näissä oloissa voi olla.

Kun Suomi 1990-luvun alussa putosi syvään lamaan, syvempään kuin 1929 suuri lama, olin parikymppinen. Kyllä siinä kerralla meni tulevaisuus uusiksi. Kaikki elämässä myöhästyi viidellä tai kymmenellä vuodella. Muutto omaan kotiin, ura ja kaikki se. Muutos oli lähes käsittämättömän suuri. Töitä oli ollut tarjolla vaikka kuinka, työpaikoista saattoi valita mieleisensä. Sitten ei enää ollut mitään. Moneen vuoteen. Ilmapiiri Helsingissäkin oli ankea. Tuli tissibaarit ja katuprostituutio, ankeat kaljakuppilat ja tarjoushallit. Moni menetti kaiken. Monet perheet syöksyivät velkakurimukseen. Vaikutukset ovat kestäneet seuraavaan sukupolveen, kuten kriiseissä ja sodissa käy. Ja nyt sitten on tämä.

Laajalle on levinnyt näkemys siitä, että koronan aiheuttama shokki maailman talouteen ja ehkä koko talousjärjestelmälle tulee olemaan valtava. Ei sen toki ole pakko sitä. Valtavia rahamassoja loihditaan tyhjästä jotta konkurssit ja työttömyys voitaisiin välttää. Onko mahdollista, että se onnistuu. Kukaan ei tiedä. Mutta joskus se velka pitää maksaa. Jo ennen koronaa oppositio valitti, että hallituksen talouslinja vie Suomen tuormioon – ja silloin puhuttiin vain pikkurahoista koronaelvytksen miljardikaadon sijaan. Että väkisin nousee mieleen kysymys, mihin tämä meidät vie?

Mutta niin kauan kuin aurinko nousee ja on elossa on toivoa. Vähitellen musiikki vaihtuu iloisempaan ja draivi on päällä taas. En vielä tiedä, mistä tulee se powerbiisi tähän tilanteeseen, tällä hetkellä siinä käytössä on monia vanhoja hyväksi koettuja, mutta ne eivät aivan istu. Mutta tiedän jo kappaleen, jonka otan kovaan käyttöön, kun poikkeusolot päättyvät. Kuohuva 20-luku on silloin täällä taas ja tämä Gershwinin kappale on sieltä edelliseltä!