Kolumni. Millainen on oikea mies?
Sosiaalisen median kuvissa etenkin USA:laiset julkkismiehet ovat viime aikoina poseeranneet mekko päällä. Tämä on ainakin osaksi, ellei merkittävässsä määrin, tuen osoitus transsukupuolisten vaikealle asemalle Yhdysvalloissa. Transsukupuolisten asemassa on toki parannettavaa ympäri maailman, mutta oletusarvoisesti fokus on kunkin kotimaassa. Tämä on hyvä veto ja sillä todennäköisesti on merkitystä asenneilmapiirin muokkaamisessa sellaiseksi, että jokainen saa olla niin feminiinen kuin haluaa. Mutta tästä seuraa myös se, että jokaisen pitäisi saada olla myös niin maskuliininen kuin haluaa, niin miesten kuin naistenkin – olivat he sitten cis tai trans.
Kun puhutaan feminiinisistä miehistä, feminiinisistä gay-miehistä, ylätasolla on kyse syrjinnästä yhteiskunnassa ja gay-yhteisössä. Syrjintä ei ole koskaan ok. Sitten on tämä maanläheisempi elämä, missä jokainen yrittää saavuttaa onnellisen elämän ja rakkauden. Millainen on oikea mies meille kullekin? Silloin tulee välttää viestiä, joka pyrkii määrittelemään sen mistä kukin saisi pitää, ketä haluta ja rakastaa.
Viimeisten kuukausien aikana sosiaalisessa mediassa ja lööpeissäkin on alkanut kuumentua keskustelu, jossa vastakkain asetetaan maskuliinen mies ja feminiininen mies. Viimeisin oli tällä viikolla Helsingin Sanomissa, missä teatterikorkeakoulun opiskelija Rasmus Arikka kertoi kokemuksistaan ”tyttömäisenä homomiehenä”.
Tärkeintä on olla aito oma itsensä
Oikeastaan aina kertomukset feminiinin miehen haasteista päätyvät kertojan kokemuksiin deittimaailmassa, mutta toki myös laajemmin yhteisössä: ”En kelpaa sellaisena kuin olen”. Tämä onkin tärkeä huomio ja ehkä oleellisin asia parinvalinnassa: jos olet ihastunut ihmiseen, joka yrittää muokata sinusta mieleistään, juokse ja lujaa. Toinen tärkeä asia on itse olla aidosti oma itsensä muille. Ihmiset ovat herkkiä huomaamaan teeskentelyn, vaikka eivät sitä aina heti niin tiedostakaan, kokevat vain epämukavan olon epäaidon ihmisen läheisyydessä.
Yksi yleinen kommentti feminiineistä miehistä on ”kukaan ei ole luonnostaan tuollainen”. Tiedä sitten, onko kukaan luonnostaan yltiömaskuliininenkaan, sanoisin, että ei. Ja jos kyseessä ovat opetellut roolit, niistä voi opetella myös pois.
Lue lisää: ”Kultakalani nimi oli prinsessa Diana – minun olisi pitänyt aavistaa”
Lue lisää: ”Eihän kukaan voi olla luonnostaan noin pahasti stereotyyppinen kanahomo”
”Miehekkäiksi” itseään kutsuvia gay-miehiä taas yleisesti solvataan toteamalla ”yritäpä olla miehekäs toisen pallit suussasi”. Ihan kuin gay-seksi tekisi miehestä feminiinisen. Tässä taas on kyse sisäistetystä homofobiasta, jos sanat tulevat gay- tai bi-miehen suusta, heteroiden sanomana se on selvää homofobiaa.
Lue lisää: Todennäköisesti sinäkin kärsit sisäistetystä homofobiasta – mutta siitä voi päästä eroon
Gay-miehiä, jotka eivät kiinnostu feminiinisistä miehistä syytetään myös melko usein misogyniasta. Tämä on täysin vailla pohjaa, sillä kyse ei ole naiseen kohdistuvasta reaktiosta, vaan reaktiosta assosiaatioon – siitä, että mies on omaksunut siinä määrin feminiinisiä ominaisuuksia, että hän ei ei enää ole siinä kehikossa, joka vetoaa tähän kyseiseen miehistä pitävään mieheen. Toinen miehistä pitävä mies sen sijaan voi hullaantua feminiinseen mieheen täysin.
Lue lisää: ”Homot voivat olla ihan hirveän ilkeitä” sanoo kaapista tullut wrestling-tähti
Kukaan ei voi alkaa määräilemään sitä, mistä toisten pitäisi pitää ja ketä muiden pitäisi haluta. Jos joku sanoo, että hän on kiinnostunut vain ”miehekkäistä” miehistä, se on täysin hänen oma asiansa. On myös niitä, jotka ovat kiinnostuneita vain feminiinisistä miehistä. On myös muita jaotteluita, joilla deittikumppaneita rajataan: jotkut eivät voi sietää partaa, toiset haluavat vain itseään nuorempia ja toiset itseään selvästi vanhempia, osalla on ehdottomia preferenssejä eri kehonossista.
Lue lisää: On typerää kysyä kullin kokoa
Olemme 150 vuotta taistelleet sen puolesta, että saamme haluta ja rakastaa ketä haluamme
Gay-miehet ovat ainakin 150 vuotta taistelleet sen puolesta, että saamme haluta ja rakastaa ketä haluamme eli toista miestä. On täysin mahdotonta, että nyt 2020-luvulla aletaan määritellä sitä, ketä on oikein haluta ja rakastaa.
Kun puhutaan feminiinististä homoista ja maskuliinisista miehistä, puhutaan stereotypioista, jotka ovat olleet olemassa jo toista sataa vuotta, kauemminkin. Saksalaisen Karl Heinririch Ulrichsin katsotaan julkaisseen ensimmäisen teorian homoseksuaalisuudesta 1854. Siitä alkanut kehitys avoimuuden tiellä jatkuu yhä, sillä kaksi maailmansotaa toivat pitkiä mutkia matkaan.
Vanhastaan miehen naisellinen käyttäytyminen oli merkki siitä, että hän halusi seksiä toisen miehen kanssa, siis oikeammin ”tosi miehen” kanssa. Aikana ennen deittiappseja tai edes deittisivustoja eli ennen vuosituhannen vaihdetta tietyillä maneereilla ja olemuksella saattoi herättää potentiaalisten deittikumppaneiden mielenkiinnon helposti ja ikään kuin itsestään kahviloissa ja ravintoloissa. Tämä on yksi tekijä myös drag-taiteen synnyssä, sillä esimerkiksi Shakespearen ajan Englannissa gaymiehet pukeutuivat naisiksi saadakseen seksiä miehiltä ja teatteriprostituutio oli ilmiö paitsi Euroopassa myös Japanissa.
”Siskojen” kanssa ei menty sänkyyn
1980-luvun brittiläinen dokumentti kertoo gaymiehistä 1930-luvun Lontoossa. Siinä eräs haastatelluista kiteyttää osuvasti mistä asiassa on kyse. Gaymiehillä oli omia kokoontumispaikkoja, mutta ”siskojen kanssa” ei menty sänkyyn, koska ei siitä olisi mitään tullut, piti olla oikea mies. Sellaisia olivat esimerkiksi sotilaat, joiden seurasta maksettiin. Sotilasprostituutio on ollut yleinen ilmiö sekin.
Eräs bi-mies kertoi minulle kerran hämmästyneensä ensimmäistä käyntiään gaybaarissa (ei Suomessa), missä oli ollut ”aivan tavallisen näköisiä miehiä”. Se oli ollut hänelle vapauttava ja avartava kokemus, että sitä voi olla ihan tavallinenkin.
Kyseessä on representaation ongelma
Isolta osalta ongelma on representaatiossa. Millaiset miestyypit saavat tilaa isoissa medioissa ja populaarikulttuurissa. Medianäkyvyys synnyttää helposti harhan, että nytkö kaikkien gaymiesten pitäisi lakata kynnet ja vetää pitsitoppi päälle, sillä se tavallinen mies ei mediaa kiinnosta, särmää ei ole tarpeeksi. Popkulttuuri taas on jännä juttu.
Löysin taannoin Youtubesta legendaarisen BBC:n Top of the Pops -musiikkiohjelman vuosikoostedokumentit. 1983 vuonna musiikkilistoilla oli ”neitimäisiä” miehiä enemmän kuin ehkä nytkään: Boy George, Limahl, The Curen Robert Smith, Marilyn, ihailtavan monipuolinen mieskuva. Eli kun Tuure Boelius esiintyy naisten vaatteissa, siinä ei ole mitään uutta, vaikka sitä ei olekaan ehkä vähään aikaan nähty.
Julkisuudessa kiihtyvä puhe naismaisista ja miehekkäistä miehistä ja näiden kahden stereotypian vastakkainasettelu tuntuu ontolta siksikin, että punaisiin naisten pöksyihin pukeutunut raavas mies on yhä yleisempi näky deittisivustoilla ja esimerkiksi Alaston Suomi -sivustolla, eikä heistä suinkaan kaikki ole antamiensa tietojen perusteella gay, tai edes bi.
Gaymiesten mediassa esiintyvä kuva ei ole tarpeeksi monipuolinen. Jokainen meistä kaipaa samaistumiskohteita, omaa heimoa, tarve vaihtelee eri iässä, mutta se on silti olemassa. Siksi voi olla ahdistavaa, jos samaistumiskohteita ei näy ja esillä olevat tyypit eivät tunnu omilta.
Jos joku sanoo pitävänsä ”miehekkäistä miehistä”, mitä se sinulle kuuluu?
Julkinen keskustelu on huolestuttavalla tavalla kääntymässä sellaiseksi, että maskuliinisuus demonisoidaan latamaalla siihen kaikki negatiiviset stereotypiat, se ei ole rehellistä. Feminiinen mies ei ole automaattisesti mitenkään parempi ihminen, ei mikään enkeli.
Annetaan jokaisen haluta ja rakastaa sitä, mitä haluaa ja arvostetaan samanaikaisesti itseämme niin, että emme salli huonoa ja epäkunniottavaa kohtelua – ei deiteillä, eikä mediassa.
Päivitetty 2023-07-22
