Vuonna 1971 sai ensi-iltansa italialaisen neorealismin mestarin Luchino Viscontin ohjaama Kuolema Venetsiassa. Elokuvaa pidetään ohjaajan mestariteoksena ja siitä on muodostunut . Se on dekadenssin sekä kuoleman teemoilla rikastettu tutkielma maskuliinisesta kauneudesta.
Kuolema Venetsiassa perustuu saksalaisen Thomas Mannin samannimiseen novelliin. Natsipuolueen kiellettyjen kirjailijoiden listalta löytynyttä Mannia pidetään yhtenä menneen vuosisadan merkittävimmistä kirjailijoista. Mann oli perheellinen mies, mutta jätti jälkeensä runsaasti kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä, jotka kertoivat tukahdetusta homoseksuaalisesta halusta. Mannin omaelämänkerrallisuus on kiistatta luettavissa hänen teksteissään, vaikka kirjailija sen eläessään kielsi.
Visconti tarttui Mannin novelliin Kuolema Venetsiassa 60-luvun lopulla. Elokuvaansa hän lainasi mukaan teemoja toisesta Mannin teoksesta, Tohtori Faustuksesta. Kirjallisesta alkuteoksestaan poiketen ikääntyvä taitelija ei ole kirjailija, vaan hiipuvasta luomisvoimasta kärsivä säveltäjä. Elokuva sai innostuneen vastaanoton ilmestymisvuonnaan 1971, voittaen samana vuonna Cannesin elokuvajuhlien 25. juhlavuoden erikoispalkinnon.
Elokuvassa eletään aikaa ennen maailmansotia. Saksalainen säveltäjä Gustav von Aschenbach (Dirk Bogarde) saapuu lomailemaan ja hoitamaan terveyttään Venetsiaan. Venetsian Lidolla hän tapaa kuvankauniin puolalaispojan Tadzion (Björn Andersen), joka asuu perheensä kanssa samassa hotellissa. Sairauden kurittama säveltäjä huumaantuu poikkeuksellisen kauniista nuorukaisesta kohtalokkain seurauksin.
“Poika kääntyi rantaan päin, juoksi vettä vaahdoksi potkien rantakuohuissa pää takakenossa. Ja kun katseli, kuinka tuo elävä vartalo, poikamaisen hento ja hauras, vettävaluvin kiharoin kohosi meren sylistä kuin taivaan ja meren syvyyksistä kotoisen olevan kaunis jumala, tuo näky herätti katselijassa myytillisiä mietteitä. Se oli kuin runoelma maailman alkuajoista, muodon alkuperästä ja jumalien synnystä.”
Ylimaallisen ilmestyksen tavoin nuorukainen palauttaa säveltäjän elämänhalun, ja saa hänet unohtamaan hetkeksi taakse jääneen perhetragedian, luomisvoiman hiipumisen ja heikkenevän terveyden.
Venetsia luo hedelmällisen ympäristön tarinalle. Kaupunki on kautta aikojen houkutellut taitelijoita, aristokraatteja ja intellektuelleja. Sekä Mannin että Viscontin tiedetään viettäneen aikaa siellä. Tadzion esikuvana pidetään puolalaispoikaa, jonka enkelimäinen olemus kiinnitti Mannin huomion kesällä 1911 tämän vieraillessa Lidolla.
Aikaan, jolloin kolera aiheutti epidemioita eurooppalaisissa satamakaupungeissa. Siihen tullaan myös elokuvassa.
Koleraepidemia iskee Venetsiaan. Kaupunkiin saapuneita turisteja ei haluta pelästyttää tiehensä ja asiasta päätetään vaieta. Kuolevien määrän kasvaessa ja sairaaloiden täyttyessä tilanteen vakavuus selviää huolestuneelle Aschenbachille, ja viimeisillä voimillaan hän yrittää pelastaa jumaloimansa Tadzion perheineen.
Tapahtumat sijoittuvat pääosin Venetsian Lidoon, joka näyttäytyy eliitin pakopaikkana reaalitodellisuudesta. Itse Venetsian kaupunki puolestaan kuvataan dramaattisin kuvin todellisuutena, josta paetaan. Tyhjentyneillä likaisilla kujilla palavat jätteet, kun pakkomielteensä riivaama taitelija seuraa kiintymyksen kohdettaan pitkin Venetsian siltoja ja porttikäytäviä.
Siinä, missä Lido tulvii kirkasta päivänvaloa, Venetsian kanaaleiden ylle lankeavat synkät varjot. Elokuvan visuaaliset yksityiskohdat ovat rikkaita ja Viscontin kerronta on täynnä symboliikkaa. Tiimalasin hiekka on valumassa loppuun ja kuolema tuntuu kuiskivan jokaisen kulman takana.
Lido kuvataan jonkinlaisena elämän ja kuoleman välitilana. Sen elitistisen pinnan rikkoo ainoastaan kiertävän napolilaismuusikkoryhmän vierailu. Näissäkin kuvissa kuolema flirttaa katsojan kanssa. Mikä on enää todellisuutta ja mikä kuolevan säveltäjän harhakuvaa? Onko edes Tadzio todellinen vai tuonpuoleiseen johdattava kuoleman airut?
Niille, jotka odottavat fyysistä miesten välistä rakkautta on aika tuottaa pettymys. Elokuvassa Aschenbachin ja Tadzion suhde jää platoniseksi ja muodostuu lähestulkoon pelkkien katseiden varaan. Ainoastaan yhden kerran Aschenbach lähestyy Tadzion perhettä ja koskettaa pojan päälakea kuin todistaakseen itselleen, että poika on todellinen. Ovatko säveltäjän tunteet edes romanttisia, saati eroottisia, vai ovatko ne kaipuuta johonkin ylempään? Huumaantuminen muuttuu absoluuttisen kauneuden aiheuttamaksi hurmokseksi.
Viscontin intohimoinen suhtautuminen musiikkiin kuuluu läpi elokuvan.
Gustav Mahlerin sinfoniat taukoavat vasta viime minuuteilla. On arveltu, että Aschenbachin hahmo perustuisi Mahleriin, joka oli omana aikanaan aliarvostettu säveltäjä ja oletettu homoseksuaali.
Visconti täyttää valkokankaan ikonisilla kuvilla, käyttää mestarillisesti kerronnan tasoja, eikä elokuvan klassikkoasemaa käy kieltäminen. Onko Kuolema Venetsiassa sitten kestänyt aikaa? Miltä 70-luvun alkupuolen hitaasti etenevä kerronta näyttää tämän päivän katsojan silmissä? Sen jätän jokaisen katsojan itse päätettäväksi.
Tänä vuonna valmistunut dokumenttielokuva The Most Beautiful Boy in the World kertoo Tadzion roolin näytelleen Björn Andersenin tarinan. Andersenin traaginen tarina oli alkanut kuitenkin jo ennen päivää jolloin Visconti lennätti hänet isoäiteineen Italiaan. Matkan varrelle jää menetyksiä, addiktioita ja itsetuhoisia ajatuksia. Nyt 66-vuotias Andersen on syyllisyyden ja menneisyyden haamujen riivaama hahmo.
Lue R&A lhbtq-tarjonnan arviomme täältä: Rakkautta ja anarkiaa 2021 on pohjoismaisen lhbtq-dokumentin juhlaa
Kuolema Venetsiassa esitetään Rakkautta ja Anarkiaa elokuvafestivaaleilla 25.9. klo 18.30 www.hiff.fi
Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (1912), suom. Toini Kivimäki.
Päivitetty 2022-09-21
