Kolumni. Sateenkaarilippu nähtiin ensin San Franciscon Prideilla kesällä 1978. Gibert Bakerin suunnittelema lippu on aatteellinen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon symboli, sen raidat eivät edusta seksuaalisuutta, sukupuolta tai etnisyyttä, vaan abstrakteja asioita; punainen elämää, oranssi paranemista, keltainen auringonvaloa, vihreä luontoa, sininen tyyneyttä ja harmoniaa ja violetti sielua.
Neljän vuosikymmenen aikana sateenkaarilipusta tuli yleismaailmallinen symboli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Noiden samojen vuosikymmenten aikana myös seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiä kuvaava termistö kehittyi. Heti Stonewallin jälkeen 1970, mistä pridekulkueiden perinne alkoi, puhuttiin gaypridesta tarkoittaen sitä samaa, mitä nykyään kuvataan lyhenteellä hlbtqi+. Biseksuaalit tulivat erikseen mainittuina joukkoon mukaan 90-luvulla, transsukupuoliset 2000-luvulla, sittemmin nonbinäärit. Osaa näistä termeistä ei ollut ainakaan yleisessä käytössä prideperinteen alkaessa. Sateenkaarilipusta tuli tunnus, jolla merkitiin gay- ja myöhemmin hlbt-baareja ja muita palveluita, se kasvoi yleissymboliksi pelkästä pridemarssin protestilipusta. Jo muutama sukupolvi on ehtinyt kasvaa tunnustaen sateenkaarilipun vähemmistömme omana symbolina.
40 vuoden jälkeen ikoninen sateenkaarilippu on korvattu virallisissa prideliputuksissa osittain. Ensin 2017 sateenkaarilippuun lisättiin värillisiä merkitsevät ruskea ja musta raita. Tämä Philadelphian pridelippu sai innoituksensa Yhdysvaltojen etnisen syrjinnän ongelmista, eikä sitä ole meillä oikeastaan näkynyt. 2018 koko ulkoasu laitettiin uusiksi, kun Daniel Qasar suunnitteli progressiivisen pridelipun, johon lisättiin translipun värit viirinä sateenkaarilipun päälle ja viirin yhteyteen vielä värillisiä merkitsevät värit. Tämä lippu on nähty Helsinki Priden aikaan Helsingin kaupungintalolla jo kahtena kesänä. Qasar on itse nonbinääri. Hänen lippuaan kehitti edelleen Briteissä intersukupuolinen kolumnisti ja mediapersoona Valentino Vecchietti, jonka suunnittelema versio julkistettiin viime kesänä. Se lisää Qasarin lippuun intersukupuoliset. Tämä lippu liehuu nyt Helsingissäkin Forumin kauppakeskuksen katolla ja se koristaa myös City Centerin eli makkaratalon makkaraa. Tampereella Manse Pride esitteli tänä kesänä oman ”tiedostavan pridelipun”, jonka on suunnitellut graafikko Julius Jokikokko. Se taas säilytti sateenkaarilipun rakenteen, mutta toi tuplamäärän raitoja, joiden väritys on eri identiteettiryhmien omista lipuista.
Edeltävä sukupolvi koki olevansa osa yhteisöä, uusi sukupolvi kokee yhteisön olevan osa itseään
Uusi lippuja perustellaan inklusiivisuuden lisäämisellä ja unohdettujen tai syrjittyjen ryhmien tuomisella esiin. Uusia lippuja kritisoidaan sillä perusteella, että sateenkaarilippu edusti jo kaikkia, lisäksi uusien lippujen symboliikka on sekava, koska ne sisältävät sateenkaarilipun abstraktit asiat ja vain osan yhteisöä, joka on edustettuna uusilla nimetyillä osioilla: sukupuolivähemmistöt ja värilliset.
Uusien lippujen ääneenlausumaton tausta-ajatus on, että 1978 lanseerattu sateenkaarilippu edustaa vain valkoista homoväestöä, homo sisältäen tässä yhteydessä myös lesbot ja bi-seksuaalit, koska tälle ryhmälle ei ole Qasarin eikä Vecchietin lipuissa mitään nimettyä symbolia. Tätä taas on perusteltu Yhdsyvaltojen hlbtqi+ -piirien syrjinnällä, jossa sukupuolivähemmistöt ja värilliset ovat kokeneet syrjintää. Mutta meillä Suomessa tilanne ei ole sama. Meillä transsukupuoliset ovat olleet mukana järjestöissä alusta asti, eikä heitä ole sieltä heitetty ulos. Värillisten syrjintäkään hlbtqi-ympyröissä ei meillä oikein resonoi, koska heitä on maassa on historiallisesti ollut hyvin pieni joukko. Tämä ei tarkoita sitä, että sukupuolivähemmistöjen ja värillisten asemasta yhteisön sisällä ei tarvitsi keskustella, vaan sitä, että ne eivät meillä tarjoa samalla lailla perusteita lipunvaihdolle kuin Yhdysvalloissa. Ja onhan meillä tranasasiasta puhuttu, etenkin avioliittolain uudistuksen jälkeen fokus on ollut translaissa ja aivan oikein niin.
Lipunvaihdossa on nähtävissä myös sukupolvien välinen kuilu. Edeltävä sukupolvi koki olevansa osa yhteisöä, uusi sukupolvi kokee yhteisön olevan osa itseään. Ero on merkittävä. Ja se tuhoaa juuri sen yhteisön, jota niin raivokkaasti ollaan puolustamassa. Koska todellisuudessa ei ajeta yhteisön asiaa, vaan pienempää omaa asiaa.
Alkuperäisen sateenkaarilipun suunnitellut Gilbert Baker ei halunnut tienata designillaan ja hän kuolikin köyhänä muutama vuosi sitten. Uusi sukupolvi on tässäkin eri maata, sillä Qasar on pitänyt itsellään osan immatteriaalioikeuksia progressiiviseen pridelippuun, hän myös myy sen perusteella tehtyjä tuotteita verkkokaupassaan. Seikka, joka lipun vaihtamisen hurmoksessa on enemmälti ohitettu. Eikö alkuperäinen sateenkaarilipun ajatus lipusta, jota kukaan ei omista ollutkaan enää hieno?
Helsinki Pride -yhteisö ry:llä on vain 456 jäsentä
On myös syytä kysyä, miksi sateenkaarilippu, pitäisi vaihtaa? Hlbtqi+ yhteisö on tavallaan virtuaalinen valtio, jonka vakiintunut symboli on sateenkaarilippu. Missä tilanteissa valtioiden lippu vaihdetaan? Olisiko Suomen lippu pitänyt päivittää suomettumisen ajan päättyessä? Lippua päivitetään tai vaihdetaan hallitusmuodon vaihtuessa. Ehkä uusi sukupolvi kokee tekevänsä vallankumousta. Keskustelua lipun vaihdosta ei ole käyty. Jos lippua suosittelee paikallinen pridea järjestävä taho, on kysyttävä millä muskeleilla se puhuu. Helsinki Prideä järjestävällä Helsinki Pride -yhteisö ry:llä on vain 456 jäsentä (2021). Se on vähän. Monissa Facebook-ryhmissä on parikymmentä kertaa enemmän jäseniä, esimerkiksi Sateenkaari-Suomella lähes yhdeksän tuhatta. Myös QX:n lukijoiden määrä on moninkertainen. Mikään yhdistys ei voi edustaa muita kuin jäseniään. Mitään yhteistä päätöstä lipun vaihtamisesta ei ole. Toki, aktivistien keskuudesta alkuperäinenkin sateenkaarilippu syntyi ja levisi. Mutta paino onkin sanalla levisi, sateenkaarilippu on kasvanut aktivismia suuremmaksi yhteisöllisyyden symboliksi. Ei voida myöskään väittää, että sateenkaarilippu pitäisi vaihtaa, koska se on liian kaupallistettu – uudet liput näkyvät heti sponsoreilla, kuten näemme. Helsingissä hotelli Klaus K on liputtanut progressiivisella pridelipulla vuoden ympäri.
Ymmärrän sen mainospuheen vakuuttavuuden, kun yhteisön ulkopuoliselle yhteistyökumppanille myydään uusinta pridelippua parempana, tiedostavana ja muuna ylevänä, merkkinä uusista ajoista. Mikä yritys tai kaupunki ei haluaisi tulla nähdyksi modernina ja dynaamisena. Mutta. Progressiiviset liput ja Manse Priden lippu ovat niin uusia, että niiden merkitys on suurimmalle osalle vieras. Prideliputus virallisten instituutioiden ja suurten kaupaullisten toimijoiden ja maamerkkien tangoissa ja julkisivuilla on edelleen ennemmin poikkeus kuin sääntö, tästä ilosta häviää paljon, jos ei tiedä eikä ymmärrä mikä siellä liehuu. Voisiko asiaa ajaa toisin keinoin?
Sateenkaarilipulla on kuitenkin hieno historia, eikä se pahoista puheista huolimatta syrji ketään, on ikävää jos joku niin kokee, mutta se ei ole palautettavissa sateenkaarilipun symboliikkaan eikä sen historiaan.
Stonewallin merkittävin opetus on yhteisvoima. Vain yhdessä pystymme vastustamaan sortoa. Kun yhteinen symboli vaihdetaan, samalla tuhotaan sitä yhteisöllisyyttä, jota väitetään tavoiteltavan. On joukko ulkoisia toimijoita, jotka mielellään näkevät hlbtqi+ -yhteisön heikentyvän ja haluavat jopa ruokkia ristiriitoja, miksi ampuisimme itse itseämme jalkaan nakertamalla yhteisöllisyyden vakiintunutta symbolia?
Olen kuullut homomiehieltä että uskaltaako Prideen enää edes mennä sateenkaarilipun kanssa ja moni on kertonut ahdistuneensa jatkuvasta lipun vaihtamisesta ”tuleeko nyt uusi lippu joka kesä”, päällimmäisenä on vieraantumisen tunne ja ahdistus kun tuttu symboli on vaihdettu vieraaseen, jonka merkitys jää epäselväksi, vaikka kukaan ei sukupuolivähemmistöjen tai värillisten tasa-arvoa vastustakaan. Lipun vaihtaminen ei ole edistystä, vaikka sitä sellaiseksi väitetään, se osoittaa historialle pyllistämistä. Sateenkaarilippu on merkityksellinen useammalle sukupolvelle ja se on liehunut läpi aids-kriisin ja vuosikymmenten oikeustaisteluiden muiden muassa avioliitto-oikeuden puolesta.
Progressiiviset prideliput ovat ihan paikallaan esimerkiksi Lewis Hamiltonin kypärässä ja myös osassa lipputangoissa ottamassa kantaa, mutta yleislippuna edustamassa koko hlbtqi+ -yhteisöä, se ei toimi. Ei ainakaan vielä. Jos joku uusi lippu jonain päivänä yleistyy, niin sitten asia on eri. Vielä näin ei ole.
Keskustelua ei käydä
Kesällä 2020 Helsingin kaupunki ei varsinaisesti vastannut QX:lle lipunvalintaperusteistaan, vaan lähetti copypaste-vastauksen, mikä paistoi silmään, kun sateenkaarimedialle aletaan vastauksessa valistaa, että ”sateenkaarilipun lisäksi [on] käytössä monia eri lippuja, jotka kuvastavat sateenkaariyhteisön moninaisuutta”. QX:n verkkokaupassa myydään näitä lippuja, ja olemme muutenkin hyvin tietoisia tästä seikasta. Vastauksen antoi kaupungin Pride-työryhmästä Nitin Sood, joka on toiminut myös feministisen ja antirasistisen kansalaisjärjestö Fem-R:n hallituksessa, järjestö ajoi progressiivisen pridelipun käyttöönottoa heti tuoreeltaan 2018.
City Centerin ja Forumin kauppakeskuksien edustaja ei vastannut QX:n kommenttipyyntöön liittyen lippuvalinnasta.
Keskustelua ei käydä. On ahdistava ja turhauttava pettymys kun muuten asiakaspalveluhenkisyyttään hehkuttavat tahot kuten Helsingin kaupunki ja suuret kauppakeskukset kieltäytyvät keskustelusta. Tämä kertoo vain yhtä asiaa, keskustelua ei pidetä tarpeellisena, koska näin on päätetty ja siihen on tyytyminen.
Elämme omahyväistä aikaa. Yhteisöllisyydelle olisi valtava tarve. Miksi sitä ei haluta edistää?
Muualla aiheesta:
Päivitetty 2023-06-17
