Apinarokkoepidemia näyttäisi olevan laantumassa. Tapaukset ovat laskussa sekä EU- ja USA:n alueilla. Tietoisuus apinarokosta on lisääntynyt ja monessa maassa on jo rokotuksia jaettu. QX kysyi THL:lta, missä apinarokon kanssa tällä hetkellä mennään. Kysymyksiimme vastasi sähköpostilla THL:n asiantuntijalääkäri Leif Lakoma.
Apinarokkotartunnat nykyisessä Afrikan ulkopuolisessa epidemiassa ovat olleet lähes yksinomaan miehillä ja saatu miesten välisestä seksistä. Apinarokkovirus ei kuitenkaan katso sukupuolta. Lakoman mukaan apinarokkoepidemiassa on yhtymäkohtia hepatiitti A-viruksen aiheuttamiin epidemioihin, joita on ajoittain esiintynyt myös miesten välistä seksiä harrrastavien keskuudessa jo 1970-luvulta alkaen, viimeksi 2016-2017. Virus on päässyt laajaan kansainväliseen miesten verkostoon, johon kuuluvilla on paljon lähikontakteja.
Miehille, joilla on miesten välistä seksiä suositellaan hepatiitti-B -rokotetta. Suositellaanko meille kaikille jatkossa myös apinarokkorokotetta? Muiden muassa Yhdysvalloissa ja Tanskassa apinarokkorokotetta on tarjottu ensisijaisesti hiv- ja PrEP -lääkityksellä oleville. Briteissä rokotetta suositellaan ”gay-bi -miehille, jos henkilöllä on useita miespuolisia seksikumppaneita, hän osallistuu ryhmäseksiin tai käy paikoissa, joissa harrastetaan seksiä” (esim. gay saunat ym.).
Apinarokko ei ole erityise herkästi tarttuva tauti. Nyt todetuissa tapauksissa tartunnat ovat pääasiassa seksistä ja samanaikaisesta tai muusta suorasta kontaktista sairastuneen henkilön iho-oireisiin.
– Tartuntojen katsotaan olevan mahdollisia myös mm. vuodevaatteiden välityksellä sekä erittäin läheisessä ja pitkäkestoisessa kasvokkaisessa kontaktissa. Lyhytkestoisissa arkipäivän muissa kohtaamisissa tauti ei tartu. Sitä emme tietä, voiko tartunnan saada siemennesteen välityksellä, mutta kondomi ei tämänhetkisen tietämyksen perusteella anna riittävää suojaa apinarokolta. Kondomin käyttö on kuitenkin erittäin tärkeää monen muun seksivälitteisen taudin ehkäisyssä.
THL suosittelee kondomin käyttöä satunnaisten kumppanien kanssa myös suuseksissä.
– Yleisesti ottaen apinarokko vaatii hyvin läheisen kontaktin tarttuakseen. Apinarokon pääasiallinen tartuntatapa on tällä hetkellä suora kontakti oireilevan henkilön ihomuutoksiin, mutta tartunnan voi saada myös pisaroiden välityksellä pitkään kestävässä kasvokkaisessa lähikontaktissa.
– Keskeistä tartunnan kannalta on kontakti oireileviin ihomuutoksiin olivat ne sitten missä päin tahansa kehoa. Suurimmassa osassa tapauksia iho-oireita on esiintynyt erityisesti genitaaleissa sekä niitä ympäröivillä alueilla.
Lakoman mukaan riskiä apinarokolle lisää ensisijaisesti henkilön käyttäytyminen, ei se millaista seksiä toisen kanssa harrastaa.
-Tartuntariskiä ei välttämättä lisää niinkään tietty yhdyntätapa kuin satunnaisten ja erityisesti tuntemattomien seksikontaktien määrä.
– Riski tartuntoihin kasvaa, jos seksikumppaneita on useita.
Kesällä apinarokko rinnastettiin herpekseen, siis sukupuolitaudiksi. Lakoma on kuitenkin eri mieltä.
– Suurin osa apinarokkotartunnoista Afrikan ulkopuolella saadaan tällä hetkellä seksin yhteydessä. Tartunta on kuitenkin mahdillista saada myös muulla tavalla, ja tässä tauti eroaa monesta perinteisestä seksitaudista.
Jos tartunnan saa, tulee olla omaehtoisessa karanteenissa, kunnes oireet ovat ohi. Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että kontaktia tulee välttää myös kotieläimiin, jotta ne eivät saa tartuntaa. Tämä voi olla yksinasuvalle lemmikin omistajalle hyvinkin vaikea tilanne.
– Taudin katsotaan tällä hetkellä olevan tartuttava pääasiassa iho-oireiden aikana. Tartunnan saaneen tulisi pidättäytyä seksistä tai muusta läheisestä fyysisestä kontaktista muiden ihmisten ja kotieläinten kanssa kunnes iho-oireet ovat täysin parantuneet. Tartunnan saaneen tulee lisäksi välttää jakamasta henkilökohtaisia tavaroita kuten vaatteita, vuodevaatteita, pyyhkeitä tai ruokailuvälineitä.
Lakoman mukaan tämän hetkiseen epidemiaan liittyvät tapaukset ovat olleet suhteellisen lieviä, pieni osa on vaatinut sairaalahoitoa ja yksittäisiä potilaita on menehtynyt.
– Lapsilla tapauksia on todettu vain yksittäisiä, mutta aiemman tiedon perusteella apinarokko voi olla vakavampi sairaus lapsilla, raskaana olevilla ja immuunipuutteisilla.
Suomeen saatiin pari viikkoa sitten rokotteita ja niiden jakelu on aloitettu. Mitään yleistä rokotusta ei ole kuitenkaan tulossa.
– Suomessa todettujen apinarokkotapausten lähikontaktien rokottaminen on aloitettu ja heihin ollaan yhteydessä terveydenhuollon toimesta. Rokotuspäätös perustuu aina tapauskohtaiseen harkintaan. Korkeassa riskissä olevia rokotetaan jo joissain maissa ja Suomessa asiaa selvitetään. Laajoille koko väestön rokotuksille ei ole tarvetta.
Lakoma kehottaa kuitenkin yhä varovaisuuteen eli välttämään tartuntariskiä eli siis seksikumppanien määrän rajoittamiseen.
– Tapaukset mm. Euroopassa vaikuttavat tällä hetkellä olevan laskussa, mutta riski saada tartunta on kuitenkin yhä olemassa. Yksittäiset suuret tapahtumat ja kokoontumiset ovat merkittävästi vaikuttaneet tartuntojen leviämiseen.
EU:n tartuntautiviranomaisen ECDC:n mukaan apinarokkotartunnat esiintyvät edelleen ensisijaiseti 18-50 vuotialla miehillä, joilla on miesten välistä seksiä. ECDS:n viimeisimmän riskiarvion (13.9.2022) mukaan riski on kohtalainen miesten välisessä seksissä niillä, joilla on useita seksikumppaneita, muulle väestölle riski saada tartunta on matala.
ECDS pitää kuitenkin korkeana todennäköisyyttä apinarokon leviämiselle EU-alueella sellaisissa verkostoissa, joihin kuuluvilla on useita seksikumppaneita, kuten joillakin MSM-ryhmillä.
Entä lapsuudessa saatu isorokkorokotus, estääkö se apinarokon tarttumista? Suomessakin rokotettiin lapsia isorokkoa vastaan 1980-luvulle saakka. Tilastojen mukaan valtaosa tartunnan saaneista on ollut alle 50-vuotiaita.
– Lapsuudessa saadun isorokkorokotuksen ei katsota antavan riittävää suojaa apinarokolta, koska suoja heikkenee ajan myötä. Sairastuneiden nuorempi ikä selittyy luultavasti pääasiassa suuremmalla kontaktien määrällä.
Tiivistetysti:
- Apinarokko tarttuu pääasiallisesti iho-oireista
- Kondomi ei anna riittävää suojaa apinarokkoa vastaan
- Lapsuudessa saatu isorokkorote ei anna riittävää suojaa apinarokkoa vastaan
- Miesten välinen seksi ei itsessään ole tartuntariski
- Tartunnan riskiä lisää satunnaisten ja tuntemattomien seksikontaktien määrä
- Laajaa koko väestön rokottamista ei ole tulossa
Päivitetty 2022-09-21