Kun 1970-luvun klubimusiikki eli disco menetti potkuaan 70-luvun päättyessä se kehittyi eteenpäin merkittävänä moottirinaan vaikutteet Euroopasta, tarkemmin Münchenistä, mistä Giorgio Moroder oli jo viisi vuotta aiemmin Donna Summer tähtenään noussut teknisen discokulttuurin kapellimestariksi. Tekniikan kehittymisen myötä soundi muuttui Chic/Chaka Khan -tyyppinen äänimaailma jäi, tanssilattioilla raikui Donna Summer/Amii Stewart -tyyli. Uusi soundi tunnettaisiin pian nimellä HiNRG ja se olisi leimallisesti gay.

Mainos

Syyskuun 20. päivä 1980 New Yorkissa  avatiin uusi klubi, jonka remonttiin oli kulutettu 4,2 miljoonaa dollaria (nykyrahassa yli 15 miljoonaa dollaria). Studi54 avaaminen oli maksanut vain 400 000 dollaria kolme vuotta aiemmin. Entinen rokkiklubi ja sitä ennen teatteri 2nd Avenuen ja 6th Streerin kulmassa muutettiin gayemansipaation mekaksi. The Saint oli avattu. Se oli huikein klubi, jota kukaan oli nähnyt. Unohda Studio54, The Saint oli paljon enemmän – ja  The Saint oli GAY. The Saintin sanotaan olevan kallein gaybusiness sijoitus koskaan.

Sisään tultiin kiiltävistä ruostumattomasta teräksestä tehdyistä ovista laajalle alueelle, missä oli baareja ja nojatuoleja. Yläkerrassa oli valtava lähes 500 neliömetrin tanssilattia ja sen yläpuolella kaartui The Saintin tunnusmerkki, kupoli. Alumiinista tehty halkaisijaltaan 23 metrinen puolipallo, jota valaistiin eri tavoin. Valojen palaessa kupolin sisällä, se näytti kiinteältä. Kun kupoli valaistiin yläpuolelta efekti oli psykedeelinen. Tanssilattian keskellä oli planterioprojektori, illan edettyä sopivaan hetkeen pimennettyyn kupoliin heijastettiin tähtitaivas. Kupolin sisällä oli valolaitteiden ohella lähes 500 kaiutinta. Ja tietenkin laskeutuva peilipallo. Tanssilattia oli kelluva. Paitsi teatterimaiset efektit The Saintilla ja Studio54:llä on yhteistä sekin, että molemmissa oli teatterin parveke ja molemmissa siellä harrastettiin seksiä – ja DJ:t Robbie Leslie (s. 1956) ja Jim Burgess (1953-1993). The Saintin keskiössä oli tanssija.

The Saint on hyvä esimerkki menestyvän klubin perustamisesta. Oli selvä kohderyhmä: gaymiehet, oli noste tai megatrendi ja tarve: gaymiesten esiintulo, voimaantuminen. Oli visio, haluttiin luoda jotain ainutlaatuista ja siihen pyrittiin säästelemättä. Osattiin tarttua käsillä olevaan klubimusiikin murrokseen, osaattiin valita tunnetut ja suositut DJ:t. Projektin takana olivat yrittäjä Bruce Mailman (1939-1994) ja designeri Charles Terrell. Mailman oli jo aiemmin omistanut suositun cruicing-kohteen New St. Marks Bathsin, gaymiehille suunnatun kylpylaitoksen, joka oli aloittanut vuotta aiemmin. Bathhouseille oli merkittävä rooli discomusiikin skenessä Yhdysvalloissa, eikä se rajoittunut pelkästään homoseksuaaleihin.

Avaijissa miljoonien dollarien tekniikka sai ihmiset aukomaan henkeään. Sopivan hetken tullen kaikki valot iskettiin päälle ja kirkkauden keskellä kaikui hetken hidasta pianoa, sitten pimeni ja tutun gaysuosikin, Donna Summerin Could It Be Magicin alkaessa tanssilattia päälle ilmestyi tähtitaivas. Tuhannet miehet haukoivat samanaiksesti hämmästyksestä henkeään ja jähmettyivät hetkeksi paikalleen, kertovat paikalla olleet.

Klubikulttuuriin ovat aina kuuluneet huumeet. Niin myös The Saintissa. Sanotaan, että aina musiikityylin uudistuessa huumeet vaihtuvat. The Saintissa häpeämättömän HiNRG-biitin yllyttäessä gaymiehiä villiin tanssiin käytetyt aineet olivat kokaiini, amfetamiini, ecstasy, Quualudes ja angel dust. The Saintissa neljä tuhatta gaymiestä tanssi vähissä vaatteissa keinotekoisen tähtitaivaan syleilyssä joka viikonloppu. Alkoholia ei edes myyty.

The Saint oli valtava menestys. Vain kolmen viikon kuluttua avajaisista jo 3000 miestä oli ostanut 250 dollarin (nykyrahassa lähes 900 dollarin) hintaisen jäsenyyden. Muutaman kuukauden päästä Manhattanin aiemmin suositut gayklubit Flamingo ja 12 West lopettivat toimintansa. The Saint oli tehty visuaaliseksi paikaksi, samaa haetaan nykyään kun baareja suunnitellaan se mielessä, että ne houkuttelevat ihmisiä ottamaan kuvia sosiaaliseen mediaan. The Saintin imagon, sen ytimen, vangitsi valokuviin Robert Mapplethorpe. Tämä sijoittui aikaan, jolloin gay-yhteisö oli muuttumassa, seksikeskeisyys oli jäämässä sivuun, Mapplethorpe itsekin gay, töissään toi seksuaalisuutta esiin eri tavoin, myös sitä haastaen.

”The Saintin kaltaista klubia ei ollut koskaan aiemmin ollut”, on Ian Levine, kuuluisa lontoolainen HiNRG-tuottaja ja Heavenin DJ todennut. ”The Saint on discon historiassa ainutlaatuinen. Paras koskaan. Ylivoimainen. Heavenissä yritimme vain toivoa pystyvämme olemaan edes kymmenesosa siitä mitä The Saint oli saavuttanut.

The Saint oli myös voittopuolisesti valkoinen. Mustilla ja latinoilla oli toinen paikka, suuri discon legenda sekin, The Paradise Garage, jonka vaikutus klubimusiikkiin oli myös merkittävä.

The Saint, ”Discon Vatikaani” oli member-only klubi New Yorkissa. Se sulkeutui toukokuussa 1988. Oleellista oli, että The Saint oli vain miehille, klubin säännöissä kiellettiin naisten pääsy. AIDS-epidemia verotti The Saintin jäseniä rankasti gaymiesten kuollessa viruksen takia ja 1980-luvun puolivälissä myös naisille ja heteroille alettiin sallia sisäänpääsy. The Saintin jäsenyys piti uusia vuosittain. AIDS-epidemian riehuessa posti toi takaisin 700 kirjettä, joilla oli muistettu jäsenyyden uudistamisesta merkinnällä ”Palautetaan lähettäjälle”.

The Saintin perintönä on sen lahjakkaan DJ-kaartin vaikutus musiikkiin, he auttoivat kappalevalinnoillaan vakiinnuttamaan varhaista trance-tyylistä musiikkityyliä. The Saint tehtiin gay-yhteisölle, siellä saattoi olla avoimesti oma itsensä ja kokea yhteisöllisyyttä.

80-luvun New Yorkissa oli muodikasta olla homo ja heistä komeimmat, lahjakkaimat ja verkostuneimmat kävivät The Saintissa. The Saintin markkinointimateriaaleissa oli häpeämätöntä kuvitusta, kuten atleettinen mies täydessä erektiossa. Se oli osa varakkaiden valkoisten gaymiesten bilekulttuuria, sitä edelsi Fire Islandin meininki. Se on sitä amerikkalaista avoimen seksuaalista gayelämää, joka hallitsee gaykuvastoa yhä tänäkin päivänä, se näkyy gayklubien mainonnassa edelleen ja circuit partyja voidaan pitää The Saintin jatkumona.

Sulkemisen jälkeen The Saint -henkisiä klubi-iltoja on järjestetty nimellä The Saint at Large.

Pääasialliset lähteet:

  • NYC LGBT Historic Sites Project
  • Last Night a DJ Saved My Life, The history of the disc jockey: Bill Brewster & Frank Broughton: Headline Book Publisihing 2000.