Helsingin Sanomat, tarkemmin sen uudelleen lanseerattu NYT-liite kirjoittaa tänään ilmestyneessä jutussaan Helsingin yökerhoista. Siihen liittyvässä kommentissa toimittaja kertoo mitä Hesarin toimittajakaarti selvityksessään huomasi pääkaupungin yökerhotarjonnasta puuttuvan.

Mainos

Hesarin toimittajat toteavat kaipaavansa varmaa ja hajutonta peruspaikkaa, ilmeisesti myös mautonta, koska tekstissä tätä unelmien paikkaa kuvaillaan paikkana, ”jossa ei haise oksennus” ja jossa pitäisi ”hävetä kulahtaneita sneakerseja”. Tällainen oli Hesarin mielestä DTM – Suomen gay-yökerhojen legenda. 

Hesarin mukaan homobaaria tarvitaan vielä 2022, eikä Herculeksesta sellaiseksi ole, kuten jutussa todetaan, nuoret käyvät siellä vain ”paremman puutteessa”. 

Sitten Hesarin teksti menee vielä oudommaksi. Toimittaja väittää, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt tarvitsevat juuri heille – siis meille – tehtyjä tiloja. Toimittaja väittää, että niissä ”kokee olevansa osa yhteisöä ja tulee nähdyksi”. Ja vielä ennen viimeistä pistettä ladataan väite, että Helsingissä pitää olla hyvä homobaari, koska niissä on parhaat bileet.

Helsingin Sanomat eksotisoi homoja. Toimittajilla on romantisoitu kuva unelmien gay-yökerhosta, jossa on ikuiset ”parhaat bileet”. Tässä sepitelmässä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat mukavaa värikästä taustakohinaa, meidän olohuoneemme heidän virkistyspäivänsä viimeinen rasti.

Kuvattua unelmien gay-yökerhoa tai hlbtq-yökerhoa ei ole Helsingissä ollut enää yli vuosikymmeneen. DTM oli reilun 10 vuoden ajan yökerhoskenen suunnannäyttäjä, mutta se alkoi hiipua johtajanvaihdoksen myötä jo 2006, vaikka puski vielä muutaman vuoden vanhoilla höyryillä. Hiipumisestaan huolimatta se ei taatusti koskaan ollut paikka, joka mielsi itsensä ”varmana” tai mauttomana, päinvastoin se pyrki jopa huvittavuuksiin asti pitämään kiinni trendikkäästä imagosta, jota ei 2010-luvun tullen vain enää tukenut yhtään mikään.

Yökerhobisnes on elämysbisnes, tämä on sen peruslähtökohta, toinen on seuranhaku. Tarjoa sellaisia elämyksiä, koukkuja, jotka vetävät ihmiset paikalle ja suunnittele tila ja tapahtumat siellä niin, että maksimoit syntyvien kontaktien määrän ja menestys on niin varma kuin se epävarmalla alalla voi olla. Esimerkkiä voi katsoa DTM:n 15 vuoden takaisen loiston ohella vaikka Tukholmasta, jossa eri bilejärjestäjät kilpailevat siitä, kuka tekee parhaat bileet. Jostain syystä täällä Helsingissä ei samanlaista draivia löydy. Tukholman esimerkki kuitenkin osoittaa, että väki on edelleen mahdollista saada sisään, jopa tuhat päin, viikonloppu toisensa perään, kun on ideoita ja draivia toteuttaa ne. Pelkkä halu pyörittää gay-yökerhoa kun ei riitä. Pelkkä ravintoloitsijan haave ja täysin perusteeton ja abstrakti slogan ”meillä on kaupungin parhaat bileeet” ei riitä, jos mitään elämyksiä ei ole, vaan vain se sama DJ. Näköjään sekin voi jäädä elämään, kun sitä tarpeeksi sinnikkäästi toistaa, oli totta tai ei.

Gaybaarit ja -yökerhot perustettiin tarpeeseen, kohtaamispaikoiksi. Viimeisen 15 vuoden aikana tuo tarve on hiipunut, meidän ei tarvitse enää luikkia varjoissa ja deittiapit ovat vielä tehokkaampia kuin 10 vuotta niitä aiemmin lanseeratut seuranhaun verkkosivut. Kun miespari voi vaihtaa huolettoman suudelman Elixian kuntosalilla kun taustalla soi Kuuma jäbä, on helpompi valita yökerho tai baari aivan muilla perusteilla, kuin sillä että se ilmoittaa olevansa gay – tai hlbtqia+. Tosin sukupuolivähemmistöille saattaa vielä olla enemmän merkitystä sillä, että ”ollaan omien kesken”, koska muu maailma ei ehkä ole vielä yhtä ”tottunut” heihin. Homo- tai biseksuaalisuus ei yhdistä ihmisiä sen enempää kuin suomalaisuus, muut seikat merkitsevät enemmän. Väitän, että tänä päivänä homo- ja biseksuaalit voivat kokea olevansa vapaampia muussa kuin gay-yökerhossa. Ei ole olemassa mitään ”yhteisöä”, mutta on kuitenkin olemassa tietty paine siitä, millainen on ”oikea homo” ja se koskee monia seikkoja pukeutumisesta seksikäyttäyttymiseen – näiden paine tuo gaybaariin mennessä stressiä, josta voi olla vapaa mennessään ”muuten” itselleen sopivaan yökerhoon, jossa soi omanlainen musiikki ja on sellaisia ihmisiä, joihin itse samaistuu.

Kirjoittaja on QX Suomen päätoimittaja, ja on aiemmin tehnyt pitkän uran ammatti-DJ:nä – ja kaipaa Men only -bileitä.