Tapaan Juhanin Ullanlinnassa. Sijoitusyksiössä ei tällä hetkellä ole vuokralaista, sillä taloyhtiöön on tulossa putkiremontti. Juhanilla ja hänen miehellään on toinenkin sijoitusasunto. He ovat yrittäjiä. Juhani syntyi sodan aikana, hänen miehensä on sodan jälkeisiä suuria ikäluokkia, boomeri. Heidän ikäluokkansa ovat monen meistä vanhempia tai isovanhempia. Heidän elinaikanaan hyvinvointivaltio nousi, kukoisti ja on sittemmin jo jonkin aikaa rapautunut.
Juhani on 81-vuotias. Kun hän syntyi Suomi oli sodassa, koko Eurooppa paloi. Hän syntyi 1941 Helsingissä, minne vanhemmat olivat paenneet sotaa. Perhe palasi Viipuriin Juhanin ollessa parivuotias, 1943, siellä hänelle syntyi pikkuveli. Äkkilähtö tuli jo seuraavana vuonna, kun Venäjä puski itärajan yli, taas oli lähdettävä, nyt lopullisesti. Juhanin vanhemmat pakenivat kahden pienen lapsensa kanssa, kuten sadat tuhannet muut ja Venäjä otti Karjalan. Juhani on Karjalan evakoita, mutta hän toteaa olevansa täysin integroitunut, hän ei haikaile Karjalaa takaisin.
Juhanin isä oli rintamalla, yksi 700 000 miehestä, hän selvisi hengissä, mutta sodasta kotiin palasi vaurioitunut mies, ei sieltä muita palaakaan. Alkoholia isä ei käyttänyt, vaikka moni rintamalta palannut mies juuri sillä lääkitsi mieleen syöpyneitä sodan kauhuja, hän oli väkivaltainen. Juhanin äiti palveli sodassa lottana ja ilmavalvonnassa. Sodan päätyttyä evakkoperhe asettui pienelle maatilalle Salon lähellä. Vaikka sota oli päättynyt, uhka oli yhä päällä. Jättiläinen itärajan takana piti yllä pelkoa. Laivastovierailulla se ampui Helsingin edustalla niin kovilla, että ravintola Kappelin ikkunat helisivät. Juhani muistaa talviöiden pimeää halkoneet voimakkaat valonheittimet, jotka oli Viron rannikolta suunnattu Suomeen ja näkyivät maatilalle.
– Se oli selvää pelottelua.
Nyt jo nelilapsinen perhe ei kuitenkaan nähnyt tulevaisuutta maatilalla ja Juhanin päästyä teini-ikään perhe muutti Helsinkiin, mistä löytyi töitä kiinteistön ylläpitotehtävissä. Kuten tilallakin, töihin osallistui koko perhe, isä ja äiti ja lapset. Juhani sanookin olevansa talkkarinpoika.
Juhanin nuoruuteen sisältyi valtava määrä pelkoa. Yksi pelon aihe oli homouden paljastuminen, toinen oli maailmantilanteen aiheuttama pelko.
Juhani on tiennyt ”aina” olevansa gay, hän muistaa olleensa eroottisesti kiinnostunut muista pojista jo 4-5 -vuotiaasta alkaen. 40-60 -lukujen Suomessa oli vain vaikeaa löytää käsitteitä ja esikuvia, homoseksuaalisuutta käsiteltiin lähinnä satunnaisesti joissakin kielteisissä lehtijutuissa ja joissakin kirjoissa. Ulkomailla oli toisin. Juhani matkustelikin omilleen päästyään salaa muun muassa Lontooseen ja sai käsiinsä kaipaamaansa kirjallisuutta ja lehtiä, nämä mieltä avartavat ja lohduttavat aarteet hän kotonaan kätki huolellisesti. Arkaluontoisimmat muistiinpanonsa ja lehtileikkeet hän vei pankkiholvin suojaan, tallelokeroon kätkettyjen suljettujen kirjekuorien päälle oli kirjoitettu, että ne on hävitettävä avaamatta, jos hän itse ei niitä kykene ottamaan haltuunsa. Juhani toteaa, että homouden peittely meni neuroottiseksi, ohittaessaan Kolmen sepän patsaan alastomat mieshahmot hän piti katseensa visusti suunnattuna muualle, että kukaan ei vain voisi arvata häntä homoksi. Kokemus ei ole mitenkään epätyypillinen, homoseksuaalisuus oli vielä luokiteltu sairaudeksi ja homoseksuaaliset teot olivat rikos, vahvinkin mieli taipuu suojelemaan itseään.
Ydinsodan uhka oli todellinen ja jokaisessa päivässä läsnä, tästä sukupolvikokemuksesta voi yhä, Ukrainan sodasta huolimatta, olla mahdoton saada kiinni sillä tuolloin pelko oli läsnä pysyväisluontoisesti, kunnes se Neuvostoliiton sortuessa saattoi viimein lakata. Kuusikymmentä vuotta sitten, lokakuussa 1962, Yhdysvaltojen ja Venäjän välit olivat niin pahassa jamassa, että maailmanloppua odotettiin ihan tosissaan. Ohjusten liikkeelle lähtöä pidettiin todennäköisenä. Juhani oli silloin työkeikalla Rovaniemellä ja päätti, että hän kuolee mieluummin kotonaan. Lentokoneen moottorit olivat jo käynnissä, kun hän juoksi koneeseen.
Suomi oli puurtanut muun Euroopan tavoin kohti parempaa tulevaisuutta ja 60-luvun alkaessa koko maa oli jo rakennemuutoksen kourissa, kaupungistuminen eteni vauhdikkaasti, elintaso nousi ja inflaatio oli laukalla, oikeastaan ravissa. 1963 rahauudistuksessa leikattiin nollia pois, 100 markkaa muuttui markaksi, entinen markka oli penni. 60-luvun lopulla tunteellisessa radiohitissä laulettiin miljoonakaupunki Moskovan valoista. Idässä oli yhä vihollinen, mutta joillekin siellä oli esikuva. Kommunistinen puolue oli vahva ja yliopisto-opiskelijoissa kasvoi kommunistinen radikalismi. Tämä näkökulmien ero repisi seuraavalla vuosikymmenellä tuoreen gayliikkeen kahtia.
60-luvun alkupuolella, Juhani oli parikymppinen nuorimies. Hän oli valmistunut puhelinteknikoksi, armeija oli edessä. Homoja ei ollut julkisuudessa, ei televisiossa, ei missään, homoseksuaaliset teot olivat rangaistavia rikoslain perusteella. Homoudella oli selvästi negatiivinen leima. Ei se vieläkään 60 vuotta myöhemmin neutraali ole, niin hitaasti maailma lopulta muuttuu. Homomiehen elämä ei kuitenkaan ollut yksiselitteisesti pelkästään kurjaa ja vaarallista Juhanin nuoruudessa, kuten 2020-luvulta on tullut tavaksi esittää. Miehet olivat oppineet pitämään homoseksuaaliset tekonsa piilossa. Enimmäkseen. Vain jos homoudesta jäi kiinni, seuraukset saattoivat olla kohtalokkaat, riippumatta siitä kuka sai tietää, poliisi, muut ihmiset, vai perheenjäsen.
– Siitä ei tehty numeroa. Mekin olimme oman kotimme seinien sisällä. Tärkeintä oli että sain olla yhdessä kumppanini kanssa. Mutta tiedän, että joitakin kavereita hakattiin Mäntymäen cruising-alueella.
Juhani on kouluttautunut oikeastaan koko ikänsä. Osin käsitelläkseen omaa paljastumisen pelkoaan, hän opiskeli teknikon tutkinnon jälkeen psykologiaa, siitä tulisi hänelle myöhemmin toinen ammatti, työn oheen.
Juhani tuli kaapista vahingossa. Se tapahtui armeijan jälkeen kun hän jo asui omillaan. Hänen nuorempi veljensä näki vahingossa Juhanin kotona pöydällä avoinna ollutta homoseksuaalisuuteen liittyvää kirjallisuutta, joka liittyi Juhanin silloisiin psykologian opintoihin. Uskovainen veli ei voinut isoveljensä homoutta hyväksyä, he eivät puhuneet kolmeen vuoteen. Sitten veljen lasten kaivatessa setäänsä, yhteys palasi, mutta ei koskaan ennalleen. Veli osallistui kuitenkin Juhanin ja tämän pitkäaikaisen kumppanin parisuhteen rekisteröintijuhlaan 2002, mutta avioliittoa reilut 10 vuotta myöhemmin veli ei pystynyt hyväksymään. Vanhemmat sen sijaan ottivat Juhanin homouden hyvin, ei kuitenkaan ilman kyyneliä. Juhani muistaa yhä isänsä lohduttavat sanat, joilla hän ilmoitti pojalleen hyväksyvänsä tämän sellaisena kuin hän on: ”Joillakin ihmisillä siniset silmät ja toisilla ruskeat silmät, joku tykkää tytöistä, joku pojista”.
Ilmassa oli yleisestikin vahvaa uskoa muutokseen ja tulevaisuuteen; 60-luku oli teknisen edistymisen triumphia, tuli Concorde ja ihminen astui kuun kamaralle. Juhani oli valvomassa kansainvälistä telexliikennettä kesällä 1969, kun Neil Armstrong otti suuret askeleensa kaukana ihmisen kotiplaneetan pinnalta, yö meni Helsingissä pääpostitalon valvomossa, jos jotain olisi mennyt vikaan oli oltava valmiina nopeaan reagointiin. Valvonnan ohella pystyi kuitenkin hyvin seuraamaan ihmisen ensimmäisiä askelia kuussa, mitään häiriöitä viestiliikenteeseen ei tullut. Myös yhteiskunnallisesti tapahtui paljon, rintaliivejä poltettiin, naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajettiin yhä kiivaammin, rakkauden vapauttamista tavoiteltiin, oli vapaan rakkauden yhteisöjä, Vanha vallattiin, mutta myös Neuvostoliiton tankit vyöryivät Prahaan.
Homoseksuaaliset teot poistettiin rikoslaista 1971. Juhani oli eräänä päivänä kävelemässä Asematunnelin läpi, kun näki R-kioskin ikkunassa mielenkiintoisen lehden, kansikuvassa oli mies ja hevosen pää. Se oli lehti, jonka Juhani tiesi haluavansa, se oli 96 eli Ysikutonen, Psyke ry:n julkaisema lehti. Juhani meni pian mukaan Psyke ry:n toimintaan. Pari vuotta aiemmin perustettu Suomen ensimmäinen gay-järjestö sijaitsi Kalevankadulla.
– Se oli entisessä halkokellarissa. Se ei ollut mikään mieltä ylentävä paikka. Kun ensimmäistä kertaa menin sinne, siellä oli vanhoja kuluneita sohvia ja joukko miehiä tuijottelemassa kengänkärkiään puhumatta mitään. Siellä oli myös tiski, missä keiteltiin kahvia.
Juhani oli aikaansaavana miehenä pian mukana avaamassa Psyken puhelinpalvelua ja keskusteluryhmää, joka toimi myös vertaistukiryhmänä. Tuosta halkokellarista hän löysi myös elämänsä rakkauden. Juhanin suhde oli päättynyt, hänet oli jätetty ja hän oli mieli maassa, hän puhui siitä Psykessä sen aktiiville. Taivaankappaleet olivat varmasti otollisessa asennossa, sillä HP tunsi nuorukaisen, jolla oli myös juuri päättynyt suhde. HP järjesti tapaamisen Töölönlahden kelluvaan kahvilaan. Oli kesä 1973.
– Me mentiin siitä illaksi minun luo. Hänellä oli jo auto, minä painoin fillarilla perässä. Me juteltiin siinä ja sovittiin että nähdään uudelleen ja siitä se hiljaksiin lähti.
Se oli Juhani, joka piti jalkaa jarrulla, häntä kuusi vuotta nuorempi uusi ihastus oli innokkaampi. Molemmilla miehillä oli takanaan päättynyt parisuhde, joten heillä oli kuitenkin motivaatio panostaa alkavaan suhteeseensa. Suhde eteni Juhanin ajatuksesta huolimatta nopeasti vakavaksi, ehkä jopa yllättävän nopeasti. Miehet eivät edes asuneet vielä yhdessä, kun tuleva kumppani jo uskoi Juhanille tilipussinsa ja pyysi tallettamaan sen pankkiin, koska hän ei itse sinne töistään ehtinyt.
– Se oli niin vahva luottamuksen osoitus, että se vaikuttaa vieläkin.
Pari myös aloitti parisuhteensa aktiivisen kehittämisen jo ennen muuttoa yhteen.
– Pistettiin kynttilä palamaan, otettiin pullo punkkua ja kaksi lasia ja istuttiin vastakkain. Sanoimme toisillemme mistä hänestä tykkäämme, mikä ärsyttää, mitä toinen haluaisi muuttaa. Ja tätä tehtiin uudestaan ja uudestaan. Erittäin toimiva menetelmä. Sanoin jopa, että en pidä hänen keskellä päätä pitämästään jakauksesta, siitä tuli meille vitsi pitkäksi aikaa.
Avoimella keskustelulla pari loi suhteelleen vankan perustan, siinä Juhanin psykologian opinnot olivat isoksi avuksi. Miehet muuttivat yhteen vuoden seurustelun jälkeen. Puolisosta tuli Juhanin perheen lempipoika, mutta toisinpäin tilanne ei olisi voinut olla erilaisempi. Juhanin kumppanin perhe teki kaikkensa sabotoidakseen suhteen, suosikkilapsen homous oli heille sietämätöntä. Juhanin työpaikalle soitettiin ja ilmoitettiin, että teillä on siellä homo töissä, sillä ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta, asia ei Juhanin työnantajaa kiinnostanut. Tilanne meni niin pahaksi, että puolison oma äiti yritti tappaa poikansa veitsellä, se jäi yritykseksi, mutta isku tuli vielä haudan takaa, äiti oli päättänyt jättää poikansa perinnöttömäksi. Lakiosasta taisteltiin oikeudessa. Testamenttia ei saatu kumottua, mutta lakiosa tuli oikeuden päätöksellä.
Juhani on pitkän linjan gayaktivisti. 1970-luvun alussa Suomen ainoa gayoikeusjärjestö Psyke ry – siihen aikaan ei hlbtqia+ termiä ollut, oli sisäisesti jakautunut. Osa halusi aktiivisempaa otetta ja oli tyytymätön Psyken toimintaan, pelkät jäsenille järjestetyt tapahtumat ja jäsenlehti eivät heistä riittäneet, yhteiskunnan muuttaminen vaati enemmän. Radikaalimpi, ja vasemmistolainen Seta perustettiin kesällä 1974. Tahtojen taistelu ei päättynyt Psyken jakautumiseen, vaan jatkui Setassa uuden järjestön hakiessa linjaansa. Setan sisällä kuohui niin paljon, että psykologiaa opiskellutta Juhania pyydettiin Psykestä avuksi ratkaisemaan niitä. Hän kertoo tilanteen olleen niin vakava, että Setasta todettiin ”pian tulee eläviä ruumiita”. Hän vastasi, että hänen kykynsä eivät riitä tilanteeseen puuttumiseen ja hän kieltäytyi. Pian Juhanin gayaktivismi jäi tauolle.
– Kaikki aikamme meni tienaamiseen ja parisuhteen hoitoon, mikä oli hyvä investointi.
Miesten oli pakko tienata myös rahaa. He olivat ostaneet ensimmäisen asuntonsa maksimaalisella velan määrällä. Viime vuosituhannen puolella ei Suomessa tunnettu pitkiä asuntolainoja, lainamäärät olivat yleensä pieniä, mutta niin olivat laina-ajatkin lyhyitä.
– Olimme tuolloin äärimmäisen köyhiä. Ruokakin oli suunnilleen tonnikalaa säilykepurkista ja säilykehernekeittoa. Teimme kumpainenkin kahta työtä. Päätyön rinnalla käännöksiä yrityksille. Olimme ostaneet ensimmäisen omistusasunnon Martinlaaksosta. Kauppahinta raavittiin kasaan seitsemästä pankista. Siihen aikaan lainaa ei helpolla irronnut. Mieheni teki tietokoneohjelman, joka alkoi säästää kolme kuukautta etukäteen niin, että meillä oli eräpäivinä juuri riittävästi rahaa tilillä lyhennysten ja korkojen maksuun.
Miesparin lainakikkailua ei huomattu pankeissa, mutta verovirasto kiinnostui poikkeuksellisesta järjestelystä ja kutsui miehet puhutteluun. Mitään seuraamuksia ei kuitenkaan tullut.
Muutaman vuoden päästä Juhani liittyi Setaan, missä hän toimi kouluttajana ja tukihenkilönä muun työnsä ohessa kaikkiaan 15 vuotta. Hän koulutti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kouluissa ja muissa oppilaitoksissa ja tilaisuuksissa.
Ennen 1980-lukua syntyneen gay-miehen elämäntarinaa on mahdoton kertoa ilman AIDS-osiota.
AIDS-ajasta puhuminen on Juhanille vaikea paikka. Hän opiskeli Etelä-Saksassa 80-luvun alussa suomalaisten kollegoidensa kanssa ja sukelsi helposti Münchenissä paikalliseen homoskeneen, mistä löysi kavereita vuoristovaellukselle, oopperaan, taidenäyttelyihin. Kaikki tiesivät, että hänellä on parisuhde Suomessa ja kunnioittivat sitä. Tuolloin vielä tuntematon virus oli kuitenkin jo ehtinyt Saksaan ja levinnyt siellä. Juhanin paikallisesta kaveriporukasta kaikki menehtyivät, yhtä lukuun ottamatta.
– Yksi yhdeksäntoistavuotias meksikolainen, todella kaunis nuori mies oli siellä myös opiskelemassa ja sai tartunnan. Kun soitin toivottaakseni hyvää joulua, hänen siskonsa vastasi ja kertoi, että hän ei ole enää elossa. Hän meni todella nopeasti. Kaikki kymmenisen kaveriani Saksassa kuolivat. Vain yksi jäi henkiin ja elää edelleen, hän ei silloin kelvannut kumppaniksi kenelläkään. Silloin tuntui, että kuolema on ympärilläni kaikkialla. Suomessa ei kuitenkaan kukaan lähipiiristämme saanut tartuntaa taikka kuollut.
AIDS, homorutto, kuten sitä ensimmäiset vuodet kutsuttiin pysäytti gayoikeuksien hyvän kehityksen, se myös leimasi ja traumatisoi kaksi sukupolvea homomiehiä tappavan taudin pelolla, oikeastaan tappavan seksuaalisuuden pelolla. Noiden menetettyjen kahden vuosikymmenen stigma ja painolasti rasittaa gay-bi-trans-yhteisöjä yhä ympäri maailman.
– Olin paikalla Bottalla ensimmäisessä AIDSia koskevassa tiedotustilaisuudessa. Lääkäri Sirkka-Liisa Valle kertoi tilaisuudessa, että vielä ei tiedetä, miten tauti leviää, että todennäköisesti kyseessä on virus.
– Tupa oli täynnä, homomiehiä pääasiassa. Tunnelma oli todella haudanvakava.
Tilaisuuden loppukeskustelussa Psyken keskeinen aktiivi Veli Hyvärinen esitti kondomin käyttöä viruksen leviämisen estämiseksi. Asiantuntija Valle ei jostain syystä ollut tullut asiaa ajatelleeksi, mutta saattoi heti todeta neuvon oikeaksi. *
Kun uusi virus oli opittu tunnistamaan ja nimetty ja testi sen havaitsemiseksi verikokeesta kehitetty myöhemmin, 1985, Juhani oli mukana ideoimassa sukupuolitautien poliklinikalle prosessia, jossa testin saattoi tehdä anonyymisti. Se estäisi sitä, että stigman pelossa testin jättää väliin ja siksi tartuttaisi tietämättään muita.
Juhani kertoo, että kiivaimman AIDS-hysterian aikana hänen työpaikallaan Posti- ja telelaitoksella oli toisessa yksikössä työssä homoksi tiedetty mies, joka oli saanut kuumeen. Miehen työtoverit väittivät, että miehellä on AIDS eivätkä he suostuneet enää työskentelemään tämän kanssa. He vaativat myös jopa kumikäsineitä, jotta eivät saisi tartuntaa pinnoilta, joihin mies on koskenut. Yksikön päällikkö oli Juhanin tuttu ja kysyi tältä faktoja AIDSista, joiden perusteella sitten pystyi valistamaan alaisiaan ja hysteria laantui.
Juhanin onni oli koulutus tekniselle alalle, hän säilytti työpaikkansa läpi laman ja kun Soneraksi nimensä muuttanut entinen Posti- ja telelaitoksen osa haaskasi miljardit ja tulevaisuutensa ohuisiin maailmanvalloitushaaveisiinsa Juhanille tuli mahdollisuus poistua rivistä korvausta vastaan. Alkoi uusi ura päätoimisena yrittäjänä yhdessä puolison kanssa.
Kun rekisteröityä parisuhdetta valmisteltiin lainsäädäntöön, Juhani osallistui asiantuntijakuulemisiin, yhdessä niistä eduskunnan auditoriossa hänen vastapäätään istui Päivi Räsänen. Juhani valmistautui kiivaaseen sananvaihtoon, mutta toisin kävi. Kaikki meni täysin asiallisesti. Koska kamerat eivät olleet paikalla Päivi Räsäsen ei tarvinnut pitää showtaan.
Vuosituhannen alussa Juhani meni mukaan uuteen verkkosivustoon, kun Ranneliike.net perustettiin. Hän kertoo kirjoittaneensa sinne kahden vuosikymmenen aikana ehkä kaksi ja puolituhatta uutisjutun kaltaista julkaisua. Parhaimmillaan hän kirjoitti kolme tekstiä päivässä. Niistä hän haluaa tuoda esiin erityisesti yhden, eheyttämishoitoja käsittelevän jutun, joka nosti asian myös valtamediaan. Kymmenen vuotta sitten eheytyshoitojen kieltäminen oli idealismia, mutta viime vuosien aikana siitä on tullut totta yhä useammissa maissa, Euroopassakin, mutta ei vielä Suomessa, muut jatkavat nyt työtä. Kansalaisaloite Ehjänä syntynyt luovutettiin eduskunnalle 2021 lokakuussa ja se sai tunnisteen KAA 10/2021 vp. Tällä hetkellä KAA 10/2021 vp asiantuntijakuulemiset ovat kesken sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. On epätodennäköistä, että se ehtii enää eduskunnan päätettäväksi ennen ensi kevään vaaleja, silloin se raukeaa.
Paljon Juhanin ja boomereiden ikäluokka on silti saanut aikaan, yhteiskunta on heidän nuoruutensa ja eläkeikänsä välillä kehittynyt valtavasti; homoseksuaalisten tekojen poistaminen rikoslaista, homoseksuaalisuuden poistaminen sairausluokitukesta, monet parannukset naisten asemaan jne. Tehtävää jää silti – ja etenkin valvottavaa, että saavutettuja ihmisoikeuksia ei heikennetä.
Juhanilla riittää puhetta, eikä hänen kanssa keskusteltaessa tunnu siltä, että puhuja on 81-vuotias. Hän tuli tapaamiseemme työtapaamisesta, yrittäjällä riittää kiireitä, eläke ei ole suunnitelmissa. Juhani on tehnyt töitä lapsesta alkaen ja kouluttautunut koko aikuisikänsä siinä ohessa. Ehkä hän ei osaa lopettaa, mutta selvää on, että ei hän sitä edes haluakaan. Juhanin ja puolison yritys toimii IT-alalla. Hänen kertoessaan puolisonsa osaamisesta ja tämän asiantuntijana saamasta arvostuksesta, hänen silmiinsä syttyy vielä lisää hehkua, pian 50 vuotta kestänyt rakkaus on yhä vahva.
Puoliso. Kumppani. Juhani ja miehensä haluavat, että tämän nimeä ei mainita. Pitkä ja toimiva ihmissuhde ei synny itsestään. Juhani kertoo, että avoimien keskustelun ohella heidän suhteessaan ollaan myös fyysisesti läsnä, on paljon koskettelua, halailua ja suutelemista, molemmat ovat ymmärtäneet miten tärkeää on olla toiselle läsnä henkisesti ja fyysisesti. Pitkän parisuhteen juju taitaakin olla siinä, sillä he pitävät eri tv-ohjelmista ja eri elokuvista, Juhania kiinnostavat taidenäyttelyt, puolisoa ei, televisioita onkin siksi kotona kaksi. Mutta tekevät he yhdessäkin paljon, käyvät kuntosalilla ja lenkeillä, matkustelevat.
– 50 vuotta sitten ennuste homoparisuhteille oli perin huono. Siksi päätimme elää päivä kerrallaan yhdessä ja koettaa tehdä jokaisesta päivästä mahdollisimman hyvä. Rakensimme siis oman mallimme, johon kuuluu parisuhteesta huolehtiminen. Jokainen parisuhde tarvitsee hoitoa ja huoltoa.
Juhanin ja kumppanin parisuhteessa on olennaista puolison kannustaminen ja kiittäminen.
Ehkä jokainen parisuhde tarvitsee myös ymmärrystä psykologiasta, avointa ja uteliasta mieltä ja pyrkimystä parempaan. Juhani ja hänen miehensä ovat toimineet useiden nuorten tukihenkilöinä vuosikymmenten aikana. Useimmiten syynä on ollut nuoren oman isän menetys. Äidit ovat pyytäneet heitä apuisiksi.
Sota, sodan uhka, kylmä sota, ydintuhon pelko, inflaatio, radikaali vasemmistolainen liikehdintä, energiakriisi, seksin myötä leviävä virus, kamppailu ihmisoikeuksien puolesta – on hämmentävää miten samat teemat toistuvat historiassa alle sadankin vuoden syklissä. Mitä meillä lopulta on muuta kuin läheistemme rakkaus?
*29.11.2022: Julkaisun jälkeen tulleiden lisätietojen perusteella lisätty kappale.
Päivitetty 2023-07-25
