Aivan Helsingin ytimessä, Stockmannin ja Rautatieaseman välissä sijaitsi kaupungin merkittävin gaybaari. Tarkemmin sanoen homojen suosima ravintola, sillä virallisesti Vanhan Kellari ei ollut homoille suunnattu. Se oli lähes 800 asiakaspaikallaan hyvin suuri ”homolaksi”, vaikkain epäviralliseksi sellaiseksi. Samassa kokoluokassa on ollut vain DTM Iso Roobertinkadulla sijaitessaan.
Vanhan Kellari oli suosittu homopaikka 30 vuotta. Se on valtavan pitkä aika bile-elämässä. Vanhan Kellarin aikana tulivat ja menivät Psyke ry ja sen järjestämät Sirkan tanssit, Club Diana, Club Cabaret, Studio 302, Triangle, Gay Gambrini, ja vaipuivat unhoon muut lyhyt aikaisemmat heteroilta omitut baarit Bugatti ja PamPam. Jos sinusta tuli Vahan Kellarin kanta-asiakas kaksikymppisenä, olit viisikymppinen kun homot ajettiin sieltä ulos. Vanhan Kellari kesti vähintään kolme kertaa kauemmin kuin mikään muu homobaari- ja yhdessä ja samassa osoitteessa. Kaikki tämä kertoo uskollisesta asiakaskunnasta ja vahvasta maineesta. Ja se maine kulki suusta suuhun.
Vanhan Kellari avattiin 1964. Tilat suunnitteli Antti Nurmesniemi, joka suunnitteli muitakin arvostettuja kellariravintolatiloja. 1967 Vanhan Kellarin tilat laajenivat, tuli Grilli. Aikalaisten kertomuksissa juuri Vanhan Grilli korostuu ravintolakompleksin homo-osastona. Vanhan Kellarin ravintolatoimintaa pyöritti Perämies Oy, joka kuului Karjakuntaan, sittemmin OK-liha, se oli SOK-laisten osuuskauppojen keskusliike. 1985 Ok-lihan ravintolat, myös Vanhan Kellari siirtyivät HOK:lle.
On epäselvää, miten Vanhan Kellari muodostui valtakunnan suurimmaksi homopaikaksi. Tarinan mukaan vielä 60-luvulla homojen suosiman Ravintola Hansan pöydässä istuneet homot päättivät siirtyä uuteen ravintolaan rakennuksen toiselle puolen. Hotelli Hansan ravintolassa tiedetään istuneen kulttuuriväkeä. Hansan eli Uuden ylioppilastalon kiinteistöön on 2023 valmistumassa Hyatt-ketju loistohotelli Grand Hansa. Nimi palaa, mutta palaavatko homot? Tuskin, maailma on muuttunut.
60-luvulla ja vielä pitkään myös Kaivopiha oli aivan erinäköinen kuin tänä päivänä, sinne pääsi Mannerheimintieltä autolla, se oli näppärä parkkipaikka hyvällä sijainnilla, se myös tunnettiin eri nimellä, Perunatori. Kaivopiha siitä tuli vasta myöhemmin. Elettiin vahvaa tulevaisuusutopioiden aikaa, Etelä-Helsingin nyt arvostettujen vanhojen kortteleiden yli suunniteltiin moottoritietä, se olisi muuttanut Helsingin sielun täydellisesti, onneksi niin ei käynyt. Läheltä kuitenkin liippasi, kirjaimellisesti. Vanha ylioppilastalo ja koko kortteli haluttiin purkaa, Vanhan Kellaria ei olisi koskaan tullut. Suunnitelma toteutui kuitenkin vain osittain, mistä on merkkinä 1967 noussut City Centerin osa, sinällään upea aikansa merkkityö, vaikka sittemmin remonteilla täysin mitättömäksi kuohittu.
Vanhan Kellariin muodostui pian sen avaamisen jälkeen rinnakkaistodellisuus, jossa homojen (naisten ja miesten) oli helppo ja ilmeisen hyvä olla. Täällä maan alla saattoi hetkittäin jopa tuntea olevansa tasavertainen ihminen verrattuna katutason todellisuuteen, jossa meillä ei ollut samoja ihmisoikeuksia. Samanlainen paikka 0li 60-70-lukujen taitteessa PamPam parin korttelin päässä. Näissä kahdessa miehistä pitävät ja miestä etsivät miehet pyörivät. Pam Pam oli kuitenkin vain tähdenlento Vanhan Kellariin verrattuna.
Tieto vanhan Kellarista on selvästi kulkenut nopeasti. Sana kiiri myös 60-luvulla silloin vielä teini-ikäisen Maurin (nimi muutettu) herkkiin korviin.
– Vanhan Kellarista kuulin huhuja joskus 60-luvun lopulla, että siellä kävisi ”niitä” miehiä, asiaan en aiemmin kiinnittänyt tämän ravintolan yhteydessä mitään huomiota. Se oli aikaa, jolloin olla gay ei ollut oikein sallittuakaan ja teininä ei ravintolaan, etenkään kosteaan juottolaan ollut 60-luvulla mitään asiaa, Mauri muistelee QX:lle.
Sukelletaanpa maan alle, oppaana toimii Mauri, joka löysi maan alta varsinaisen Eldoradon ja Xanadun.
– 70-luvulla, aikani pitkiä jonoja ja herroja ravintolan oven ulkopuolella ihmeteltyäni ja ikääkin saatuani päätin lopulta uskaltautua jonoon ja mennä katsomaan mitä sisällä tapahtuu.
Vanha oli suosittu, etenkin viikonloppuisin paikalle piti tulla jo kuudelta, jos ei halunnut viettää aikaa jonossa.
Heti ulko-ovelta leveät näyttävät portaat veivät alas kellaritasolle, oikealla oli iso narikka.
– Edessäpäin suuri aula jatkui houkuttelevina sokkelomaisina tiloina, joista piti valita, minne uskaltautuu jykevien kalliosta louhittujen kellaripilareiden välistä, Mauri kertoo.
Vanhan Kellarin sisustus oli ilmeisen onnistunut ja arvostettua Nurmesniemeä. Seinät ja pilarimuodostelmat oli rapattu ja käsitelty kermamaisella maalilla. Lattiassa oli aitoa luonnon vuolukiveä. Joissakin osin ravintolaa lattiaa oli peitelty myös tummalla tiilellä. Koko ravintolan valaistus toimi kattoelementteihin upotettujen valaisinten vaikutuksesta hyvin tunnelmallisesti, jossain oli pistevaloa, mutta hämärämpiäkin katveita oli. Vilkas puheen sorina ympäröi kaikkialla.
Homomiehille yksi toiminnan ja mielenkiinnon keskuksista missä tahansa ravintolassa on toilet-alue. Sen historiallinen ja nykyaikaan ulottuva merkitys on jäänyt tai jätetty sivuun nykyisin hyvin kuumasta unisex-WC -keskustelusta. WC on kautta aikojen ollut paikka, jossa mies voi saada toisen, nähtäväksi jää miten on tulevaisuudessa, hankalapa vessakulttuuria on puolustella kasvojaan menettämättä. 60-luvulla etenkin toilettikulttuuri oli vielä voimissaan, koska homoseksuaaliset teot piti salata. Ilmapiiri muistutti enemmän muslimimaata kuin länsimaata sellaisena kuin ne tänään käsitämme.
Vanhan Kellarin toiletti-alue oli ilmeisen onnistunut, rehellisesti suunniteltu tila, joka soi mahdollisuuksia niitä etsivälle. Ne avautuivat narikasta oikealle jykevän tumman ruskean oven takaa.
– Vessassa näyttikin olevan ruuhkaa. Kopeissa peremmällä vasemmalla olisi ollut tilaa, mutta valtava pitkä pisuaari houkutteli. Sen etuseinällä oli kiiltävää terästä ikään kuin peilinä ja iso ränni kanavana lattialla, muistelee Mauri ensimmäistä käyntiään.
– Kaikki seisoivat vieretysten rännin edustan matalalla korokkeella. Kaikki näkyi seinän kiiltävän peilimäisen teräspinnoitteen kautta. Yli 10 kundia siinä hoiteli asioitaan eikä mitään nykyajalle tyypillisiä väliseinämiä ollut. Päädyssä käsienpesualtaiden taustalla oli myös valtavat peilit, joka suuntaan näki.
Vanhan Kellarissa ei kuitenkaan tarvinnut jättää toivoaan vain toilettialueen varaan, homoja oli kaikkialla.
– Valtava soikean muotoinen baari hallitsi koko suuren salin keskiosaa ja baarissa istuvat olivat kuin tarjolla, tyylistä päätellen, Mauri kertoo.
– Baarin ympärillä oli vankkapöytäisiä istuma-alueita, pöytäryhmiä, ja kaikissa pöydissä näytti olevan lisää herroja; uteliaita katseita, silmäniskuja.
Ennen alkoholilain uudistusta 90-luvulla juoma kädessä ei saanut ravintolassa liikkua, vain tarjoilijat kuljettivat juomia. Vanhan Kellarissa janoista asiakaskuntaa palvelivat valkopaitaiset tarjoilijat.
Mauri viipyili vielä baarissa kiertäen sen ympäri, etsien kohdetta. Kalliosta louhittujen metristen luonnonpilareiden läpi hän astui toiseen tilaan. Siellä oli iso itsepalveluperiaatteella toimiva anniskelubaari, jossa olut oli halvempaa kuin muualla ravintolassa, asiakaskunta opiskelijoita ja sen oloisia. Vanhan Kellarissa ei ollut musiikkia, äänimaailma koostui puheesta ja astioiden kilinästä ja kolinasta. Etenkin tällä puolella puheensorina kasvoi. Mauri jäi hetkeksi juomaan halpaa olutta, kunnes luonto vaati toimensa.
– Tuopin kumoamisen jälkeen hiukan takaosan tutkimista ja sieltä löytyikin juuri käyttöön otettu iso kabinetti, sekä sen vieressä lähes yhtä suuret wc-tilat kuin aulan puolella.
Mauri sai ilokseen huomata, että toilettialueiden suunnittelu oli yhdenmukaista ja näkymät samankaltaiset.
– Täälläkin sai esitellä hyvettään kiiltävien terässeinustojen edessä kaikille jotka seisoivat pisuaarin vieressä tai sivuilla, se oli täälläkin lattiakanava matalalla korokkeella. Kopit löytyivät edelleen tilan takaosasta.
Narikan vierestä jykevien pilareiden takaa löytyi vielä yksi sali. Pyöreän tilan keskellä oli syvennös, jossa istuttiin muita syvemmällä, sen aikaisen tyylin mukaisesti. Tilassa oli myös pitkä baari, muutaman pilarin takana hiukan sivussa.
– Siellä oli selvästi varakkaamman näköisiä gayherroja, joitten kyljessä kiehnasi ahtaan oloisessa tilassa muutamia meitä juuri ja juuri parikymppisiä nuoria. Täällä ei tilattu oluita juurikaan vaan drinkit olivat hienoja ja kalliimpia.
Salin pöydissä taasen oli useita miesseurueita, ja iloa näytti riittävän. Täällä osa myös söi. keittiö oli tilan takana ja sieltä kannettiin näyttäviä annoksia joillekin seurueitten pöytiin.
Tavoitin tätä artikkelia varten myös Vanhan Kellarissa vuosina 1972-85 kokkina työskennelleen Tuomon. Hän tuli Helsinkiin töihin nuorena miehenä 70-luvun alussa vailla mitään tietoa Vanhan Kellarin luonteesta. Se kuitenkin selvisi hänelle pian. Hän vahvistaa Grillin olleen erityisen homovoittoinen, mutta korostaa että Vanhan Kellari oli myös suosittu ruokapaikka, etenkin lounasaikaan paikalla oli paljon ihan asiakkaita ihan ruoan tähden. Ravintola aukesi jo aamupäivällä ja se oli avoinna kello yhteen. Viikonloppujen ohella keskiviikot olivat kiireisiä.
Grillissä oli avokeittiö ja salin puolelta tuli kokille tippien ohella myös silmäniskuja, kertoo Tuomo.
– Joskus joku kiinnostunut lähti työvuoron jälkeen perään ja seurasi ratikkapysäkille tarkoituksenaan tehdä lähempää tuttavuutta.
Tuomo kertoo, että Grillin suosituin annos oli kuitenkin kanavoileipä. Vanhan Kellarin antimia muistelee kaiholla myös Risto (nimi muutettu), joka mainitsee juurikin Vanhan erikoisvoileivän sekä kinkkukiusauksen ja parsat. Lounastarjontaa kehuttiin myös Helsingin Sanomissa.
Tätä kirjoittaessa päässä alkaa takoa huutava kysymys, miten ihanaa olisi, jos meillä olisi vieläkin viihtyisä ravintola, missä voisi nauttia hyvästä ruuasta, juomista ja miehistä. Se on merkittävin puute Helsingissä tänä päivänä.
– Itse join viskiä siihen aikaan pääasiassa. Viski korkeassa lasissa ja jääpytty pöydässä, josta voin lisätä maun mukaan jäitä, Risto palauttaa Vanhan Kellarin grilliin. Hänellä on myös tarina jaettavaksi.
Hän kertoo kaupungilla ollessaan tavanneensa kivan kumppaniehdokkaan ja askelten vieneen Vanhan Kellariin.
– Ovella oli jonoa ja kumppani ihmetteli, kun kävelin suoraan ovelle ja portsari päästi heti sisään, että kuinkas noin.
Risto pääsi, kuten kaikki homot, jotka tiesivät loitsun.
– Grilliin menijät pääsi, kun kertoi se ovimiehelle, Risto nauraa.
– Kun olimme päässeet narikasta Grilliin ja olin selkä viinakassalle päin, niin kumppani kysyi käynkö siellä useinkin ja vastasin jotain vähättelevästi ympäripyöreätä. Samassa tarjoilija pisti eteeni viskilasin ja jääpytty kolahti siihen viereen kuin tilaukseta, mutta tilaamatta ja tarjoilijatar kysyi: ”Ja mitähän nuorelle herralle saisi olla”. Eipä minun selitykset tainneet kumppaaniun upota. Hauskaa meillä kuitenkin oli.
Risto viihtyi Grillissä, mutta muistaa hyvin myös muut salit.
– P-kirjaimen muotoista baaria kutsuttiin banaanitiskiksi. Siellä oli yhdellä sivustalla jonkin verran pöytiä ja niihin tarjoilu. Siellä olivat yleensä enimmäkseen ”seurankippeet”.
Tuomo käytti isosta baarista nimitystä hevosenkenkäbaari. Varmasti moni seurankipeä löysi sieltä onnenkin. Opiskelijoiden suosimaa itsepalvelubaaria Risto kutsuu karvalakkipuoleksi, osittain sen halvemman hintatason vuoksi. Toinen täsmentää siellä viihtyneen ”rymyjengin” ja sen olleen pääosin heteroiden suosiossa.
Kun ei virallisesti oltu homoravintolassa, paikan piilevä luonne ei voinut olla kaikille asiakkaille itsestään selvää, ei vaikka asikaskunnasta kerrotaan jopa puolen olleen marginaaliryhmää. Juhani todisti kerran hevosenkenkäbaarissa ”vikatilannetta”.
– Baaritiskille parkkeerasi kolmen riehakkaan nuorehkon naisen porukka. Heidän käytöksestään näki heti, että ”nyt isketään miehet”. Mutta kuinkas sitten kävikään. Yritettiin silmäpeliä. Yritettiin jututtaa vieressä olleita miehiä, jotka eivät alkaneet lainkaan kiinnostua heistä. Jotkut miehistä jopa poistuivat heidän läheisyydestään. Minulla oli näköalapaikka seurata naisryhmän käytöstä. Jonkin aikaa yritettyään heidän riehakkuutensa alkoi vaimeta. He olivat ilmiselvän hämmentyneitä. Lopulta he joivat lasinsa tyhjiksi ja poistuivat varmaankaan tajuamatta syytä miesten välinpitämättömyydelle.
Vanhan Kellariin oli helppoa mennä, mutta vilkkaana päivänä ulkona saattoi joutua jonottamaan hyvinkin aikaisin alkuillasta, täydentää vielä Mauri, joka kertoo herrojen ja nuorukaisten pelistä.
– Opiskelijat paransivat maailmaa omalla puolellaan yleensä koko päivän ja isomman baarin puoleinen sali oli täynnä onneaan koettavia gayherroja, hekin jo aikaisin. Jotkut nuoremmat sisään tultuaan tutkivat ensin tämän puolen, suurella soikealla baaritiskillä kun saattoi hyvinkin odottaa varakkaampi herra, joka halusi tarjota nuoremmalle vaikka oluen. Juttua riitti pöydissäkin, monet olivat tuttuja ja puheensorina yltyi.
– Vanhan Kellarissa tutustui helposti muihin miehiin ja muutaman juoman jälkeen monet lähtivät mukaan vieläkin helpommin. Jopa opiskelijapuolelta sai kinuttua seuraa, kunhan tiedossa oli se täysi juomapullo kotona. Suuren baarin puoli oli twinkkipoikien paratiisi, herroja oli joka lähtöön ja aina poika yleensä pääsi jonkun mukaan.
Aina uutta miestä etsivät levotonveriset nuorukaiset löysivät tiensä toiveikkaina myös kalliimmalle puolelle, Grilliin. Grillin montussa ruokailtiin ja jotkut homot pitivät siellä hoviaan, Grillin baaritiskillä oli vähän hienompaa väkeä, muistelee Markku ja toteaa, että Vanhan Kellarissa oli kolmen kerroksen väkeä.
– Baarialueen taustalle voi myös mennä seisoskelemaan, yleensä tämän puolen baarissa istuivat aina ne vakityypit ja joitakin uusia oli seassa. Täällä oli vanhan kansan ahkeraliisoja, jotka olivat 50-60-luvulla tottuneet homssuiseen puhetyyliin, huiveihin, huiskiin, pyrstösulkiin, ja meikkimaneereihin käsilaukkuineen. Nimi oli yleensä muuntunut jonkin lajin naiseksi, oikeita nimiä ei mainittu. Heillekin oli twinkkejä tarjolla, uuden polven neitipoikia, muistelee Mauri, tuolloin vilkas nuorukainen vielä itsekin.
Hän kertoo, että joukossa oli myös hyvinkin korkeasti koulutettuja huomiota herättämättömiä pukuherroja. Samalla asialla olivat kuitenkin kaikki.
– Kerrankin lähellä nuorempi opiskelija innostui keskustelemaan vieressä olevan vanhemman herran kanssa, joka, kuultuaan että nuorukainen oli aloittanut opiskelut Teknillisessä korkeakoulussa, alkoikin opastaa nuorta miestä teknisin termein ja aloitti ihan luennon siitä, mitä kannattaa opiskella ja mitä ei. Hän oli juttujensa perusteella korkeassa asemassa toimiva diplomi-insinööri. No, poika oli hakemassa seksiä eikä luentoa ja herran opiskeluopastuksella tehostettu iskuyritys meni pieleen.
Palataan vessoihin. Jos ei katsellut pelkästään miehiä, saattoi huomata runsaat seinäkirjoitukset. Niitä muistaa Markku. ”Tässä kaksi paskaa erkanee toisistaan”. Oli myös hygieniaopetusta nuorille miehille: Seinällä oli ohje, kuinka esinahka pestään. Joillekin toiminnan keskipisti oli toilettialue.
– Oli niitäkin, jotka seurasivat janoisten vessakäyntejä ja liikahtivat heti perään kun joku mielenkiintoinen ryntäsi wc:n peilimäisten pisuaarien äärelle. Niinpä siellä oli myös seisoskelijoita, joilta ei lurahtanut tippaakaan, mutta seisoskelivat mairea hymy huulillaan ja tutkivan tuijotuksen kera muitten joukossa rännillä. Kopeista kuului välillä kiihkeää maiskutusta ja voihkaisujakin, joka herätti uteliaita katseita äänen suuntaan, kertoo Mauri.
Maurin muistikuvien mukaan Vanhan Kellarissa olivat edustettuina kaikki, ammatista, koulutuksesta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Ja ikäryhmät olivat vähintäänkin yhtä laajat. Hän toteaa, että sinne, kuten homobaariin aina, tultiin hakemaan sitä oikeaa tai hetken huumaa sekä myös tapaamaan tuttuja ja viettämään aikaa suvaitsevissa ympyröissä.
– Saatoit olla homo, eikä kukaan pahastunut, usein päinvastoin.
QX:lle tätä artikkelia varten Vanhan Kellaria muistelleet aikalaiset toteavat ravintola ilmapiirin olleen hyvä. Tuomo kertoi jopa kuulleensa väitteen, että toimitusjohtaja ja henkilöstöpäällikkö olisivat antaneet ohjeeksi valita ennemmin homon työntekijän ja heitä henkilökunnassa olikin. Markku kertoo henkilökunnan kerrotoneen, että homojen kanssa häiriöitä oli paljon vähemmän kuin kaljapuolen heteroiden kanssa.
Viimeistään 70-luvulla Vanhan Kellarin maine oli jo niin vakiintunut, että sinne tulivat jo superstaratkin.
– Vuonna 1974 Queenin porukka tuli erään kerran rapuissa vastaan. Olivat menossa kapakkaan täysin tietoisina paikan luonteesta, muistaa Markku.
Julkkiksia näkyi aika ajoin, heitäkin joka alalta, muistelee Mauri ja mainitsee kampaajien ammattikunnasta erityisesti Monsieur Mossen seurueineen viihtyneen Grillin puolella ystävineen, bändeistä muiden muassa Hanoi Rocks ja Michael Monroe. Tietenkin runsaasti ravintola-alan työntekijöitä, homojen etenkin tuolloin yleisestä ammatista ja Setan ja Psyken jäseniä ja toimijoita.
– Ja lehdissä paistatelleet hiv:n saaneet Jokke ja Timppa, jotka sittemmin antoivat Suomessa aidsille kasvot ja saivat kaukoidän matkoja palkkioksi lehtijutuistaan. Muitakin ”virus-julkkiksia” oli myöhemmin. Monet aikansa dragshow-esiintyjät ottivat Vanhalla vauhtia ennen esitystään, siellä kävi myös kuuluisa ”Mummo”, eli Raimo Liukkonen.
Mauri kuvailee myös Touko Laaksosen käyneen suuren baarin puolella silloin tällöin, usein nahka-asussaan alan kundien ympäröimänä.
Homomiehet olivat vallanneet jo monia ravintoloita ennen Vanhan kellaria. Jos halutaan voimaannuttavaa vallata sanaa käyttää, ehkä suosia sana olisi kuvaavampi. Vanhalla tehtiin myös homonaisten, lesbojen historiaa. Vanhan Kellarin Karhukabinetista tuli vähän myöhemmin, 70-luvulla Suomen ensimmäinen ”lesbobaari”.
– Karhukabinetti oli ainoa paikka, jonne lesbot pystyivät menemään tietäen, että siellä on muitakin lesboja. Tunnelma oli Vapautuspäivinä katossa. Kaikki keskustelivat keskenään, muisteli Kati Mustola taannoin.
Homomiesten ja -naisten tiet eivät tunnu juuri lainkaan Vanhan Kellarissa ristenneen, lesbot olivat kabinetisaan.
Vanhan Kellari siirtyi HOK:n omistukseen 1985. Heti ei tehty muutoksia, sillä yksikkö oli hyvin kannattava. Tuohon aikaan ja vielä 2010-luvulle piti paikkansa ravintola-alalla tunnettu totuus, homot juovat.
– Eräs kaverimme totesi, että jos kaikki se raha, mitä hän on kantanut Vanhan Kellariin olisi markan kolikkoina, se täyttäisi ympyränmuotoisen, seinällä rajatun Grillin keskialueen, sanoo Markku.
Uusi omistaja HOK aloitti kuitenkin pian uuudet tuulet. Se teki muutoksia sisustukseen jo 1987, ainakin valaistusta muutettiin, eikä onnistueesti. Suurin muutos koitti vuoden 1993 päättyttyä. HOK remontoi koko tilan ja hääsi homot pois, tilanne avattiin tanssikellari 1994. Olin silloin itse kesätöissä Lasipalatsin Ale Pubissa, jonka kierrätetyistä kalusteista osa oli peräisin Vanhan Kellarista, muiden muassa baaritiski. Henkilökunnan vitsi kuuluikin, että osa Vanhan Kellarin asiakkaista tuli perässä. Niin taisi olla. Puhuttiin myös siitä, että HOK olisi asentanut valvontakamerat Vanhan Kellarin WC-tiloihin varmistaakseen sen, että homot eivät sitä enää valtaa. Viesti oli selvä HOK halusi häätää homot.
90-luvun tullen Vanhan Kellarin maine ei enää houkutellut ainakaan itseni kaltaista bileikään tullutta nuorta, vaan takasi että sinne en ainakaan menisi. Ehdin kuitenkin käydä siellä kirjaimellisesti viimeisinä hetkinä, muistaakseni uuden vuoden aattona 1993, ennen remonttia, viimeiset puoli tuntia, koska sinne ei ollut jonoa.
1994 oli toki jo virallisia homopaikkoja, Helsingin värikkäimmät vuosikymmenet 1990-2010 olivat alkaneet. Oli jo Don’t Tell Mama, H2O, Escale, Stonewall ja lisää tulisi. Mutta se on oman juttusarjansa aihe.
1990-2010 olivat Helsingin gay-yöelämän kultaiset vuosikymmenet, tarjontaa oli, silloin saatoimme kokeilla ghettoutumista, vain omien parissa juhlimista. Sittemmin homobaarit ensin heteroistuivat ja sitten niiden määrä väheni. Jos niille olisi yhä kova tarve, ehkä olisimme vallanneet jonkin baarin ja tehneet siitä oman.
Päivitetty 2023-08-19
