Heteroilta se jää useimmiten täysin ymmärtämättä, että sellaista voisi ollakaan. ”Kumpi teistä on suhteen nainen?”, on perinteinen ja kiusallinen kysymys. Myös gay-miesten keskuudessa jako on selvä: oletko bottom vai top. Silti moni gaymies on sitä mitä ei juuri mainita, versatile.
Ero on siinä mitä mies miehelle antaa: top antaa penistään, bottom anustaan. Versatile antaa molempia, useimmat mielellään saman yhdyntäkerran aikana.
Verstatile on kuin satuolento, gaymaailman yksisarvinen, tarustojen legenda.
Keskustelu gaymiesten seksismistä ei ole vielä kunnolla alkanut, mutta sille on huutava tarve.
Kun ihminen haluaa seksiä, hän ajattelee ensin mitä hän itse haluaa. Sen jälkeen tulee, toivottavasti, ajatus siitä, mitä se toineen mahtaa haluta. Aina näin ei käy. Kiima vie eikä ajatus kanna. Kaikilla se ei kanna pidempiaikaista paria valitessakaan.
Sekä bottomit että topit pahimmillaan kuvittelevat kummatkin, että maailma pyörii vain heidän halunsa ympärillä. Tämä tulee erityisesti esiin tilanteissa, kun bottom tai top -mies yrittää jallittaa petiinsä versatile-miestä. Heille tuntuu käsittämättömältä ymmärtää, että versatilelle seksistä heidän kanssaan jää aina puuttumaan puolet. Nähdään vain, että versatilelta voi saada sen mitä itse haluaa. Etenkin osa bottomeista tosin välttää versatileja, koska nämä eivät ole oikeita toppeja.
Toki moni, kenties useimmat, meistä versatileista on hypännyt punkkaan topin tai bottomin kanssa. Army of loversia mukaellen joskus ”bad sex is better than no sex”. Ei seksi topin tai bottomin kanssa versatilelle toki vastenmielistä ole, jos hän on sellaisen partnerin valinnut, mutta jotain siitä puuttuu. Se puolet. Siksi tällaisen seksin jälkeen useimmiten jääkin rasittavan levoton olo. Seksuaalinen turhautuminen siellä kilkuttelee.
Gaymiesten seksismi versatileja kohtaan ilmenee esimerkiksi näin.
Top-mies: ”Kaikki verstatilet on bottomeita”.
Bottom-mies: ”Mua ei kiinnosta sun perse pätkääkään”.
Molemmat esimerkit ovat elävästä elämästä. Ei jäänyt traumoja, mutta ärsytti ja suretti moinen typeryys. Toppi-mies jatkoi vielä, että hänen anuksensa on exit-only. Kumpikaan edellä mainittu ei saanut mitään, persoonallisuus se miehen tekee. Moderni heteromies on oppinut, että moista moukkamaisuutta ei sovi ääneen lausua, mutta gaymiehillä on tässä vielä matkaa.
Homojen seksismiä on sekin, että nuoren nätin miehen, etenkin jos hän ei ole roteva, vaan twink, oletetaan olevan bottom ja sen roolin ottavan, vaikka niin ei asia olisikaan. Tällainen tekee twinkin elintilasta kapean ja voi olla ahdistavaa.
Valtaväestöön kuuluvia lukijoita hämmentämään mainittakoon, että top-bottom-versatile -jaottelu pätee paitsi anaaliseksiin, myös oraaliin. Samalla henkilöllä voi olla eri preferenssit eri ruumiinaukoille: anaali-top voi olla oraalinen bottom. Bottom-jaottelussa on vielä aktiivinen bottom (power bottom) ja alistuva (sub). Vastaavaa on topeissa, etenkin dominoiva top (dom top) trendaa ilmeisen vahvasti. Ja sitten on pieni osa gaymiehiä, jotka eivät harrasta penetraatiota lainkaan: suuseksiin (side) ja muuhun kuitenkin pätee versatile-bottom-top -jaottelu.
Gay-miehille suunnatuilla deittisivuilla ja -sovelluksissa on vakiona perustietovalikossa iän ja painon ja sen sellaisten ohella versatile-bottom-top -valikko, josta voi valita. Monesti se on laajennettu; versatile bottom, versatile top ovat mukana. On melkoisen epäselvää, mitä nämä tarkottavat. Yleisen elämänkokemuksen mukaan versatile bottom on bottom siinä missä bottom. Vain tähtien ollessa oikeassa asennossa versatile-bottom saattaa ottaa top-roolin. Sitä ei kannata alkaa maanitella esiin. Turha sanoa ”pane mua”. Jos taas topin ahterille pyrkii, voi tulla läppäisy sormille ellei muuta.
”Jokaisen miehen pitäisi tulla penetroiduksi ainakin kerran”, totesi Tom Ford noin vuosikymmen sitten. Top-homot eivät tainneet sisäistää, että viesti koskee myös heitä, eikä tarkoittanut vain heidän apajiensa lisääntymistä.
Seksuaalinen rooli on osa gay-miehen seksuaalista identiteettiä, siksi se on melko pysyvä, ellei pysyvä luonteeltaan, näin uskon. Poikkeuksen aiheuttavat lähinnä seikat, jotka henkilö myöhemmin kasvaa ymmärtämään ja sen myötä vapautuu laajentamaan skaalaansa. Jos esimerkiksi on kasvanut ajattelemaan, että toppina oleminen on ”parempi” tapa olla gay kuin bottomina, voi myöhemmin olla versatile. Tällaisessa tilanteessa ei kuitenkaan olisi kyse seksuaalisen roolin muuttumisesta vain sen toteuttamisen muuttumisesta, henkilö on vapautunut sisäistetystä heteroseksismistä ja uskaltaa olla täysin homo. Kyseessä on ollut identiteettiä rajoittava tekijä, joka on sittemmin poistunut.
Versatile-bottom-top -jakaumaa on yritetty tieteellisesti ja vähemmän tieteellisesti selvittää tutkimuksissa ja gallupeilla ja deittisovellusten profiilidatalla. Selvää on ainakin se, että maailma ei ole täynnä bottomeita, jakauma on tasaisempi. Kyseltutkimuksien kohdalla on oltava varovainen, on esimerkiksi turha kysyä roolista viimeisimmällä seksikerralla tai edes puolen vuoden jaksolla, se ei välttämättä kerro muuta kuin kuvaa henkilön elämäntilannetta. Esimerkiksi sinkkuna elävä versatile ei ole ehkä onnistunut löytämään kuin bottom tai top -seuraa. Tätä ei tulisi käyttää kyseenalaistaamaan hänen itse määrittelemäänsä versatile-statusta, kuten joissakin tutkimuksissa on tehty.
Yhteenvetona yleistäen näyttää siltä, että versatile-bottom-top -jakauma on melko tasainen, versatileja ollen noin 40 prosenttia gay-miehistä ja bottomeja ja toppeja kumpiakin sellaiset 30 prosenttia.
Kun seksideittisovellus Grindr otti käyttöön uuden seksuaalisen preferenssin kategorian ”side”, joka tarkoittaa henkilöä, joka ei harrasta anaaliseksiä, arvostettu valtamedia brittilehti Guardian lööpitti ”Grindr lopultakin tunnustaa gay-miehet, jotka eivät ole toppeja tai bottomeita”. Paitsi, että siitähän ei täsmällisesti ottaen ollut kyse. Verstatilet unohdettiin taas. Oikea otsikointi olisi ollut ”Grindr lopultakin tunnustaa gay-miehet, jotka eivät halua anaaliseksiä”.
Yksi yleispätevä ohje hyvään ja tasapainoiseen elämään on ”kohtele muita, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan”. Top -ja bottom -miesten tulisikin ymmärtää, että versatile on versatile ja tehdä se – ehkä kipeäkin – havainto, että seksi sinun kanssasi ei koskaan tule häntä täysin tyydyttämään, vaan jättää aina vajaaksi. Seikka, jolla ei niinkään ole merkitystä kertapanoissa. Jätä ainakin mitätöimättä versatilen koko olemassaolo, väittämällä että hänkin on vain bottom, äläkä pilkkaa verstatilen halua tulla peneteroiduksi.
On sellainenkin näkökulma, että seksuaalisen roolin ei tulisi olla merkittävä tekijä pitkäaikaisen kumppanin valinnassa. Tämä perustuu ajatukseen siitä, että roolia voi muuttaa. Itse en tähän usko. Seksuaalinen rooli on osa identiteettiä. Pyrkimys kumppanin muuttamiseen parisuhteessa on lähtökohtaisesti huono idea.