Pitäisikö meille homoille kirjoittaa ikioma Kultaisen käytöksen kirja? Enkä nyt tarkoita kirjaa, joka keskittyy vesileikkeihin, vaan kusipäihin noin niin kuin yleisesti.
Tämä tuli välillä mieleen, kun luin alan lehtien juttuja tai kuuntelin ystävieni tilitystä seuranhakusovelluksissa rehottavasta menosta. Omasta kokemuksesta olisikin hankala puhua, koska itse olin vapailla markkinoilla niin kauan sitten, että silloin seuraa haettiin kirjepostin eli käytännössä korpin välityksellä. Joskus korppi palasi vastaus mukanaan ja joskus ei, mutta koskaan ei käynyt niin, että korppi olisi kiikuttanut takaisin pelkän munankuvan.
Nykyisinhän se on vielä pikkujuttu, että potentiaalisen tulevan aviomiehen ”Salainen Jäsen” pompahtaa näytölle heti sovelluksen avaamisen jälkeen. Tai itse asiassa se juttu on näissä tapauksissa yleensä aika iso, mutta vaikka häntää onkin, päätä ei selvästi ole. Siis profiilikuvassa, koska lähettäjänä näyttää olevan joku komea sixpack. Tällä halutaan ilmeisesti viestittää, että nyt olisi tarjolla ihmissuhde, joka sekin jää taatusti torsoksi.
Itsensäpaljastajien lisäksi deittisovelluksissa aiheuttavat päänvaivaa mykät pihtarit. Kirjoitat asiallisen viestin, mutta vastausta ei vain kuulu, vaikka herra on selvästi linjoilla. Aina on tietysti mahdollista, että hänen asiakaspalvelunsa on tilapäisesti ruuhkautunut, ja sinun tulisi vain olla hyvä ja odottaa sulkematta puhelinta. Todennäköisempää on kuitenkin se, että otit yhteyttä lukematta ensin profiilitekstissä olevaa pientä pränttiä. Katso siinähän seisoo aivan selvällä suomella: ”No Asians! No blacks! No fats! No fems! Masc for masc!” Lisää vain ”Ei mainoksia eikä ilmaisjakelulehtiä!”, niin siinäpä ne tärkeimmät.
”Terveisiä Panohommaforumilta!” kihisin ystävälleni ja olin jo valmis tuomitsemaan nykytekniikan siitä, että olemme täysin etääntyneet inhimillisen kanssakäymisen perusperiaatteista. Niin täysin, että kyllä me homot tarvitsisimme ikioman kokosiniseen dragiin verhoutuneen Kaarina Suolenperän, joka kertoisi, millainen sikailu on kerrassaan sopimatonta myös somessa! Enkä nyt tarkoita sen luokan ohjeita, että toppien pitäisi mennä ennen bottomeja hissiin, koska hissi on tekninen laite, jonka käyttö kuuluu miehille. Tarkoitan vain sitä, että olisimme toisillemme ihmisiä emmekä el(ä)imiä.
Aikani paasattuani ymmärsin kuitenkin, että ongelmana ei ole tapojen muuttuminen vaan pikemmin se, että ne eivät ole muuttuneet. Tekniikka on kyllä kehittynyt, mutta muuten monet toimivat yhä kuin ne ensimmäiset meikäläisapinat, jotka laskeutuivat puista ja jäivät saman tien puskiin kruisailemaan.
Vanhoissa homopuistoissa noudatetut käytännöt on toisin sanoen siirretty uusiin sovelluksiin suurin piirtein sellaisinaan.
Ajatellaan vaikka sitä munankuvien lähettelyä tai viestien sivuuttamista. Moinen toimintahan on täysin linjassa sen kanssa, miten suomalaisessa 96-homolehdessä kuvattiin Tukholman puistokruisailua vuonna 1972: ”Kuljettiin ja kytättiin naapuria sanaakaan sanomatta. Mieltymystä osoitettiin vastaamalla toisen kopelointiin, rukkaset annetaan kääntämällä selkänsä ja poistumalla nopeasti vähän matkan päähän. Koko aikana ei puhuta sanaakaan.”
Homothan on aina tunnettu patavanhoillisten perinteiden intohimoisesta puolustamisesta, ja toki samalla linjalla on syytä jatkaa yhä. Sama pätee syrjivään kielenkäyttöön. Homokulttuuri on aina ollut täynnä armotonta karsinointia – olipa kyse riittävästä miehekkyydestä tai liiallisesta naisellisuudesta tai siitä, kuka tykkää olla sängyssä patjana ja kuka peittona. Kyllä tälläkin saralla on ehdottomasti vaalittava kulttuurimme pitkiä ja paksuja perinteitä.
Yhdessä suhteessa olemme kuitenkin pahan kerran antaneet perinteiden rapistua. Ennen oli nimittäin sikäli paremmin, että jos homosaunan yksityiskopin ovi oli raollaan, sinne oli lupa kurkistaa ja tulla nähdyksi riippumatta siitä, oliko pieni- vai isomunainen, käyttikö syömäpuikkoja tai rollaattoria ja oliko oma ääniala basso vai sopranista.
Näin toimittiin esimerkiksi tukholmalaisessa Athletic-saunassa, josta raportoitiin samaisessa 96-lehden jutussa: ”Kolmannessa ja neljännessä huoneessa oli pieniä ’aitioita’ vuoteineen. Pitkälleen asettuminen merkitsi partnerin odottamista. Ellei tulija miellyttänyt, se osoitettiin nousemalla pois vuoteelta.”
Ajatelkaa, miten kohteliasta ja huomaavaista kanssaihmistä kohtaan! Jos kerran perinteitä halutaan vaalia, vaalitaan myös tätä. Pidetään siis pojat ”aitiot” avoimina inhimilliselle ja kulttuuriselle moninaisuudelle sen sijaan, että kieltäytyisimme kategorisesti kiihottamasta tiettyjä kansanryhmiä. Jos tarjokas ei ole omien mieltymysten mukainen, sitä ei tarvitse erikseen julistaa. Riittää, että nousee kohteliaasti pois virtuaaliselta laverilta, jolla on juuri kutsuvasti perä pystyssä maannut. Se on sitä kuuluisaa kultaista käytöstä, johon ei kaivata opaskirjaa vaan vain vähän inhimillisyyttä.
Hulivilipoika on helsinkiläinen bloggari, joka kirjoittaa homokulttuurista löysin rantein tällä palstalla kerran kuussa.
Päivitetty 2017-08-20
