Hyökkäyksen kohteeksi joutunut Dan Koivulaakso

Kuva: Iltalehti

Tuntematon mies teki torstaina Oulussa järjestettyyn keskustelutilaisuuteen kaasusumutiniskun.

 

Menossa oli seminaari ja kekustelutilaisuus, jonka aiheena oli homo-, bi- ja transpakolaisten tilanne ja äärioikeiston uhka. Tilaisuudessa oli paikalla noin 30-40 henkilöä, joista suurin osa altistui kaasusumuttimen käytölle. Tapauksen johdosta puhujana ollut Dan Koivulaakso toimitettiin sairaalaan tarkistusta varten.

 

Seta ry:n puheenjohtaja Outi Hannula tuomitsee iskut ”Iskut on syytä ottaa vakavasti, mutta ne eivät tule lannistamaan Setan ja muiden aktiivien toimintaa moninaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Olen aivan varma siitä, että lippu on korkealla ja tunnelma katossa huomisissa pride-kulkueissa!”

Tapahtumaa tutkitaan pahoinpitelyinä.