Muutamien viime vuosien aikana Helsingistäkin on kadonnut isoja homobaareja, eikä uusia ole tullut tilalle. Ilmiö on tuttu myös muista eurooppalaisista kaupungeista. Ylpeiden homobaarien sijaan Helsingissäkin on nyt muutama uusi paikka, jotka ilmoittavat olevansa gay friendlyjä.

Erottajalla samaan aikaan uuden dtm:n kanssa avattu Adams on alusta saakka ollut gay friendly, kertoo QX:lle klubin markkinointia vetävä Pentti Syrjälä. ”Meiltä on moni kundi löytänyt kumppanin”, sanoo Pentti. Adamsin viikonloppuillat painottuvat kutakuinkin vuorotellen enemmän tai vähemmän homompaan suuntaan ja meno on ollut oikein muikean karhumaistakin. Adamsin mannermaisen tyylikkäät entisen elokuvateatterin tilat antavat täydelliset puitteet hipsteribiletykselle. Adamissa on mahdollisuus myös herkulliseen illalliseen, jota ei missään varsinaisessa homoklubissa Helsingissä ole. Adams on suuri klubi, siellä on kolme baaria kahdessa kerroksessa, asiakaspaikkoja on 650.

Kesä tuo Helsinkiin tullessaan myös terassklubit. Kaivopuiston rannassa Cafè Carusellin terassilla aloitti lauantaina Bossa. Klubin musiikkilinjasta ja ulkomaisista DJ-buukkauksista vastaa Sakke Haaranen, joka oli myös Qruiser Partyjen DJ viime keväänä. Sakke kertoo Bossan olevan gay friendly. Bossa aloittaa jo kello 19, voit tanssia auringonlaskuun ja jatkaa matkaa sisätiloihin syvemmälle kesäiseen Helsinkiin.

Adamsin ja Bossan lisäksi gay friendlyksi klubiksi on Hesarin NYT-liitteessäkin ilmoittautunut myös entisen Nightingalen, Sodan, Birdien ym. tiloihin Uudenmaankadun ja Annankadun kulmaan huhtikuussa auennut Motellet / Pumpkin.

QX:n bilekuvaaja vieraili Bossassa ja Adamsissa viime lauantaina. Katso kuvat!

Ovatko homobaarit jo menneen ajan ilmiö? Keskustele!

QX Gay Map:

Adams Club & Restaurant

Bossa, seuraavan kerran 20.7.2013

Bossa lauantaina 15.6.2013. Kuva: Karo Holmberg

Adams sunnuntain 16.6.2013 aamuyöllä. Kuvat: Karo Holmberg