Kesäkuussa Venetsian pormestariksi valittu keskusta-oikeistolainen liikemies Luigi Brugnaro on kertonut la Repubblican haastattelussa, että pride-kulkueet olivat kitschin huippu. Eilen keskiviikkona julkaistun lehden haastattelussa pormestari totesi, että hänen kaupunkiinsa ei koskaan tule pride-kulkuetta. ”Menkööt Milanoon tai omille pihoilleen”, pormestari sanoi.

Italialainen Arcigay järjestää useita pride-kulkueita Italian eri kaupungeissa vuosittain, Venetsiassakin viimeksi 2014. Järjestö syytti tuoreeltaan promestari Brugnaron pilaavaan Ventsian maineen avoimena ja sofistikoituneena yhteisönä.

”Venetsia ei ole hänen (pormestarin) kaupunkinsa. Tällä hetkellä hän on kaupungin pormestari, mutta se ei tule kestämään kaun päätellen siitä, millaisen typeryksen hän on itsestään tekemässä”, sanoi Arcigayn johtaja Flavio Romani.

Aikaisemmin elokuussa pormestari Brugnaro riiteli julkisesti brittähti Elton Johnin kanssa perhearvoista.

Lähde: Reuters via Huffington Post