Poliisijohtaja Shinto Silitongan mukaan ”homobileisiin” osallistui 14 miestä kahdessa hotellihuoneessa Surabayan kaupungissa.

Kahta miestä epäillään tapahtuman järjestämisestä ja heitä uhkaa 15 vuoden vankilatuomio. Muut kuusi ovat pidätettyinä maan pornografian vastaisten säännösten rikkomisesta.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun sovellamme lakia homoseksuaalien pidätykseen kaupungissamme”, kertoo Silitonga.

Poliisipäällikkö latasi kuvan pidätyksestä Facebook-sivulleen ja siinä näkyvät hotellista ulos saatettavat miehet. Päivityksessään hän kirjoittaa, että poliisi takavarikoi miesten moottoripyörät ja autot ja että poliisin tavoitteena on ”minimoida vastaavat tapahtumat tulevaisuudessa”.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat aikaisemmin kiinnittäneet huomiota seksuaalivähemmistöjen aseman huonontumiseen maassa viime vuosien aikana. Uutistoimisto TT:n mukaan Acehin maakunnassa on homoseksi kielletty.