Suuri kansainvälinen urheilutapahtuma on vaikea saada toimimaan taloudellisesti. OutGames on GayGamesin kanssa kilpaileva urheilutapahtuma. Ensimmäiset OutGamesit pidettiin Montrealissa 2006 ja ne päätyivät noin 5,3 miljoonaa dollaria tappiolle. Seuraavat kaksi tapahtumaa Kööpenhaminassa ja Antwerpenissä sujuivat sen sijaan hyvin, mutta nyt Miamin tapahtuma on taloudellisissa vaikeuksissa.

Tapahtuman suunnittelussa tavoittelivat järjestäjät yhdessä kaupungin ja sen turistiorganisaation kanssa noin 15 000 osallistujaa, jotka toisivat kaupungille tuloja 120 miljoonaa dollaria.

Tapahtuman alkuun mennessä tuli selväksi, että tapahtuman talous petti.

Perjantaina kun 10 päiväisen tapahtuman piti alkaa, julkaisi OutGamesin hallitus Facebookissa tiedotteen, jossa he pahoittelevat, että taloudellisista syistä tapahtuma aloitus- ja päättäjäisjuhlallisuudet sekä kaikki lajit lukuun ottamatta kolmea on peruttu. Jäljelle jääneet lajit ovat uinti, country western -tanssi ja jalkapallo. Ihmisoikeuskonferenssi ja kulttuuritapahtumat pidetään suunnitelman mukaisesti.

Viime hetkessä, tai oikeastaan ei millään tavalla ajoissa, annettu peruutus aiheutti suurta paheksuntaa ja sitä pidettiin skandaalina. Osan otteluista piti olla vielä samana päivänä, joten moni urheilija oli jo paikalla tai matkalla. Miami Herald lehden mukaan kaupunki oli laittanut merkille OutGamesin taloudelliset riskit jo kuukausia aikaisemmin ja yrittänyt auttaa tapahtuman järjestäjiä korjaamaan tilannetta. Tapahtuma olisi siis ehditty perua ajoissa ilman, että urheilijoille olisi koitunut haittaa turhasta matkasta paikalle, osa tuli ulkomailta. Vireillä on myös petosepäily varojen väärinkäytöstä.

Suomalaisia urheilijoita ei HOT ry:n mukaan ole osallistunut Miamin OutGamesiin.