Tampereella vietettävän Pirkanmaa-Priden teema on Siltoja rakentamassa. Se nousee viikon-ohjelmassa esiin monin tavoin. Keskiviikon ”Kelpaanko joukkoon” -keskusteluillassa mietitään yhteisömme  normeja.Tuleeko olla tietynlainen, käyttäytyä tietyllä tapaa, ilmentää itseään ”oikein” vai onko itsemäärittelylle seksuaalisen suuntautumisen, kehon, sukupuoli-identiteetin, sukupuolen ilmaisun, seksin, seksittömyyden sekä pari-, moni- ja ihmissuhteiden osalta aidosti sijaa? Yhdessä olemme enemmän -marssi lauantaina kutsuu kaikki mukaan edistämään yhdenvertaisuutta ja rakentamaan siltoja yli vastakkainasettelujen.

Pirkanmaan pride-tapahtuma on iso ponnistus, joka toteutetaan yli 100 vapaaehtoisen voimin. Tapahtuman järjestää Pirkanmaan Seta ry ja sen hallinnoima valtakunnallinen Sinuiksi-palvelu. Pride-viikko tehdään ilon ja riemun kautta, mutta keskittyen Sinuiksi-palvelussa esiin nousseisiin asiateemoihin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kerrotaan Pirkanmaan Priden tiedotteessa.

Pride-tapahtumia tarvitaan edelleen, jotta jokaisella voisi olla turvallinen olo olla ylpeästi oma itsensä seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuoli-identiteetistään huolimatta.

 

Launtaina odotetun pääjuhlan juontavat Miss ja Mr. Gay Finland 2016 – voittajat Helmi-Maaria ja Marko.  He vetävät myöskin sateenkaarinuorille tarkoitettua Sinuiksi-chattiä.

Ohjelma alkaa heti maanantaina alkuillasta. Silloin Miesten ryhmässä keskustellaan haasteesta löytää kumppani. Tiistainaon Speed Friending – kaveripikadeittailua. Torstaina voi selvittää oman statuksensa CHECKPOINT 2.0 Hiv-pikatestauksessa. Mielenkiintoa herättää myös perjantaina iloinen anaaliseksityöpaja Ihan syvältä.

Koko ohjelma ja antataiset tiedot löytyy Pirkanmaan Priden sivulta. Pirkanmaan Setan sivulla on myös luettavissa Sesam-lehden Pride-painos.