Helsingin hiippakunnan piispaksi on kedkiviikkona 16. elokuuta valittu Teemu Laajasalo. Vuonna 1974 syntynyt Laajasalo on toiminut Helsingin Kallion seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2013, virkansa ohella hän on toiminut myös Helsingin seurakuntayhtymän johtajana.

Laajasalon edeltäjä piispa Irja Askola on ollut varsin moderni mielipiteiltään. Laajasalon myötä Helsingin hiippakunnan linja säilynee samansuuntaisena. Aikaisemmin tällä viikolla Helsingin Sanomien vaalitentissä Laajasalo ei vastustanut sitä, että kirkossa voisi vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Asia on kuitenkin kirkon sisällä arka ja Laajasalo saakin pian eteensä samaa sukupuolta olevia pareja vihkineestä pastori Kai Sadinmaasta tehdyn kantelun käsittelyn, joka on tuomiokapitulissa vireillä.

Tavattoman liberaali Laajasalo ei ilmeisesti ole, talvella Helsingin Sanomissa julkaistussa haastattelussa häntä lunnehdittiin kaappikonservatiiviksi, mikä varmasti auttoi piispanvaalin voitossa.

Piispan vaalin alustavassa tuloslaskennassa äänimäärät jakautuivat kolmen ehdokkaan kesken seuraavasti: Teemu Laajasalo sai yhteensä 795 ääntä, Jaana Hallamaa 388 ääntä ja Kaisamari Hintikka 359 ääntä.

Alustava äänestysprosentti on 87 %. Kaikkiaan ääniä annettiin 1555. Äänioikeutettuja oli yhteensä 1788.

Tuomiokapituli vahvisti Laajasalon valinnan keskiviikkoiltana.

Katso oheiselta videolta Teemu Laajasalon kiitospuhe.

Piispa Irja Askola onnittelee valittua piispaa Teemu Laajasaloa.

Publicerat av Helsingin hiippakunta den 16 augusti 2017