– Sukupuolettomat järjestää pridea ja homoväestöä ketuttaa missä on kaikki viihde, toteaa turkulainen tunnettu drag-esiintyjä Marko Vainio julkisessa Facebook-päivityksessään.

Vainion kritiikkiä on kommentoinut muiden muassa toimittaja Laura Haimila. ”Nyt on aika nostaa tapetille transihmisten oikeudet ja edistää heidän asemaansa tässä yhteiskunnassa”, kirjoittaa Haimila pitkässä vastauksessaan ja osunee asian ytimeen.

Painokkaasti kantaa on ottanut myös turkulainen homobaari Suxes.

– Nyt toista vuotta peräkkäin kaupungin näkyvimmästä sateenkaaritapahtumasta on käytännössä tehty vain Trans Pride. Viime vuonna lippurivistöjen keskimmäisinä liehuivat transliput. Yleinen sateenkaarilippu sentään oli vielä kelpuutettu reunoille. Tänä vuonna tankoihin on lisätty sateenkaari- ja translipun lisäksi aseksuaalilippu, biseksuaalilippu ja genderqueer-lippu, mikä edelleen vähentää sateenkaarilippujen määrää. Suuri yleisö ei tiedä lippujen eroja, eikä varmaan suurin osa pride-juhlijoistakaan. Tämä hajaannuttaminen ajaa lähinnä priden vastustajien etuja. Eri liput kulkueessa ovat erittäin hyvä asia, mutta näkyvästi kaupungin lipputangoissa ne eivät ole oikeassa paikassa.

Suxesin Facebookissa julkaistussa julkilausumassa todetaan, että Turku Pride julisteeseen on ainoana ryhmänä huomioitu erikseen trans.

Kommenteissa Vainion päivitykseen on nostettu esiin se, että kannattaisi itse olla mukana järjestämässä, jos ohjelmatarjonta ei miellytä. Tämä hyvin yleisesti kritiikkiin käytetty kommentti on tietenkin tälläkin kertaa hölynpölyä, joka on tarkoitettu vain kritiikin mitätöimiseen.

Suurin ongelma tuohtumuksessa Turku Prideen lienee vellova vastakkaiasettelu cis-homojen ja transihmisten välillä. Aiheesta on ollut nähtävissä sosiaalisessa mediassa kiivastakin kommentointia viime aikoina. QX on yrittänyt saada eri henkilöitä kommentoimaan aihetta julkisesti, mutta kukaan ei vielä ole halunnut sitä tehdä, ihmiset pelkäväät joutuvansa julkisen vihan kohteeksi mielipiteidensä vuoksi ovat he sanoneet kieltäytymisen syyksi.

Turku Priden juliste.

Turku Priden juliste.