Syyskuussa uutisoitiin laajasti kahden miehen puukottaneen itseään vatsaan eduskuntatalon edessä. Ilta-Sanomien uutisen mukaan kyseessä oli venäläinen nuori homopari,  19-vuotias Aleksandr ja 22-vuotias Nikita. Miehet olivat itse ottaneet yhteyttä Ilta-Sanomiin.

Miehet kertoivat olleensa ennemmin valmiit kuolemaan Suomessa kuin palaamaan Venäjälle. He halusivat, että heidän tekonsa jälkeen Suomessa tajuttaisiin venäläisten homojen epätoivoinen tilanne.

Pari oli saanut Suomesta kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta oli hakenut turvapaikkaa vielä uudestaan.

Itseään puukottaneesta homoparista uutisoivat syyskuussa Ilta-Sanomien jälkeen monet mediat, myös QX.fi, Setakin otti asiaan kantaa.

Sittemmin viranomaisten epäilykset heräsivät ja nyt uskotaan, että miehet ovat veljeksiä. Miehet vain esiintyivät homoparina. Näyttönä tästä pidetään Venäjän puolelta rajaa löytyneitä miesten passeja. Passit olivat osittain tuhottuja. Viranomaisten mukaan miehillä on ainakin yhteinen isä.

Miehet ovat pyytäneet Suomen viranomaisia tekemään dna-testin, jotta veljesväite saataisiin selvitettyä, sitä ei ole suostuttu tekemään. Maahanmuuttoviraston mukaan laki ei edellytä dna-testin tekemistä.

Asian uudesta käänteestä kertonut Ilta-Sanomat on tavannut ja haastatellut miehiä, jotka yhä väittävät olevansa homopari. Epäilyjä on noussut, että miesten asiapapereita Venäjällä olisi mahdollisesti väärennetty.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi kuitenkin miehet toissa viikolla ehdolliseen vankeuteen väärän henkilötiedon antamisesta ja perättömästä lausumasta viranomaisemenettelyssä. Tuomioistuin luotti Venäjän viranomaisten arvioon miesten passien oikeellisuudesta. Tuomiosta uutisoi niin ikään Ilta-Sanomat.