Vuoden drag -titteliä kantavat ToosaTV:n NikoLa ja Cristal ovat ripeästi rakentaneet itselleen maineen valtakunnan hauskuuttajina. Nuoret artistit löysivät kevään kiireiltään tovin aikaa kertoakseen ToosaTV:n olemuksesta sekä tulevaisuuden näkymistään.

Mitä tuntemuksia tunnustus vuoden dragina herättää näin muutama kuukausi itse palkitsemisen jälkeen?

NikoLa: Todella upea ja nostalginen hetki. Oli upeata saada tunnustus työstä, jota tekee ihan puhtaasti siksi että jengi sais viihdettä.

Cristal: Mä olen ainakin todella otettu palkinnosta. Jotenkin sitä itsensä tuntee ajoittain jopa oman yhteisönsä mustaksi lampaaksi. Homo piirit on Suomessa aika pienet ja kyllä sitä kuulee kuinka me supatetaan ja sipistään toisistamme. Mulle on päässä soinut kaksi kuukautta Sally Fieldin legendaarinen Oscar-puhe: ’You like me! You really really Like me!’’

ToosaTV:n suurin anti itsellenne tähän mennessä?

C: Jatkuvuus. Se, että meiltä tulee joka viikko uutta parodiaa. Se että me ollaan tehty tätä kolme vuotta ja koko ajan yritetään kehittyä ja kokeilla uudenlaisia tapoja naurattaa ihmisiä. Mies peruukissa ei pelkästään riitä. Kyllä sitä pitää lähtee sisällölliseltä pohjalta aina rakentamaan.

N: Kesäiset kuvasreissut Kankaanpäässä jossa jaksoja saatetaan tehdä jopa 8 putkeen, juhannusta juhlittaessa.

Toki myös katsojien välitön palaute ja se, että ihmiset kertovat kuinka piristämme heidän jokaista maanantaitaan.

Mistä populaarikulttuurin ilmiöstä haluatte vielä ehdottomasti tehdä parodian? Entä kuka tai ketkä olisivat oikeutettuja parodioimaan ToosaTV:tä?

N: Vaikka mitä populaarikulttuurista on vielä käymättä läpi. Poliittinen huumori on ainakin asia, jota olisi kiva tehdä, mutta aihe on vaikea/arka.

ToosaTV:tä saa puolestamme parodioida kuka tahansa. Olishan se kyllä hienoa, että Jarkko Valtee ja Osku Heiskanen tekisi meistä joskus pilaa!

C: Haluaisin tehdä enemmän kenties jenkkisarjoista parodiaa. Suomalaisia sarjoja tulee kauheeta tahtia ja joskus joku sarja menee kokonaan ohi… Kuka voisi parodioida ToosaTVtä? Empä tiedä miten sellainen onnistuis. Sen haluaisin nähdä. Sille tyypille papukaijamerkki, jos siinä onnistuu.

Kenet haluaisitte vielä vierailevaksi tähdeksi ToosaTV:seen?

C: Guest Star hommia ollaan mietitty todella paljon, mutta ne on todella haastavia saada toteutumaan. Me käsikirjoitetaan yleensä samalla viikolla kun kuvataan, joten aikataulullisesti on vaikeeta saada jengiä ilmestymään mestoille.

N: Näyttelijä Armi Toivasen ja Niina Lahtisen tietysti

Mieleenpainuvin saamanne palaute?

N: Kun yksi äiti laittoi meille viestiä, että hänen 5-vuotias lapsensa hokee ToosaTV:n sketsin hokemia.

C: Äidiltä joka sanoi, että näyttää lapsilleen mieluummin meidän parodiaa Pikku kakkosesta kuin itse Pikku kakkosta. Hän haluais, että lapsille kehittyis yhtä kieroutunut huumorintaju kuin itselleen. Se on upeeta.

Naiseksi pukeutumisen sietämättömin osa-alue?

C: Ripset. Aina hinkkaa ja vääntää johonkin suuntaa väärin. Ja pitkän kuvauspäivän jälkeen on aina silmät kipeenä.

N: Jatkuva parran ajaminen ja karvaisten säärin peittäminen sukkahousuilla, joissa aina hikoo kuin pieni sika

Meikkivinkkinne koittavan kevään rientoihin?

N: Väriä rohkeasti kasvoille. More is more niinku Krista sanois.

C: Naisille: kevyttä, raikasta ja kuultavaa. Less is more. Itselle: More is more.

Vieläkö nuorisoteatterien kasvatit haaveilevat näyttelemisestä nykyistä suuremmilla lavoilla? Onko itsellänne muita suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle?

N: Näyttelemistä saa onneksi harjoittaa ToosaTV:ssä, mutta kyllä teatterilavakin vielä kutsuu mielessä. Ensi kesänä olenkin mukana jo toista vuotta Riihimäellä esitettävässä Terassi Revyyssä: Perikunta- tehrään meistä nyt numero.

Luvassa on musiikkipainotteinen sketsihuumoria täynnä oleva Revyy, köyhän miehen UIT; mutta hauskempi!

C: Noh mä olen Kankaanpään ja New Yorkin teattereiden kasvatti… Meikkä palo kouluaikoina niin loppuun teatterista että palautuminen on vienyt veronsa, joskus kun näkee jonkun hyvän teatteri-esityksen niin sitä miettii, voi kun mua joskus pyydettäis takasin lavoille… Varmasti menisin, on se kuitenkin niin veressä se esiintyminen.