Näin kunnallisvaalien aikaan lehdet ja tienvarret ovat tunnetusti täpötäynnä mulkkujen kuvia. Toiston uhallakin ajattelin silti tarttua aiheeseen, joka on niin monen huulilla myös vaalien välillä. Nimittäin haarakairaan eli herkkujerkkuun, milkinheittimeen, pisuttimeen, punapääpulkkaan, seksisurvimeen, tilisnippeliin ja ystävyydenkäpyyn, joka myös peniksenä tunnetaan.
Jo Elias Lönnrotin vuonna 1838 tallentamassa kansanrunossa muistutetaan, että ”k*rväll’ on kymmenen nimeä”. Penikseen liitettäviä ihanteita on sen sijaan huomattavasti vähemmän, sillä iso sen olla pitää, ellei kantaja satu olemaan kreikkalainen jumala. Antiikin Kreikan miesihanteen ytimessähän oli kohtuullisuus, jota myös pienet ja veltot penikset ilmensivät – ainakin pippelipatsaita tarkemmin tiirailleen professori Andrew Learin mukaan. Jäykkiä ja ylisuuria peniksiä näki Learin mukaan vain patsaissa, jotka kuvasivat kiimaisia ja kännisiä satyyreja sekä muita vähemmän ihanteellisia miehiä.
Kyse oli tietysti vain ihanteista, eikä suurinkaan kreikkalainen älykkö mahtanut mitään sille, jos hän sattui olemaan muutenkin kaikin puolin suuri. Voinemme siis todeta, että oman ja ihannepeniksen välinen ristiriita on painanut miehiä jo kauan ennen kuin kukaan osasi sanoa ”well hung”. Mistä päästäänkin kunnon aasinsillan kautta homokulttuuriin. Aasillahan on tunnetusti iso.
”Pienimunaisuus on homojen lepra”
Viimeistään 1970-luvulla homokulttuuri tuntui täyttyneen niistä kreikkalaisten paheksumista satyyreista, jotka olivat tyystin hylänneet kohtuullisuuden hyveen. Tämän aikakauden ihanteet tiivistyvät Andrew Holleranin klassikkoromaanissa Dancer from the dance, jonka kertoja toteaa: ”Pienimunaisuus on homojen lepra.”
Kun tähän lisätään vuosikymmeniä pornon ja somen vääristävissä peilisaleissa, tullaan brittiläisen Attitude-homolehden tuoreeseen lukijatutkimukseen. Sen vastaajista 49 % oli tyytymättömiä vartaloonsa ja 84 % koki, että heihin kohdistuu homomiehinä erityisen suuria vartalopaineita. Saliselfiekulttuuri ja yleinen ”body shaming” eivät varmasti ole tuomassa tähän helpotusta aivan lähiaikoina, joten tilanne vaatii jotain kättä pidempää tai ainakin kouriintuntuvampaa.
Hyvät lukijat, minulla on ilo esitellä teille sata norjalaista penistä! Norjalaista siksi, että norjalaiset seksologimiehet nyt vain ovat sattuneet tekemään Penisatlas-nimisen kirjan, johon on kuvattu sadan viikingin vatsaveitset. Ja mikä ihmeellisintä, tämä kaikki on onnistuttu tekemään tavalla, joka toimii tehokkaana antidoottina penismyytin suurimmalle ylläpitäjälle: seksikeskeiselle kuvakulttuurille. Kun kuvista riisutaan seksi ja salaperäisyys, jäljelle jää vain paljas tai tässä tapauksessa aika karvainen totuus.
Penisatlaksen sata norjalaista paljaspääkustaata kuuluvat paitsi kirjan tekijöille myös heidän isilleen, pojilleen, sedilleen, kummeilleen, ystävilleen, opiskelukavereilleen, lähikauppiailleen ja muille urheille 18–70+-vuotiaille miehille. He suostuivat kuvattaviksi silkasta solidaarisuudesta, eli halusta vähentää kaikkien muiden miesten huolta oman varustuksen poikkeavuudesta. Koska jos peniksiä jokin yhdistää, se on juuri poikkeavuus.
Kirjan kaikkien mallien peniksistä otettiin kolme kuvaa levossa ja kolme tanassa: yksi oikealta, yksi vasemmalta ja yksi edestä. Tästä kavalkadista syntyy aukeamakaupalla kovaa faktaa. On peniksiä, jotka ovat eripituisia lepotilassa mutta samanpituisia erektiossa ja toisinpäin. Tai peniksiä, jotka ovat samanpituisia sekä velttoina että jäykkinä. On ohuita ja paksuja, ympärileikattuja ja tupellisia sekä tatuoituja ja pigmenttiläiskäisiä malleja, joista vain hyvin harva haluaa osoittaa erektiossa suoraan eteenpäin. Ei, nämä kompassit näyttävät paraatikunnossa mieluummin itään, länteen, pohjoiseen tai jopa suoraan alaspäin. Terskojen mallit taas vaihtelevat pyöräilykypärästä leveään lierihattuun, ja kivekset roikkuvat milloin milläkin korkeudella. Onpa mukana myös yksi lävistetty transmies.
Toisin kuin kaiken maailman Big Penis Bookit ja alkkareissa kekkaloivat ”instahunkit” nämä kuvat eivät houkuttele katsomaan ja kuumottumaan fantasiasta. Pikemmin ne pakottavat kohtaamaan alastoman totuuden, ja se hämmentää ja hävettää.
Vaikka kulttuurimme on kyllästetty seksillä, me emme sittenkään ole tottuneet näkemään alastomia miehiä ihan näin paljaina ja haavoittuvina – varsinkaan näin läheltä, näin kirkkaassa valossa ja vailla mitään seksuaalisia, kaupallisia tai taiteellisia pyyteitä. Kuvien katselu tuntuu siltä kuin olisi tirkistelemässä lääkärin vastaanotolla, ja tämä jos jokin toimii tehokkaana aversioterapiana kokokuninkaiden ihailulle. Katsojassa herää myötätunto kaikkia tämän maailman piinattuja pippeleitä kohtaan.
Osa Penisatlaksen peniksistä näyttää äkkiseltään omaan silmään kauniilta ja osa suorastaan rumilta. Näin seksittömässä yhteydessä moinen arvottaminen alkaa kuitenkin tuntua pahalta. Se tuntuu pahalta, koska kirja muistuttaa siitä, että jokainen penis on kantajineen niin altis sekä fyysiselle että kulttuuriselle kivulle. Fyysistä kipua vastaan on keksitty muovisia suojia, mutta mikä suojaisi meitä asenteilta, olivatpa ne peräisin antiikista tai Instagramin syötteestä?
”Penikset ovat lähtökohtaisesti sankareita kaikki, kun oikein silmään katsotaan”
Penisatlas tarttuu haasteeseen tarjoamalla kaikille peniksensä kanssa painiskeleville miehille kikkelikuvien lisäksi kunnon voimapuhetta. Se muistuttaa, että penis on ollut ihmiskunnan 300 000-vuotisen historian tärkeimpiä luonnonvaroja ja olemassaolomme edellytys. Penikset ovat siis jo lähtökohtaisesti sankareita kaikki, kun oikein silmään katsotaan.
Samalla kirja muistuttaa, että peniksen kovuutta ja mahtavuutta korostettaessa unohdetaan helposti, että penis tarvitsee yleensä toisen ihmisen apua tullakseen kovaksi ja mahtavaksi. Yhdessä olemme tässäkin asiassa enemmän – pitempiä ja paksumpia.
Eiköhän siis auteta toisiamme kasvamaan ja panna hyvä kiertämään, kuten Sakari Fen kehottaa Munavalikoima-kirjansa luvussa ”Suomalainen muna”: ”Kauneinta yöttömän yön munassa on siinä heijastuva jylhä ja vehmas Suomen luonto. Kivekset kuin Saaristomeren punertavat kalliot. Kaunispään tunturin huima pudotus, Maaningan vaahtoava Korkeakoski. Luontoelämys, jota kannattaa vallan hyvin esitellä ulkomaalaisille.”
Mitä norjalaiset edellä, sitä suomalaiset perässä, kuten hiihdossa ikään.
Hulivilipoika on helsinkiläinen bloggari, joka kirjoittaa homokulttuurista löysin rantein tällä palstalla kerran kuussa.
Päivitetty 2018-09-22
