Tom Daley ja Dustin Lance Black ovat yksi maailman kuuluisimmista samaa sukupuolta olevista julkkispareista, toukokuussa he menivät naimisiin.

Daleyn puoliso Lance on käsikirjoittaja ja tuottaja. Satuhäitä vietettiin luonnollisesti linnassa, Bovey Castle hotellissa Devonissa Englannissa.

Pariskunta on härnännyt tähän asti julkaisemalla vain muutamia kuvia tapahtumasta, mutta eilen he julkaisivat videon Daleyn YouTube-kanavalla.

Viisi minuuttinen video on ihastuttavan hyvin tuotettu, mikä ei toki ole ihme, sillä sulhasista toinen, Lance Black on voittanut Oscarin 2009 käsikirjoituksestaan elokuvaan Milk. Komean nuorenparin onnellinen päivä on taltioitu koko romanttisessa loistossaan.

Videon alussa Lance Black kertoo, miten kaikki alkoi. ”Kun Tom ja minä tapasimme 4 vuotta sitten, tiesin välittömästi olevani vaikeuksissa”, sanoo Lance Black ja selittää miten nuori brittihurmuri valloitti hänen sydämensä.