Muuttaminen vieraaseen maahan ei ole Antillekaan vierasta. Hän itse saapui Helsinkiin kuusi vuotta sitten Tallinnasta taideopintojensa saavutettua päätöksensä. Lähtökohdat sopeutumiseen olivat tosin helpot, sillä hänen vanhempansa ovat suomalaistaustaisia. Tulevan puolison tie voi olla hieman rosoisempi kieltä taitamattomana ja moskovalaiseen kulttuuriin tottuneena. Antti on kuitenkin varma, että hänen poikaystävänsä energisenä ja optimistisena persoonana pystyy luomaan menestyksekkään uran myös Suomessa.

Mainos

– Rakkaus antaa meille voimaa selviytyä kaikista vaikeuksista.

Erot Suomen ja Venäjän kulttuurin välillä ovat Jorosen mukaan silmiinpistävät.

– Kerrankin Helsingissä matkustimme metrolla poikaystäväni kanssa ja pidimme toisiamme kädestä kiinni. Vastapäätä istunut noin kaksikymppinen tyttö sanoi meille ”You look cute together.” Olimme yllättyneitä, että tästä saa positiivista palautetta. Venäjällä emme uskaltaisi ikinä kävellä käsi kädessä, Joronen kertoo.

Parannettavaa Antti löytää myös Suomesta. Hänestä Suomessa keskitytään Venäjä-suhteissa liikaa talouteen ihmisoikeuksien kustannuksella. Venäjän ihmisoikeusrikkomuksia kommentoidaan poliittisten vaikuttajien taholta varsin neutraalista, jottei kauppasuhteita vaarannettaisi.

– Olisin toivonut Putinin vierailun aikana esimerkiksi presidentti Niinistöltä jotain kysymyksiä koskien homoseksuaalien asemaa Venäjällä. Sen sijaan asia vain jotenkin sivuutettiin. Esimerkiksi Ruotsissa vastaaviin asioihin otetaan selkeästi kantaa, Joronen vertaa.

Joronen painottaa yksityisten henkilöiden merkitystä asennemuutoksen aikaansaamiseksi Venäjällä.

– Venäläiset joskus valittavat likaisista pihoista ja rappukäytävistä, korruptiosta. Jos haluaa pihan olevan siisti, heitä roskat roskiin. Vastaavasti jos olet homo, aloita perheestäsi ja kerro läheisimmillesi ja rakkaimmillesi kuka oikeastaan olet. Venäjällä monen vanhemmat ei tiedä lapsensa homoudesta. Vanhempi sukupolvi ei edes tiedä, miltä keskiverto homo näyttää; sen sijaan heillä saattaa olla kuvitelma drag queenista tai nahkaan pukeutuneesta pride-hahmosta. Toki muutokseen menee aikaa, mutta jokaisen tulisi aloittaa itsestään muutoksen aikaansaamiseksi. Etenkin nykyisin kun media, hallinto ja yhteiskunnallinen mielipide tuntuvat tukevan homofobiaa.

Hyvä esimerkki Antin mukaan kantaaottamuudesta ja piittaamattomuudesta on eräs artisti, jota voi nimittää Venäjän Paula Koivuniemeksi.

– Häneltä kysyttiin yhdessä haastattelussa, mitä mieltä hän on tästä homoikonin asemastaan. Hän vastasi, ettei voi ottaa kantaa, koska ei ole antanut titteliä itselleen, sen sijaan että olisi ollut kiitollinen HBLT-yleisölleen ja tukenut heitä.

Varsinaisia homoseksuaalien oikeuksien puolustajia on Venäjällä vähän. Antti myös arvioi harvojen aktivistien mahdollisuudet vaikuttaa vähäiseksi, koska mediat ovat vahvasti valtiovallan ohjauksessa.

– Arvostan suuresti Venäjällä HBLT-yhteisön puolesta taistelevia, mutta toivoisin aktiivisuutta myös koko kansan rakastamilta artisteilta. Minusta on surullista, etteivät artistit tule kaapista, pelkkää rahan ja maineen metsästystä. Eniten pelätään maineen menetystä, ettei kansa enää rakasta kaapistatulon jälkeen.

Antti uskoo myös tulevien olympialaisten auttavan tiedottamista Venäjän ihmisoikeustilanteesta. Hän uskoo Mikhail Khodorkovskyn ja Pussy Riotin kahden jäsenen armahduksen kertovan Putinin olevan huolissaan Venäjän maineesta kansainvälisen politiikan näyttämöllä.

– Tavalla tai toisella olympialaisten sponsoreilla, osallistujilla ja vierailijoilla on mahtava tilaisuus välittää Venäjän presidentille homolakeja koskeva selkeä viesti – ne eivät ole oikein.