Homoseksuaalisuus on länsimaissa poistettu rikoslaista ja sairausluokituksesta jo vuosikymmeniä sitten ja tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut voimassa vuosia – nyt vihdoin myös Suomessakin. Silti mielenterveyden häiriöt, kuten masennus, yksinäisyys ja päihteiden väärinkäyttö ovat homoyhteisössä pysyneet samalla korkealla tasolla, ihan kuin mikään ei olisi muuttunut paremmaksi.
Homomiehillä muita enemmän masennusta ja mielenterveyden häiriöitä
Tutkimukset osoittavat homomiesten muuta väestöä korkeamman itsemurhariskin. Tutkimuksesta riippuen homomiehet riistävät 2-10 kertaa heteroita todennäköisemmin oman henkensä. Meillä on kaksi kertaa suurempi todennäköisyys vakavaan masennusjaksoon. Terveysuhka koskee etenkin miehiä, ei lesboja. Huffington Postissa alkuvuodesta julkaistu laaja Michael Hobbesin kirjoitus The Epidemic of Gay Loneliness pureutuu aiheeseen tuoreiden tutkimusten valossa.
Tutkimuksen mukaan hiljattain New Yorkiin saapuneista nuorista homo miehistä kolme neljästä kärsi ahdistuneisuudesta tai masennuksesta, alkoholin tai huumeiden väärinkäytöstä tai harrasti riskiseksiä – tai jostain näistä kolmesta yhdessä. Homomiehillä on vähemmän läheisiä ystäviä kuin heteroilla tai homonaisilla.
Yhdysvaltojen lisäksi homomiesten kokema tyhjyyden tunne on havaittu muuallakin. Hollannissa homoliitot ovat olleet mahdollisia vuodesta 2001 alkaen, kuitenkin hollantilaiset homomiehet kärsivät kolme kertaa heteromiehiä todennäköisemmin mielialahäiriöistä ja heidän itsemurhariskinsä on 10 kertainen. Ruotsissa, missä rekisteröidyt parisuhteet tulivat mahdollisiksi 1995 ja homoliitot 2009, miesten kanssa naimisissa olevien miesten itsemurhaluvut ovat kolminkertaiset verrattuna miehiin, jotka ovat naimisissa naisen kanssa.
Kaapissa eläminen ei selitä homomiesten terveysongelmien yleisyyttä
Aikaisemmin ajateltiin, että homomiesten yksinäisyyden syynä oli kaapissa oleminen. Nyt jo miljoonat homomiehet ovat tulleet kaapista, mutta koemme yhä samaa eristyneisyyttä. Tutkija Travis Salway (BC Centre for Disease Control, Vancouver) havaitsi, että ongelmana ei ole pelkästään itsemurha, ongelma ei keskity vain teini-ikäisiin, eikä ole rajoittunut vain homofobisille alueille. Salway havaitsi, että homomiehillä kaikkialla ja iästä riippumatta esiintyi enemmän sydän- ja verisuonitauteja, syöpää, pidätys- ja erektiovaikeuksia, allergioita ja astmaa. Salway sai selville, että Kanadassa oli jo useita vuosia kuollut enemmän homomiehiä itsemurhien kuin AIDSin vuoksi.
Homomiehillä, joita ei ole koskaan fyysisesti tai seksuaalisesti pahoinpidelty on samanlaisia post traumaattisia stressioireita kuin sodassa taistelutilanteissa olleilla tai raiskatuilla.
Homomiehet ovat herkistyneet odottamaan torjuntaa, toteaa psykiatri Alex Keuroghlian, (Fenway Institute’s Center for Population Research in LGBT Health). Skannaamme jatkuvasti sosiaalisia tilanteita sen varalta, että emme ehkä sovi niihin. Ponnistelemme vakuuttaaksemme itsemme ja käymme jatkuvasti uudelleen läpi sosiaalisia epäonnistumisiamme, mutta emme itse tunnista oireitamme.
Salway on haastatellut itsemurhayrityksestä selvinneitä homomiehiä. “Kun heiltä kysyy, miksi he yrittivät tappaa itsensä, suurin osa ei mainitse mitään homoudesta”. Sen sijaan miehet kertovat parisuhdeongelmista, uraongelmista ja rahahuolista. “He eivät pidä seksuaalisuuttaan elämäänsä määrittävänä tekijänä”.
Kyseessä on vähemmistöstressinä tunnettu ilmiö. Marginaaliryhmään kuuluvilla elämä on työläämpää. Firman neuvottelupöydässä ainoan läsnä olevan naisen tai koulun ainoan tummaihoisen täytyy ajatella eri lailla kuin enemmistön edustajien. Jos et pärjää, ajattelevatko muut, että syynä on sukupuolesi tai rotusi? Vaikka et mielestäsi koekaan leimautuvasi, jo sen mahdollisuuden pohdinta alkaa pitkällä aikavälillä painaa. Homoille vaikutus on suurempi, koska vähemmistöasemamme on piilotettu.
Stressitutkija John Pachankis (Yale) toteaa, että todellinen vahinko tapahtuu noin viiden vuoden sisällä siitä, kun on tajunnut oman seksuaalisuutensa ja aloittaa siitä kertomisen muille. Jopa hyvin pienillä stressitekijöillä on pidemmällä aikavälillä huomattava vaikutus – ei siksi, että ne traumatoisisivat suoraan, vaan koska me alamme odottaa niitä. “Kenenkään ei tarvitse nimittää sinua hintiksi, jotta jo muuttaisit käytöstäsi niin, että sitä ei vain tapahtuisikaan”, Salway sanoo.
“Homomiesten traumalle tyypillistä on sen pitkäkestoisuus”, sanoo William Elder, seksuaalitraumatutkija ja psykologi. “Yksi traumaattinen tapahtuma aiheuttaa post traumaattisen stressireaktion, joka voidaan selvittää 4-6 kuukauden terapiassa. Mutta vuosia ja vuosia jatkuvat toistuvat pienet stressitekijät voivat olla pahempia – pikkujutut, tilanteet, joissa ajattelet, että tapahtuiko noin, koska olen homo.”
Salway kertoo myös itse kokevansa vähemmistöstressiä, vaikka on omistanut koko uransa sen ymmärtämiselle. Hän kertoo, että on päiviä, kun hänestä tuntuu epämukavalta kävellä Vancouverissa kumppaninsa kanssa. Kukaan ei ole koskaan hyökännyt heitä vastaan, mutta joitakin kertoja heille on huudeltu julkisilla paikoilla. Niin ei tarvitse tapahtua montaa kertaa, kun sitä alkaa odottaa, kun lähestyvä auto saa sydämen hakkaamaan hieman nopeammin.
Vähemmistöstressi ei täysin selitä homomiesten terveysongelmia. Kun ensimmäiset vahingot tapahtuvat ennen kuin tulemme kaapista, toinen ja ehkä jopa pahempi kierros tulee sen jälkeen.
Hobbes kertoo Adamista, joka tuli kaapista 16-vuotiaana. Valmistuttuaan hän muutti San Franciscoon. Hän koki yhä yksinäisyyttä ja lääkitsi sitä suurella määrällä seksiä. “Se on homoyhteisön helpoimmin saatavilla oleva hyödyke. Uskottelet itsellesi, että kun harrastat seksiä jonkun kanssa sinulla on intimii hetki. Siitä tuli koukku”, Adam kertoo. Hän teki töissä pitkää päivää, tuli kotiin väsyneenä, poltti vähän ruohoa, otti lasillisen viiniä ja alkoi selata deittiappia, jotta voisi kutsua jonkun kylään. Joskus kävi kaksi tai kolme miestä peräkkäin. “Heti kun yksi kundi oli lähtenyt, ajattelin, että tämä ei vielä ihan tyydyttänyt ja sitten etsin vielä toisen”. Nyt Adam pyrkii eroon seksiaddiktiostaan. Hän harrasti seksiä viimeksi kuusi viikkoa sitten. Tätä ennen hän oli pisimmillään ilman kolme tai neljä päivää.
“Moni harrastaa paljon seksiä, koska se on kivaa, ja se on ok. Mutta minä yritin väkisin saada siitä irti jotain, mitä siinä ei ollut olemassa – sosiaalista tukea, kumppanuutta. Sen avulla vältin käsittelemästä omaa elämääni. Ja kieltäydyin näkemästä ongelmaa, koska olin aina hokenut itselleni, että olen tullut kaapista, olen muuttanut San Franciscoon, olen valmis, olen tehnyt, mitä homon pitää tehdä.”
Vuosikymmenten ajan psykologitkin näkivät asian samalla tavalla kuin Adam. Homomiesten identiteetin muodostus johtaa kaapista tulemiseen ja kun lopulta olemme sinut itsemme kanssa voimme alkaa rakentaa elämäämme yhteisössä muiden saman läpikäyneiden kanssa. Viimeisten 10 vuoden aikana tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että kamppailu sopeutumisesta käykin vain kovemmaksi. 2015 julkaistu tutkimus selvitti, että hiljattain kaapista tulleilla miehillä ahdistuneisuus ja masennus olivat muita korkeammalla tasolla.
Adam kertoo, miten sitä tulee kaapista suurin odotuksin ja homoyhteisö läiskäisee märän rätin naamalle. Ensimmäiset kokemukset homoklubeista järkyttivät. “Kaikki on aikuisten homojen toteuttamaa, eikä sovi homonuorelle. Lähdet äitisi luota homoklubille, missä jengi on huumeissa ja olet, että tämäkö on minun yhteisöni? Se on kuin joku vitun viidakko.”
“Tulin kaapista 17-vuotiaana, enkä nähnyt itselleni mitään paikkaa homoskenessä”, kertoo Hobbesille Paul. “Halusin rakastua samalla tavalla kuin heterot elokuvissa. Mutta tunsin olevani vain pala lihaa. Tilanne meni niin pahaksi, että menin mieluummin ruokakauppaan 40 minuutin matkan päähän kuin siihen lähellä olevaan, koska pelkäsin niin paljon kävellä homokadulla.”
Homoyhteisössä kaikilla on painolastia. Mutta enää syrjinnän syynä ei ole se, että olet homo. Sinua syrjitään painosi, tulojesi tai rotusi perusteella. “Lapsuutemme koulukiusaajat kasvoivat aikuisiksi ja muuttuivat itse kiusaajiksi”, sanoo Paul.
Homomiehillä yhteisö ei anna tukea, vaan se pahentaa tilannetta
Muissa vähemmistöissä eläminen omien keskuudessa vähentää ahdistuneisuutta ja masennusta. Auttaa, kun lähellä on ihmisiä, jotka vaistomaisesti ymmärtävät sinua. Mutta homomiehillä vaikutus on päinvastainen. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että homoalueilla asuminen ennustaa kohonnutta riskiseksin määrää ja metadonin käyttöä ja vähemmän osallistumista yhteisölliseen toimintaan kuten vapaaehtoistyöhön tai urheiluun. 2009 tutkimus osoitti, että homoyhteisöön sitoutuneimmat miehet olivat vähemmän tyytyväisiä romanttisiin ihmissuhteisiinsa.
Homo- ja bi- miehet pitävät homoyhteisöä merkittävänä stressitekijänä elämässään”, sanoo Pachankis. Perussyy tälle on siinä, että ryhmän sisäinen syrjintä on psyykelle haitallisempaa kuin enemmistön taholta koettu syrjintä. Kun muut homot syrjivät, se tuntuu siltä, että menettäisit ainoan keinosi saada ystäviä ja löytää rakkautta. Omien parista pois karkoittaminen satuttaa enemmän, koska tarvitset heitä enemmän. Tutkijoiden mukaan homomiehet vahingoittavat toisiaan pääasiassa kahdesta syystä. Yksi syy siihen, että me homomiehet olemme paskamaisia toisillemme on siinä, että me olemme miehiä.
“Miesten yhteisössä maskuliinisuuden haasteet ovat suuremmat”, Pachankis sanoo. “Maskuliinisuus on uhanalaista. Sitä pitää koko ajan toteuttaa, puolustaa tai kasata. Tutkimuksissa tämä näkyy selvästi. Uhkaat miesten maskuliinisuutta ja voit seurata heidän tekemiään typeryyksiä. Asennot muuttuvat agressiivisemmiksi, riskinotto kasvaa, he haluavat lyödä jotain.”
Tämä selittää feminiineihin miehiin homoyhteisössä lyödyn leiman. Psykologin ja tutkijan Dane Whickerin (Duke) mukaan, suurin osa homomiehistä haluaa deittailla maskuliinisen miehen kanssa ja toivoisi itsekin olevansa maskuliinisempi. Syynä voi olla se, että historiallisesti maskuliinisten miesten on ollut helpompi sulautua valtaväestöön. Tai ehkä kyseessä on sisäistetty homofobia. Feminiinejä homomiehiä pidetään yleisesti bottomeina, anaaliseksin vastaanottavana osapuolena.
Nämä miehekkyyden normit vaikuttavat ikävästi kaikkiin homomiehiin. Feminiineillä homoilla on suurempi itsemurhariski ja enemmän yksinäisyyttä ja melenterveysongelmia. Maskuliineilla homoilla puolestaan on enemmän ahdistuneisuutta, enemmän riskiseksiä ja he käyttävät useammin huumeita ja polttavat tupakkaa.
Toinen syy siihen, miksi homoyhteisö toimii jäsenilleen stressitekijänä on se miten me torjumme toisemme.
Deittiappit edistävät yksinäisyyttä
Viimeisen 10 vuoden aikana perinteiset homojen tapaamispaikat, baarit ja yökerhot, ovat alkaneet kadota ja tilalle on tullut sosiaalinen media. Tällä hetkellä vähintään 70 prosenttia homomiehistä käyttää deittiappiksia, kuten Grindriä tai Scruffia toisten homojen tapaamiseen. Vuonna 2000 noin 20 prosenttia homopareista tapasi online. Vuonna 2010 lukema oli jo 70 prosenttia. Samalla toisensa ystävien kautta tavanneiden homoparien määrä romahti 30 prosentista 12 prosenttiin. Apeista on useimmille meistä tullut” pääasiallinen tapa olla yhteydessä muihin homoihin.
Appien suuri käyttö ei ole syynä terveyseroihin homo- ja heteromiesten välillä. Syynä on se, että apit on melkein täydellisesti suunniteltu korostamaan kielteisiä uskomuksia itsestämme. Haastattelututkimuksen mukaan lähes kaikki, 90 prosenttia homomiehistä kertoi haluavansa kumppanin joka on pitkä, nuori, valkoinen, lihaksikas ja miehekäs. Suurimmalle osalle meistä, jotka täytämme ehkä juuri ja juuri yhden noista vaatimuksista saati sitten kaikkia viittä, deittiappikset ovat vain tehokas keino tuntea itsensä rumaksi.
John on 27-vuotias ja 186 senttiä pitkä, vatsalihakset erottuvat villapuseron alta. Ja silti hänkin kertoo, että hänen viesteihinsä ei vastata, että hän viettää deittiappiksissa suunnilleen 10 tuntia jokaista yhtä tuntia kohden, mikä kuluu toteutuneessa tapaamisessa. Värillisille homomiehille tilanne on vielä pahempi. Heille appiksista toistuu torjunta – “ei aasialaisia”, tai fetissi – “käyn kuumana mustiin miehiin”.
“Katsomme usein elämäämme muiden silmillä”, sanoo Alan Downs, psykologi ja The Velvet Rage kirjan kirjoittaja. “Haluamme miestä miehen jälkeen, enemmän lihaksia, enemmän statusta, mitä tahansa lyhytaikaista pönkitystä. Sitten heräämme 40-vuotiaana, loppuunväsyneinä ja ihmettelemme, että tässäkö se kaikki oli. Ja sitten tulee masennus.”
Kun on monta vuotta vältellyt tunteita, monet homomiehet eivät kirjaimellisesti tiedä, mitä he tuntevat, sanoo Pachankis, stressitutkija. Heidän kumppaninsa sanoo “rakastan sinua” ja vastaus on “no, mä pidän pannareista”. He eroavat helposti jo ensimmäisistä sitoutumisen merkeistä – koska kumppani jätti hammasharjansa heidän kotiinsa. Tai he harrastavat suojaamatonta seksiä jonkun kanssa, jota eivät ole koskaan ennen tavanneet, koska eivät osaa kuunnella omaa pelkoaan.
Miehet eivät tunnista, että täydellisen vartalon tavoittelu tai ihanteellisen deitin metsästys vain vahvistavat heidän omaa pelkoaan torjutuksi tulemisesta.
Tällainen emotionaalinen irrallisuus on kaiken kattavaa, Pachankis sanoo. Monet miehet eivät vuosikausiin tunnista, että heidän tavoittelemansa asiat – täydellinen vartalo, täydellisyyden tavoittelu työssä, ihanteellisen deitin etsintä Grindrissä – kaikki vain vahvistavat heidän omaa pelkoaan torjutuksi tulemisesta. Pelkästään näiden kuvioiden osoittaminen toi jo hyviä tuloksia. Pachankisin hoitamat miehet olivat vähemmän ahdistuneita ja masentuneita, huumeiden käyttö ja suojaamaton seksi vähenivät vain kolmessa kuukaudessa.
Homo- ja heteromiesten välisten terveyserojen poistaminen kokonaan ei välttämättä ole koskaan täysin mahdollista. Homoja on aina vähemmän ja tulemme aina olemaan eristyksissä enemmistön keskellä jollain tasolla. Mutta vähemmistöön kuuluminen voi olla myös voimavara. Artikkelin kirjoittaja Hobbes pitää tärkeänä, että lainsäädännön elinympäristön parantamisen lisäksi meidän tulee oppia olemaan parempia toisiamme kohtaan.
Kun katsoo tarkemmin rakennetun homofasadin taakse, voi toisesta löytää sen kaipaamansa sielunkumppanin.
Päivitetty 2022-09-21
