Kolumni. Luxemburgin pääministerin puoliso asettui kuvaan muiden valtionpäämiesten puolisoiden kanssa tällä viikolla NATOn huipputapaamisessa ja internetkuplani räjähti. Samassa kuvassa Melania Trumpin kanssa esiintynyt Gauthier Desteney otti paikkansa muiden puolisoiden rinnalla, tosin ensimmäistä kertaa, ainakin omissa muistikuvissani, näimme samaa sukupuolta olevan pariskunnan toisen puolison muiden maailmajohtajien puolisoiden rinnalla.
”Vielä joskus tämän kaltainen tapahtuma ei herätä mitään huomiota.”
Miksi tämä oli tärkeää? No osalle ei varmasti miksikään, mutta allekirjoittaneelle se oli jälleen iso symboli siitä inkluusiosta, jota kohti toivon meidän olevan menossa kaiken aikaa ja jota kohti työskentelemme päivittäin. Se, että joskus tämän kaltainen tapahtuma ei herätä mitään huomiota, on toivottavasti edessä vielä minunkin elinaikanani.
Yhdenvertaisuussuunnitelmien tekeminen on yksi, tärkeä, askel tätä tavoitetta kohti. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto on tehnyt asian helpoksi, ihan meille kaikille, kiitos heille siitä. Lain velvoittaessa työyhteisöjä miettimään tätä asiaa on varmasti auttamassa myös minun viiteryhmääni kuuluvia ammattilaisia.
Suunnitelmat ja määräykset ovat oma lukunsa, se todellinen työ tulee vasta suunnitelmien jälkeen, kun ne pitäisi laittaa sitten myös käytäntöön. Pelkkä HR-asiantuntijan mapissa oleva suunnitelma ei työpaikkaa yhdenvertaiseksi tee. Ja siinäpä tuleekin usein sitten se vaikea paikka, miten tätä nyt sitten sovelletaan käytäntöön?
Se on varsin helppoa: kaikki lähtee työpaikan esimiesten asettamasta ilmapiiristä. Vastuutan tässä rankalla kädellä esimiehiä, tiedän, mutta jonkun on otettava vastuu työpaikasta alustana, jossa jokainen työntekijä voi saavuttaa oman potentiaalinsa. Se miten me puhumme ja mitkä käytännöt meillä on niin virallisissa tilanteissa kuin kahvipöytäkeskusteluissa asettaa meille kaikille ideaalin, miten ko. työpaikassa on hyvä olla ja miten työntekijä siellä hyväksytään. Vaimoista ja miehistä puhuttaessa voimme puhua puolisoista, voimme rakentaa kielellä työpaikkaa, jossa jokaisella on mahdollisuus olla henkilönä täynnä valinnanvapauksia, ilman että asetamme ison kasan oletuksia pöytään, joista työntekijä voi sitten valita, mihin lokeroon kelpaa tässä työpaikassa.
”Meidän pitää mennä seisomaan riveihin, meidän pitää tehdä itsemme näkyviksi.”
Kansainvälisillä, isoilla yrityksillä on olemassa jo useita Diversity-ohjelmia, joiden osana, globaalisti, vähemmistöön kuuluvat työntekijät voivat olla yhteydessä toisiinsa ja saada vertaistukea toisiltaan. Tutkimusten mukaan tämä on myös yritykselle kannattavaa toimintaa.
Itselläni on onnekas tilanne, että saan työskennellä työpaikassa, jossa 40+ tuntia viikossa saan olla oma itseni, tulla vastaanotetuksi asiantuntijuuteni kautta ja minulle on mahdollisuus höpöttää puolisostani ja elämästäni vapaasti kahvipöydässä. Ajatus siitä, että viikossa käyttäisin tuon määrän tunteja naamioidakseni itseni joksikin toiseksi, se kauhistuttaa. Se on kuitenkin monelle ihmisille perusarkipäivää.
Siksi Gauthier Desteneyn näkeminen puolisorivistössä ilahdutti minua. Näillä esimerkeillä me arkipäiväistämme sitä, että pariskunta, perhe, rakkaus, ihmisyys eivät ole määriteltävissä samankaltaiseen muottiin missään. Meidän, joilla on mahdollisuus elää onnellista ja itselleen rehellistä elämää, pitää mennä seisomaan riveihin, meidän pitää tehdä itsemme näkyviksi.
