Mitä tehdä, kun kalenterissa on Priden mentävä aukko? Viikon ajan olemme voineet päivisin ja iltapäivisin mässäillä asiaohjelmalla, ja joka iltana on riittänyt joku hyvä aihe, minkä ympärille voimme kerääntyä bilettämään? Helsinki on pursunnut yli äyräiden mahdollisuuksia sivistää ja sheikata itseään. Sinkkuaikoina viikkoon pystyi myös suhtautumaan mahdollisuuksien buffettina, jossa kaiken lihapullaperunoiden seasta oli mahdollisuus löytää se prime beef.

Nyt koittaa maanantai ja tavallinen arki. Enää ei voi kävellä Helsingin keskustan läpi ja ihailla sateenkaarilippujen liehuntaa ympäriinsä. Miten suhtautua tähän beigeen arkeen? Minulla on mielessä kaksikin tapaa, jotka kannattaa pitää mielessä:

Kiitollisuus

Minun mielestäni on mahtavaa, että me pystyimme näkemään niin paljon tukea sateenkaariväelle, kun mitä näimme, erityisesti tänä vuonna. Omasta mielestäni ennätyksellinen määrä toimijoita, niin yksityisiä kuin julkisiakin, halusin ilmaista tukensa yhdenvertaisille ihmisoikeuksille. Niin ministeriöt kuin taidemuseotkin, yksityiset yrityksetkin, esimerkiksi Tokmanni, VR, Kalevala Koru, Stockmann, liputtivat konkreettisesti tai virtuaalisesti sateenkaaren väreissä. Sanokoon muut mitä sanovat, mutta minusta se tuntui hyvältä. En olisi voinut kuvitella, että vielä kymmenenkään vuotta sitten olisin nähnyt niin paljon sateenkaari tukea Helsingin keskustassa, kuin näin tänä vuonna. Yhdenvertaisuusvaltuutettu oli kutsunut erilaisia viranomaisia omaan rekkaansa ja hyvä niin, se on erinomainen alku. Ja 35 000 ihmistä, aivan mahtavaa. Minä olen kiitollinen näille kaikille, että he haluavat tulla osoittamaan tukensa julkisesti, sateenkaariväestön puolesta. Jälleen kerran on mietittävä, miten voimme mahdollistaa näiden tahojen tuen ympäri vuoden? Miten voimme tehdä toiminnasta sellaista, joka mahdollistaa tuen niin tekojen kuin taloudellisen tuenkin muodossa. Tässä jälleen panisin mietintämyssyn päähän, että miten ihmisoikeuksien ajamisen olisi mahdollista, mahdollisimman monelle?

”Panisin mietintämyssyn päähän, että miten ihmisoikeuksien ajamisen olisi mahdollista, mahdollisimman monelle?”

Mainos

Uurastuksen jatkaminen

Työ ei ole tehty, vaikka uuraat vapaaehtoiset ovat puistoa jäljiltämme siivoamassa (tästä iso kiitos mahtavalla Ennalle ja HeSetan vapaaehtoisille!). Sen lisäksi, että toivumme viikon humalluttavasta vapautumisen tunteesta, on meidän suunnattava fokus siihen, että työtä pitäisi meidän kaikkien tehdä vuoden muinakin viikkoina. Paljon on vielä marssittavaa meillä, jotta yhdenvertaisuuden tunnetta pääsevät kaikki maistamaan. Ja kyllä, tässä puhun tietenkin ensisijaisesti translaista, joka meidän täytyy saada pikimmiten kuntoon. Ja siinä, missä tulemme tämän ihmisoikeusrikkomuksen saattamaan kuntoon, siitä olen varma, on meillä vielä paljon tekemistä asenneilmaston kanssa, tarkoittaen asenneilmastoa koko sateenkaariväestöä kohtaan.

Pride on hyvä osoitus siitä, että meitä ja meidän asiaamme halutaan tukea. Meillä on paljon ns. liittolaisia, ihmisiä, joita minä haluan kutsua ihan vain ihmisiksi. Liittolaisia me olemme kaikki uskossamme ihmisoikeuksien jakamattomuuteen. Pridet ovat kuitenkin helppo tapa tulla mukaan: siinä ei tarvitse erityistä tietoisuutta kirjainyhdistelmistä tai muusta jargonista, vaan siinä voi kirjaimellisesti marssia mukana, tuoda itsensä oma itsenään muiden mukaan. Ei tarvitse jännittää, että teenkö nyt oikein. Samaa mutkattomuutta meidän pitää saada mukaan kaikkeen vapaaehtoistoimintaan: miten olisi mahdollisimman matala kynnys tulla mukaan, ilman että tarvitsee jännittää liikaa?

Ei ole väärin tuntea tyhjyyttä täyteläisen viikon jälkeen. Mutta tyhjyyttä ei vuotta tarvitse potea, vaan lähteä rohkeasti mukaan tekemään jokaisesta viikosta ihmisoikeuksien viikko. Lähimpään järjestöön voit liittyä parilla napin painalluksella. Ja muista: ei ole tyhmiä kysymyksiä! Ja ota mukaan muutkin piknikviltilläsi olleet tyypit! Bonuksena voit jo aloittaa valmistelut ensi vuotta varten työpaikallasikin, ja kysyä, koska se sateenkaarilippu työpaikan salkoon tilataan!