– Sukupuolettomat järjestää pridea ja homoväestöä ketuttaa missä on kaikki viihde, kirjoitti turkulainen tunnettu drag-esiintyjä Marko Vainio julkisessa Facebook-päivityksessään Turku Pride -kulkueen alla elokuun lopussa.

Hieman aikaisemmin oli pitkäaikainen turkulainen homobaari Suxes tehnyt samanhenkisen julkilausuman. QX uutisoi harvinaisesta julkisesta kritiikistä Pridea kohtaan ja olemme sittemmin julkaisseet debateissa vastapuolten edustajien mielipidekirjoitukset. Tästä kaikesta heräsi vilkas keskustelu, missä ei tuomionsäilää säästelty. Jos kritiikissä ensin tuomittiin Turku Pride, oltiin kuumenneessa keskustelussa pian tuomittu feministit, homomiehet ja myös QX asian nostamisesta esiin ja erilaisten mielipiteiden esittämisestä.

Se, että Pridea kritisoidaan ilottomuudesta ja että kritiikki tuleen nimenomaan homomiehiltä ei ole mikään uusi ilmiö, se on hyvin yleinen mielipide homomiesten keskuudessa. Ja ainahan kaikkia tapahtumia kritisoidaan, joku tietää ja osaa aina paremmin. Aikaisemmin kritiikkiä ei ole kuitenkaan esitetty julkisesti. Kyseessä onkin mielestäni sama jatkumo, eikä transasian vastustaminen, millaisena se on nyt nähty. Tämän vuoden Turku Pride joutui siis ukkosenjohdottomiseksi pitkään velloneessa tyytymättömyydessä – kyseessä on tärkeä asia, josta on syytä keskustella – olemme kuitenkin kaikki samalla puolella.

Kysyin Turku Priden koordinaattorilta Panda Erikssonilta julkisuudessa Turku Pridea kohtaan esitetyistä väitteistä ja siitä mitä Turussa on oikeasti tapahtunut ja mitä nyt.

QX: Mikä on se tausta miksi Turku Pridestä haluuttiin tehdä korostetusti poliittisempi?

Turku Pride on ollut perustamisesta saakka poliittinen. Emme itse usko, että ”poliittinen” on haukkumasana – kaikki on poliittista, henkilökohtainen on poliittista ja tässähän me nimenomaan haetaan ihmisoikeuksia, parempia lakeja, sen, että syrjintä loppuu yhteiskunnasta. Olisi vähän hassua järjestää isot festarit ja sanoa niitä Prideiksi – Pride on terminä ja liikkeenä poliittinen ja siitä ei oikein pääse mihinkään. Sama pätee niihin, jotka eivät halua osallistua puoluepoliittisesti sitoutumattomaan, mutta poliittiseen tapahtumaan; Pride ei ole se tapahtuma teille. Prideä ei olisi olemassa ilman mielenosoituksia ja se on määritelmällisesti poliittinen. Ydin Pride-liikkeessä on ihmisoikeuksien vaatimisessa ja se on meille tärkein, ei se, että nostatamme kävijämääriä. Huomaa toki, että se ei tarkoita, että bileissä olisi mitään vikaa – tulemme mielellämme mukaan jos järkätään LGBTIQ+ Party Week Turkuun! Meillä on myös paljon kokemusta loppuunmyytyjen bileiden järkkäämisestä, joten let’s do this!

QX: Turussa itse prideorganisaatio toi poikkeuksellisesti esiin liputukseen eri ryhmien omat liput sateenkaarilipun lisäksi. Mitä halusitte tällä kertoa?

Toimme muut, kuin sateenkaariliput mukaan liputukseen syystä että koemme, että niitä tarvitaan. Halusimme näyttää, että ”sateenkaari”-kattotermin alla on monta erilaista ihmistä ja identiteettiä, eikä pelkästään se näkyvin, mistä eniten on puhuttu yhteiskunnallisella tasolla (eli homot, joiden lippuna sateenkaarilippua välillä pidetäänkin). Me tehdään yhteistyötä Sateenkaaripuodin kanssa niin että myydään lippuja provikalla, ja meidän tuotteista ylivoimaisesti nopeiten loppuun myi aseksuaalilippu, toisena biseksuaaliliput. Meille sateli viestejä etenkin nuorilta, jotka kiittivät siitä, että heitäkin huomioidaan, että heidän identiteettiä pidetään validina ja että he saavat tunnustusta trans- tai bi- tai aseksuaalilipun muodossa. Me huomasimme tämän ”aspa-palvelutilanteissa” – oli nuoria, jotka silminnähden liikuttuivat kyyneliin, kun kääriytyivät uuteen panseksuaali- tai aseksuaalilippuunsa. Tässä ei ole mitään mitä pahoitella tai katua – selkeästi onnistuimme jossain, kun joka ikinen keskustelua seurannut turkulainen homo tietää nyt, miltä näyttää esimerkiksi aseksuaalilippu.

QX: Pohditteko, että useilla lipuilla liputtaminen saattaisi vähentää Priden näkyvyyttä ja hämmentää ihmisiä, koska monetkaan edes meikäläisistä eivät niitä tunne, kuten kritiikissä esitettiin? Osasitteko odottaa niin vahvaa kritiikkiä kapungin homoyhteisön näkyviltä hahmoilta?

Meillä oli kuitenkin enemmistö sateenkaarilippuja tangoissa, joten uskon, että viesti oli selvä ja heille, joilla ei ollut negatiivinen asenne koko asiaan, liputus oli varmaankin lähinnä alkuyllätyksen jälkeen positiivista uteliaisuutta herättävä asia. Ei ole sateenkaarilipun alle mahtuvien ihmisten rooli tuomita heitä LGBTIQ+ -ihmisiä, jotka eivät koe sitä symbolia omakseen – meitä on todella moneen junaan ja olisin toivonut, että tämä yhteisö jos joku osaa sitä arvostaa. Ei tosin mietitty asiaa sen enempää, eikä odotettu esimerkiksi kritiikkiä – Turku Pridellä on ollut tapana tehdä niin kuin sydän sanoo oikeaksi, ei siinä oikein auta miettiä etukäteen ihmisten reaktioita. Kuten sanoin puistojuhlahaastattelussa, niin minusta ja meistä on toki kurjaa, että joku taho haluaa boikotoida ja haukkua meitä tämän takia, koska kukaan ei hyödy siitä, että näin pienellä kentällä on myrskyisää, mutta tämä on näiden toimijoiden valinta emmekä voi kuin kunnioittaa sitä. Olemme tehneet niin kuin sydän sanoo ja tekisimme uudestaankin.

”Priden ilo on solidaarisuudessa ja rakkaudessa.”

QX: Halusitte herättää keskustelua ja onnistuittekin siinä paremmin kuin pari kokoluokkaa isompi Helsinki Pride. Keskustelu meni heti kuitenkin vastakkainasetteluksi cis- ja transihmisten välillä ja transoikeuksia vahvasti puolustavien välillä, miten voisimme jatkaa tätä keskustelua niin, että emme kaivaudu poteroihimme?

Jatkokeskusteluja ajatellen niin on vaikea sanoa miten “me” voisimme jatkaa, jokainen varmasti tuo esiin ne ajatukset, mitkä kokee itse tärkeäksi. Minun kohdallani tärkeää on se, että mietin miten minä otan huomioon sellaiset ihmiset, joilla ei aikaisemmin ole ollut ääntä tai näkyvyyttä yhteiskunnassa tai edes “skenessä”. Olin mukana kampanjoimassa meidän kaikkien puolesta Tahdon-kampanjassa, äitiyslakikampanjassa, mutta nyt on aika yksinäinen olo translakikampanjoinnissa. Toivoisin enemmän solidaarisuutta ja sensitiivisyyttä sille, että siinä missä yhteinen kamppailumme tuloksena voimme nyt kaikki mennä naimisiin transihmiset kamppailevat edelleen, pitkälti yksin, pakkosterilisaatiota vastaan. Tämä on ainut ihmisryhmä Suomessa, joka kokee tämän edelleen. Tässähän pitäisi nimenomaan olla vihainen ja reagoida, sillä tämä on eugeniikkaa. Priden ilo on solidaarisuudessa ja rakkaudessa, ei pelkästään siinä, että varmistetaan omat oikeudet.

QX: Pridet ovat aina tekijöidensä näköisiä. Onko Turku Prideen oikeasti jokainen innostunut tervetullut mukaan? Eikö Pride-viikolle voi kuka tahansa tuottaa omaa ohjelmaa myös täysin ilman Turku Priden organisaatiota?

Turku Pridessä tänä vuonna oli tekijätiimissä taas ihmisiä myöhäisteineistä eläkeläisiin, cishomoista muunsukupuolisiin panseksuaaleihin, oli heteroja ja oli aseksuaaleja, oli työssäkäyviä, yrittäjiä, oli opiskelijoita, oli työttömiä, oli valkoisia, maahanmuuttajataustaisia, ruskeita, aasialaistaustaisia. En näe mitään mitä voisimme tehdä, millä osoittaisimme vielä, että jokainen innostunut on tervetullut mukaan tekemään. Pride-viikolle, ja mihin tahansa vuodenaikaan, voi tietysti kuka tahansa järjestää LGBTIQ+ -teemaista ohjelmaa. “Turku Pride” -nimeä ei tietenkään voi käyttää ilman Turku Pride ry:n lupaa tai yhteistyötä, mutta “Pride” itsessään ei ole millään lailla suojattu sana. Monihan tuottaakin, ja olemme yleensä linkanneet näihin muiden tapahtumiin esim. omilla nettisivuillamme jos suinkaan vaan olemme ehtineet ja huomanneet tapahtuman.

”Paidattomat glittermiehet ovat erittäin tervetulleita! Niitä onneksi nähtiinkin!”

Nyt on tosiaan paljon keskustelua ja sinällään pidän sitä hyvänä asiana. Itsekritiikki on terveellistä ja toivon että kaikki, ihan kaikki, miettivät omia käytänteitään ja toimintatapojaan ja yrittävät tosissaan mahdollistaa sen, että kaikki LGBTIQ+ -spektrin ihmiset kokisi itsensä tervetulleeksi “yhteisöön”. Keskustelussa on ollut surullista huomata miten nopeasti huhut ottavat vauhtia. Tänä vuonna on taas puhuttu vegaanisuuden tuputtamisesta ja on levitelty eriskummallisia väitteitä, jotka ovat kohdistuneet muun muassa työntekijöihimme. Kritisoida saa, mutta toivon jäitä hattuun ja faktatsekkaukset kohdille, ennen kuin hakkaa sitä “share”-linkkiä: silloin olisi ehkä huomannut käydä ostamassa sitä liha- tai kanaruokaa, mitä kaksikin ruokamyyjää viidestä tänä vuonna myi puistojuhlassa.

QX: Väännettään vielä vähän rautalankaa, ovatko paidattomat glittermiehet myös tervetulleita Turku Pride -kulkueeseen?

Paidattomat glittermiehet ovat erittäin tervetulleita! Niitä onneksi nähtiinkin jälleen tänäkin vuonna, heh!

Meillä oli todellahyvä meininki Prideillä, olimme homot ja transihmiset ja kaikki sekaisin eikä kukaan kysynyt identiteettiä – kahtiajako tulee kyllä muulta, toteaa Panda vielä lopuksi.