”Eihän hän mikään hintti ollut, kaukana siitä, mutta biseksuaalisuushan oli suorastaan muotia nykyään, ja kundien kanssa saattoi tehdä vaikka mitä, kaikkia niitä asioita, joista Liisa oli jyrkästi kieltäytynyt.”
Näin pohtii Seppo, päähenkilö Psyke ry:n julkaiseman 96-lehden eroottisessa tarinassa vuodelta 1975, 42 vuoden takaa. Tarinassa avioliitossaan pettynyt Seppo löytää nautinnon ja rakkauden puistoista, ja lopulta tarina saa ”onnellisen” lopun: Seppo ymmärtää lopulta olevansa homo, eroaa vaimostaan ja päätyy parisuhteeseen miehen kanssa. Yhtä helppoa ei ole tosielämän Sepoilla, joiden seksuaalinen halu ei kohdistu pelkästään miehiin tai pelkästään naisiin, ja joilla on tai on ollut suhteita eri sukupuolia olevien ihmisten kanssa. Sepoille on yleensä tarjolla tarinaansa vain kaksi mahdollista loppua: joko itsensä määrittäminen homoksi ja siirtyminen suhteisiin pelkästään miesten kanssa tai heterouden hyväksyminen ja miesten välisestä seksistä kieltäytyminen. Jos Seppo miehen kanssa parisuhteessaan ollessaan sanoo olevansa biseksuaali, se kyseenalaistetaan – ja jos Seppo sekä jatkaa avioliittoaan naisen kanssa että seksiseikkailujaan miesten kanssa, hän toteuttaa biseksuaaleihin liitetyt ennakkoluulot ja tulee moninkertaisesti paheksutuksi.
Ajatus biseksuaalisuudesta muoti-ilmiönä ja biseksuaaleista heteromaailman tylsyyttä homo- ja lesboyhteisöihin pakenevina turisteina on vanha ja vahva. Se on kestänyt vuosikymmeniä ja siirtyy sukupolvesta toiseen. Tämä stereotypia vaikuttaa suoraan itsensä avoimesti biseksuaaleiksi määrittävien ihmisten elämään.
Parisuhde määrittämässä seksuaalisuutta
Avoimet biseksuaalit kohtaavat usein ennakkoluuloja homo- ja lesboyhteisöissä. Naisen kanssa seurustelevalta, julkisesti biseksuaalilta naiselta voidaan kysyä, että ”Etkö sä ajattele yhtään tyttöystäväsi tunteita?” ikään kuin biseksuaalisuus jo sinällään olisi uhka naisten väliselle suhteelle. Biseksuaalisuus samastuu tässä tokaisussa epäluotettavuuteen ja sitoutumiskyvyttömyyteen. Se, että ihminen tunnustaa oman eri sukupuoliin liittyvän seksuaalisen halunsa ja suhdehistoriansa, ja määrittää itsensä niiden pohjalta biseksuaaliksi, näyttäytyy epäluottamuslauseena suhdetta ja kenties lesbopiirejä kohtaan yleensä. Ihminen ei kuitenkaan voi muuttaa seksuaalista haluaan ja identiteettiään vain sen mukaan, kenen kanssa on parisuhteessa.
Homoyhteisöissä vakisuhteen ulkopuoliset seikkailut ja rinnakkaissuhteet ovat keskimäärin hyväksyttävämpiä kuin valtavirran heteronormatiivisessa väestössä – ainakin niin kauan kuin vakisuhteen molemmat osapuolet ovat miehiä. Bimiehelle voidaan sanoa, että biseksuaalisuus ja sivusuhteet ovat hyväksyttäviä, kunhan tämä on vakisuhteessa toisen miehen kanssa. Naisen kanssa vakituisesti olevan bimiehen miessuhteita paheksutaan tai niille nauretaan. Samalla biseksuaalisuus kyseenalaistetaan. Miehen kanssa oleva, itsensä julkisesti biseksuaaliksi määrittävä mies tulkitaan homoksi ja naisen kanssa oleva joko heteroksi tai kaapissa olevaksi homoksi. Biseksuaalisuus mitätöityy ja muuttuu näkymättömäksi varsinkin silloin, kun ihminen on vakituisessa yksiavioisessa parisuhteessa – ja jos ei ole, niin hänen nähdään todistavan sen, minkä kaikki jo tietävät: biseksuaali ei osaa sitoutua, eikä häneen voi luottaa. Tämä tarkoittaa paradoksaalisesti sitä, ettei biseksuaalisuuteen uskota, ellei biseksuaali toteuta biseksuaalisuuteen liitettyjä ennakkoluuloja.
Homo- ja lesboyhteisöissä biseksuaaleihin kohdistuukin perustavanlaatuinen ennakkoluulo: se, että heillä on toinen jalka oven välissä heteromaailman suuntaan. Tämä ennakkoluulo ei tule esiin heteronormatiivisissa ympyröissä, joissa biseksuaalisuutta sen sijaan voidaan pitää kiihottavana ja kiinnostavana ilmiönä, jota kohtaan ollaan joskus tunkeilevan uteliaita.
Biseksuaalit mielletään epäluotettaviksi, ja jos biseksuaali päätyy pettämään suhteessa, sen oletetaan kertovan biseksuaaleista yleensä, eikä pelkästään pettäjästä itsestään. Ja jos biseksuaaliksi itsensä määrittävä ihmisen suhde samaa sukupuolta olevaan kumppaniin päättyy, ja jos hän tämän jälkeen päätyy yhteen eri sukupuolta olevan kanssa, sen nähdään vahvistavan jo ennestään oletetun heteromaailman houkutuksen.
Kaapissa vai ulkona sieltä?
Vaikka biseksuaalisuuteen liittyvät stereotypiat muuttuvat vuosikymmenien kuluessa, niiden ydin kuitenkin säilyy. Biseksuaalisuus mielletään väliaikaiseksi, joko merkiksi trendien seuraamisesta tai seksuaalisesta kypsymättömyydestä, tai sitten pelkästään yksittäiseksi seksiseikkailuksi, jonka läpi käytyään voi palata heteronormatiivisuuden helppouteen. Samoin säilyy ajatus biseksuaalisuuden liittymisestä pelkästään seksuaalisuuteen: biseksuaalien nähdään vain hakevan seksuaalisia kokemuksia ja kieltäytyvän sitoutumasta lesbo- ja homoyhteisöihin, aktivismiin ja politiikkaan.
Tällaiset kestävät ennakkoluulot vaikuttavat siihen, miten eri sukupuoliin seksuaalista vetoa tuntevat ja rakastuvat ihmiset itsensä määrittelevät. Ei ole itsestäänselvää, että ihminen määrittää itsensä biseksuaaliksi, vaikka hän kokisikin halua eri sukupuoliin tai vaikka hänen suhdehistoriaansa kuuluisikin suhteita eri sukupuoliin. Biseksuaalisuuteen liittyvät ennakkoluulot voivat olla niin voimakkaita, että on helpompaa määritellä itsensä jollain toisella nimikkeellä kuin biseksuaaliksi.
Homo- ja lesboyhteisöissä aktiivisesti toimiva biseksuaali voikin julkisesti määritellä itsensä homoksi tai lesboksi ja pysyä biseksuaalisuutensa suhteen kaapissa. Jotkut biseksuaaliksi itsensä määrittävät ihmiset kuvaavat seksuaalista identiteettiään biseksuaaliksi, kun taas heidän sosiaalinen ja yhteisöllinen identiteettinsä on lesbo tai homo. Biseksuaalisuudesta vaikeneminen on helpointa silloin, kun elää pitkäaikaisessa yksiavoisessa suhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa.
Kaapit voivat kuitenkin olla myös sisäkkäisiä. Jotkut biseksuaalit ovat ensin määrittäneet itsensä homoiksi tai lesboiksi, koska biseksuaalisuuteen on liittynyt niin paljon kielteisiä mielikuvia ja ennakkoluuloja. He ovat voineet tulla kaapista ulos kaikille läheisilleen homoina tai lesboina, mikä on saattanut olla hyvinkin haastavaa. Tällaisessa tilanteessa oman seksuaalisuuden pohdiskelu ja toteaminen biseksuaaliseksi voi olla vaikeaa, ja vielä vaikeampaa, jopa mahdotonta on kertoa biseksuaalisuudesta läheisille, jotka jo ovat tottuneet siihen, että läheinen on homo tai lesbo. Homo- tai lesboidentiteetin rakentaminen ja ulostulo on voinut olla raskas prosessi, joka mitätöityisi, jos löydetystä biseksuaalisuudesta puhuttaisiin ääneen.
Joillekin biseksuaaleille avoimuus on seksuaalivähemmistöpoliittinen valinta. Avoimesti biseksuaalina homo- ja lesboyhteisöissä toimiminen on yksi aktivismin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen muoto, jonka hintana on altistuminen ennakkoluuloille ja jatkuva vaatimus selittää sekä omia elämänvalintoja että biseksuaalisuutta ylipäätään. Avoimelle, seksuaalipoliittisesti aktiiviselle biseksuaalille biseksuaalisuudesta voi tulla teema, josta joutuu puhumaan toistuvasti. Toisaalta avoimista biseksuaaleista tulee eräänlaisia esimerkkibiseksuaaleja, joiden tekemiset määritellään aina juuri biseksuaalisuuden kautta. Tämä voi aiheuttaa tarpeen toimia kaikissa tilanteissa mahdollisimman oikein, ennakkoluuloja purkaen ja niitä vältellen. Eläminen hyveellisenä esimerkkibiseksuaalina, joka ei koskaan toimi ennakkoluulojen mukaisesti, voi kuitenkin käydä pitemmän päälle raskaaksi.
Sukupolvikokemuksia
Sukupolvella on merkitystä suhtautumisessa biseksuaalisuuteen. 1970- ja 1980-luvuilla biseksuaalin stereotyypiksi miellettiin kaapissa oleva mies, joka pettää vaimoaan toisten miesten kanssa. 1990- ja 2000-luvun alkuvuosina stereotyyppisimmiksi biseksuaaleiksi tulivat nuoret naiset, joka baarissa kähmivät keskenään poikaystävien katsellessa. Molempia stereotyyppejä yhdistää kuitenkin se, että stereotyyppinen biseksuaali on homo- ja lesbopiireissä ulkopuolinen, turisti. Stereotyypin vuoksi avoimena biseksuaalina voi olla vaikea päästä yhteisöihin mukaan, varsinkin jos sattuu olemaan parisuhteessa eri sukupuolta olevan kanssa.
Se, mihin sukupolveen kuuluu, vaikuttaa kuitenkin myös siihen, miten oman biseksuaalisuutensa ymmärtää. Vanhemmalle sukupolvelle biseksuaalisuus on voinut olla suuri oivallus: ihminen on voinut kipuilla pitkään sen välillä, onko homo vai hetero, ja vasta biseksuaalisuuden termin löytyminen on tuonut ymmärryksen siitä, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin valinta sen välillä, onko homo vai hetero. Nuoremmille biseksuaaleille termi on voinut olla niin tuttu, että itsen määrittely biseksuaaliksi jo teini-iässä on ollut mutkatonta.
Tutkimukseni haastateltavat olivat syntyneet vuosina 1955-1981, joten nuorimmatkin heistä ovat nykyään jo lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä. Onkin selvää, että tämän hetken teinien ja parikymppisten suhde eri sukupuoliin kohdistuvaan haluun on hyvin erilainen. On mahdollista, että biseksuaalisuus on vihdoin, yli neljänkymmenen vuoden jälkeen, menossa pois muodista ja korvautumassa jollain muulla – ehkä panseksuaalisuudella, ehkä kokonaan määritelmistä kieltäytymisellä.
Mutta vaikka tämän hetken nuorisolla ei termille olisikaan enää mitään käyttöä, biseksuaalisuus on merkittävä tapa määritellä omaa halua ja seksuaalista historiaa edellisten sukupolvien keskuudessa. Biseksuaalisuus ei ole häviämässä, vaikka uusia termejä itsensä määrittelyyn tulisikin identiteettipolitiikan kentälle. Biseksuaalisuuden termin kautta omaa halua eri sukupuoliin on helpompi ymmärtää ja määritellä kuin haluja pois sulkevien homo- tai heteroseksuaalisuuden kautta.
Artikkelin pohjana on Kangasvuon väitöskirja Suomalainen biseksuaalisuus – käsitteen ja kokemuksen kulttuuriset ehdot (Oulun yliopisto, 2014). Kulttuuriantropologian väitöskirjan aineistona on 40 biseksuaaliksi itsensä määrittävän ihmisen haastattelut (osa haastateltavista haastateltu kahteen kertaan), suomalaisia seksuaalivähemmistöpoliittisia julkaisuja vuosilta 1969-2014, valtavirtalehdistön julkaisuja 1993-2012 ja suomalaisia pornolehtiä vuosilta 1972-2006.
Päivitetty 2022-09-21
