Viikonloppuna juhlittiin suomenruotsalaista sateenkaariviikonloppua, Regnbågshelgeniä. Lauantaisessa pääjuhlassa jaettiin Guldankan-palkinto Oscar Ohlikselle. Hän on tapahtuman järjestäneen järjestön Regnbågsankanin entinen puheenjohtaja ja poliitikko. Palkinto tuli muun muassa hänen panoksestaan hbt-pakolaisten hyväksi suomenruotsalaisilla alueilla.

Kiitospuheessaan Ohlis halusi nostaa esiin myös muita, etenkin nuorten parissa työskentelevät Tobias Larssonin ja Nicole Stambejn.

Regnbågsankanin toiminnanjohtaja Fredrika Biström piti tapahtumassa puheen vuosi sitten kuolleen Kaj Heinon muistolle.

Perjantaisessa nuorten tapahtumassa palkittiin Richard Lampén hyvänä esikuvana transihmisille.

Kunnianmaininnan sai ruotsinkielinen radiokanava X3M, joka on vuoden aikana nostanut esiin transasioita erityisen teemaviikon aikana.

Vähemmistön vähemmistössä, eli tässä tapauksessa kielivähemmistön seksuaalivähemmistössä piirit voivat tuntua pieneltä. Kaikki tuntevat kaikki. Mutta uudet sukupolvet kasvavat ja vanhat poistuvat.

Koko suomenruotsalainen yhteisö ansaitsisi jo hbt-maailmanpalkinnon suvaitsevaisuutensa ja kaukonäköisyytensä ansiosta.