Tänään 20.11. vietetään kansainvälistä transmuistopäivää (Transgender day of Remembrance), ihmisoikeusjärjestöt vaativat transihmisten syrjinnän lopettamista.

Asiallisen tiedon lisäksi tiedotusvälineissä julkaistaan juttuja, joissa identiteettien olemassaolo kyseenalaistetaan ja ihmisten kokemukset patologisoidaan. Julkisuudessa käytävällä keskustelulla voidaan joko purkaa, tai lietsoa transihmisiin kohdistuvaa syrjintää, muistutetaan ihmisoikeusjärjestöjen tiedotteessa.

– Hengenvaarallinen, mielenterveyttä uhkaava transfobia ei synny tyhjiössä. Transfobia on seurausta yhteiskunnallisesta syrjinnästä. Se on sekä poliittista että kulttuurista. Vaikka lainsäädäntö ei ratkaise kaikkea, voidaan sillä suojata ihmisiä syrjinnältä, vahvistaa hyvinvointia ja oikeuksia sekä vaikuttaa yhteiskunnalliseen asenneilmastoon, toteaa Trasekin puheenjohtaja Panda Eriksson Trasekin Facebook-sivulla julkaistussa kannanotossa.

Transihmisiin kohdistuva syrjintä näkyy murhien määrässä. Transgender Europe -järjestön mukaan vuoden aikana on murhattu 325 transihmistä. Syrjintä aiheuttaa myös itsemurhariskin. Vuodesta 2008 alkaen on raportoitu 2609 transihmisten tai sukupuoleltaan moninaisten ihmisten murhaa 71 maassa. Euroopassa murhatuista joka kolmas oli siirtolainen.

Helsingin muistotilaisuus järjestettiin tänä vuonna eduskuntatalon portailla. Kansanedustajia on pyydetty kunnioittamaan menehtyneiden muistoa tuomalla oman kynttilänsä tilaisuuteen.

Publicerat av Trasek ry den 20 november 2017

Ihmisoikeusjärjestöt Trasek, Dreamwear club, Seta, Amnesty International Suomen osasto ja Sateenkaariperheet vaativat Juha Sipilän hallitusta sitoutumaan transihmisten syrjinnän poistamiseen.

Käynnissä on useita lainsäädäntöhankkeita, jotka voivat toteutuessaan parantaa transihmisten ja heidän perheidensä ja läheistensä oikeuksia ja hyvinvointia.Translain kokonaisuudistus on tärkeä ja välttämätön muutos, joka ei enää voi odottaa, todetaan ihmisoikeusjärjestöjen tiedotteessa.