Akuutin Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan suurin osa, 71 prosenttia, suomalaisista hyväksyisi ja tukisi lastaan, jos tämä ilmoittaisi, ettei koe olevansa sitä sukupuolta, joka hänelle on syntymässä määritelty, kertoi yle.fi tänään.
Tutkimusta varten haastateltiin lähes tuhat 15 – 79 -vuotiasta suomalaista.
Enemmistö naisista, 80%, ja miehistä, 62%, hyväksyisi lapsensa sellaisena kuin hän kokee olevansa. Niin vanhemmissa kuin nuoremmissakin ikäryhmissä enemmistö oli selvästi hyväksyvällä kannalla.
Vastaajista 17% kertoi, että olisi pettynyt lapsensa ajatuksiin, mutta ei näyttäisi sitä lapselleen. Vain pieni vähemmistö, 5%, ei hyväksyisi asiaa.
THL:n kouluterveyskyselyn mukaan yli viisi prosenttia 8. ja 9. luokkalaisista kokee sukupuolensa olevan muuta, kuin mihin ovat syntyneet.
Päivitetty 2023-03-31