2016 Suomessa kirjattiin 57 tapausta, joissa viharikoksen motiiviin epäiltiin liittyvän seksuaaliseen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti, samana vuonna Ruotsissa kirjattiin vastaavia tapauksia 629.
Poliisiammattikorkeakoulun tutkija Jenita Rauta kiistää, että ero johtuisi tilastoinnin eroista, sillä asiat tehdään molemmissa maissa hyvin samalla tavoin. Syyksi jääneekin se, että Suomessa väkivallasta ei ilmoiteta poliisille, se näkyy kaikissa viharikoksissa.
– Olen saanut sellaisen kuvan, että Suomessa ihmiset kyllä hyvin ymmärtävät, jos heihin kohdistuu viharikos seksuaalisuuden tai sukupuoli-identiteetin perusteella, mutta he eivät halua tulla siitä kertomaan, kertoo Jenita Rauta Longplaylle.
Syyt siihen, että uhrit vaikenevat voi olla monia: tunnetaan häpeää, pelätään tiedon leviämistä omaan lähiyhteisöön. Pelko tiedon leviämisestä koskettaa esimerkiksi uskonnollisissa yhteisöissä eläviä ja kielitaidotonta maahanmuuttajaa, joka ei uskalla kertoa asiasta tulkilleen. Myös poliisin reaktiota voidaan pelätä.
– Kun vertaa esimerkiksi Ruotsiin, Britanniaan ja Hollantiin ja suhteuttaa niissä raportoidut tapaukset väkilukuun, on aivan selvää, että Suomessa näitä tapauksia pitäisi olla paljon enemmän kuin mitä raportoidaan, Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo sanoo.
Poliisin tietoon tuleva viharikollisuus on epäilyttävän vähäistä myös EU:n perusoikeusviraston lhbt-kyselyn perusteella. Kuusi vuotta sitten tehdyssä kyselyssä sukupuolivähemmistöihin kuuluvista vastaajista noin 40 prosenttia ilmoitti kokeneensa viiden vuoden aikana väkivaltaa tai sen uhkaa kotona, työpaikalla tai julkisella paikalla. Luku on selvästi korkeampi kuin kaikkien suomalaisten 32 prosenttia ja korkeampi kuin EU:n keskiarvo.
– Yhä edelleen homo- ja bimiehiä tapetaan ja hakataan seksuaalisen suuntautumisen tai vääränlaisen miehisyyden takia”, sanoo kasvatussosiologian dosentti Jukka Lehtonen Helsingin yliopistosta Longplaylle.
