Viimeisten vuosien aikana on etenkin sosiaalisessa mediassa toistettu väitettä, että saamme kiittää koko Pride-liikkeen synnystä kahta värillistä transihmistä.
Sosiaalinen media on täynnä postauksia, joissa väitetään, että ensimmäiset kivet Stonewallin mellakoissa heittivät Marsha P. Johnson ja Sylvie Rivera. Tämä ei pidä paikkaansa. Tai oikeammin, siitä ei ole näyttöä. Koko kysymys siitä, kuka heitti ensimmäisen kiven on harhaanjohtava, eikä siihen ole vastausta. Stonewallin mellakoissa ei ollut kyse yhden etnisen ryhmän noususta syrjintää vastaan, se tehtiin yhdessä.
Lisäksi Sylvie Riviera, ei ehkä edes ollut paikalla- sillä hän muutti kertomustaan vuosien varrella.
Johnson ja Riviera toki tekivät merkityksellisen työn aktivisteina ja heidän panoksensa etenkin Stonewallin mellakoiden jälkeen on ollut merkittävä. Mutta eivät he olleet ainoita. Stonewallin merkitys lhbtqia+ -historiassa on sen osoitus yhdessä tekemisen voimasta.
On mahdotonta todeta kuka heitti ensimmäisen kiven
Syyt ovat hyvin yksinkertaiset. Itse tila, ravintola Stonewall Inn, on sellainen, että mistään kohden kenelläkään ei ole näkyvyyttä koko ravintolan tilaan. Sama koskee ravintolan edustaa. Ihmisiä oli paikalla paljon ja kukaan ei nähnyt ravintolaan sisään, mitä siellä tapahtui. Mellakat jatkuivat monta yötä ja useamman korttelin alueella. Kukaan yksittäinen henkilö ei siis ole voinut varmaksi nähdä kuka teki ja mitä ja milloin ja kuka oli ensimmäinen.
Stonewall Inn oli läävä. Se oli mafian omistama hämärä kapakka. Sen asiakaskunta koostui nuorista homomiehistä, usein kodittomista, jotka heidän perheensä oli hylännyt homoseksuaalisuuden takia, lesboista ja transihmisistä.
Paikalla olleet silminnäkijät ovat yksimielisiä siitä, että poliisi kohtasi vastusta heti ratsian alusta alkaen ja se voimistui asteittain. Etenkin muutamissa käännekohdissa jännite kasvoi: kun poliisi pidätyksiä tehdessään kohteli kaltoin transihmisiä ja yhtä ”butch” lesboa.
Stonewallin merkitys lhbtqia+ -historiassa on sen osoitus yhdessä tekemisen voimasta
Silminnäkijäkertomusten perusteella koko Stonewallin mellakoinnin aikana lujimmin tappelivat ja suurimmat rikit ottivat kodittomat nuoret homomiehet, transihmiset, naiselliset homomiehet, butchit lesbot ja seksityöntekijät. Ei siis pelkästään värilliset transihmiset.
Koska poliisi alkoi ratsian alussa tehdä henkilönkatsastuksia (strip search) ensimmäisinä ja kiivaimpina vastarintaan nousivat ne joiden sukupuolta poliisi oli aikeissa tarkistaa: transihmiset, maskuliiniset lesbot, naiselliset homomiehet.
Valokuvien ja todistajankertomusten perusteella suurin osa mellakoijista oli kodittomia valkoisia homonuorukaisia.
Ihmisoikeustyö alkoi 100 vuotta ennen Stonewallia
Stonewallin mellakat olivat historian käännepiste – se on totta. Mutta sitä edelsi 100 vuotta ihmisoikeustyötä. Eikä se edes alkanut Yhdysvalloissa, vaan Saksassa. Jos alkamisena pidetään kirjallista tieteellisperusteista työskentelyä. Kaunokirjallisuudesta ja runoudesta on varhaisempiakin kertomuksia.
Se, että väitetään kaiken alkaneen 1969 on räikeää historian unohtamista.
Ensimmäisen teoria homoseksuaalisuudesta 1860-luvulla Saksassa
Saksalainen virkamies Karl Heinririch Ulrichs pakotettiin 1854 eroamaan virastaan hänen homoseksuaalisuutensa vuoksi. Ulrichs aktivoitui ja julkaisi mittavan sarjan kirjoituksia seksuaalisuudesta. Ulrichs kirjoitti homoseksuaalisuuden olevan sisäsyntyistä, eikä opittua turmeltuneisuutta, kuten vallitseva käsitys tuohon aikaan väitti. Hänen katsotaankin julkaisseen ensimmäisen teorian homoseksuaalisuudesta ja olleen ensimmäinen, joka julkisesti puhui homoseksuaalisuudesta ja hän vaati Saksan hallitusta kumoamaan homovastaisen lainsäädännön.
Lhbtq-aktivisimin tuloksena 1960-luvulla oli jo seksuaalisen suuntautumisen käsitteet; hetero- ja homoseksuaali. Sata vuotta kehitystä näkyi myös jo jossain, vaikka mistään yhdenvertaisuudesta ei voitukaan puhua.
Homoseksuaalisuus oli myös laillistettu joissakin maissa jo kymmeniä vuosia ennen Stonewallia. Esimerkiksi Norjassa käytännössä 1903, Tanskassa 1933, Ruotsissa 1944 ja Puolassa 1932. Italiassa peräti 1890. Tänä päivänäki homoseksuaaliset suhteet ovat rangaistavia lähes kolmannessa maailman maista, kaikkiaan 70 valtiossa.
Lue lisää: Iranissa homot vaihtavat sukupuolta välttääkseen kuolemantuomion
Lue lisää: Näissä maissa homouden toteuttamisesta voidaan tuomita kuolemantuomio
Lue lisää: Hiv-positiviinen ei ole tervetullut kaikkiin maihin
Pride-yhteisö perustetiin jo 1966
1966 oli Los Angelesissa perustettu Pride-nimimen julkaisu ja yhteisö: Personal RIghts through Defense and Education. Se jäsenet olivat äänekkäitä ja peittelemättömiä, pukeutuivat täysiin nahkavermeisiin ja juhlistivat seksuaalisuuttaan julkisesti. Koontumiset olivat nimeltään Pride Night ja he antoivat suosimalleen homobaarille lempinimen Pride Hall.
1967 Pride oli mukana protestoimassa poliisia vastaan gaybaarissa LA:ssa.
1968 Pride piti ensimmäisen avoimen puistojuhlan, ja sen tavoitteena oli hyväksyntä avoimelle lhbti-elämälle. Suuren suosion takia se järjestttiin uudelleen 2 kuukauden päästä.
PRIDE-julkaisu elää muuten edelleen, siitä tuli Advocate-lehti.
Koska oli jo edeltäviä mellakoita ja ihmisoikeusaktivismia, Stonewallin tapahtumien merkitys ymmärrettiin ja siihen osattiin tarttua vielä mellakoiden ollessa käynnissä.
Heti mellakoiden toisena yönä aktivistit kehottivat lhbtq-yhteisöä osallistumaan ja se johti ihmisoikeusjärjestöjen syntymiseen. Ja heti kuukauden kuluttua mellakoista aktivistit järjestivät New Yorkissa Gay Power-marssin. Seuraavana vuonna 1970 Stonewallin mellakoita kunniottava Christopher Street Liberation Day -marssi merkitsi Pride-kulkueiden syntyä. Siinä marssi 2000 henkeä yli 20 eri homo- ja lesbojärjestöstä huutaen ”Gay Power” ja ”Out of the closets, into the streets”.
Historiaa ei tule vääristellä
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on ikiaikainen kokemus siitä, että meitä pyyhitään pois historian kirjoista, jos sinne edes pääsemme. Homoseksuaaleja perheen- ja suvun jäseniä ”unohdetaan”. Siksi ei ole hyväksyttävää, että nyt historiaa kirjoitetaan uudelleen faktoista piittaamatta. Se ei ole hyväkvyttävää edes aktivismin nimissä tuomaan nostetta omalle asialle.
Se on historian valjastamista omien tarkoitusperien ajamiseksi. Se on väärin, vaikka se oman intressiryhmän asemaa parantaisikin. Olisi kokonaan eri asia, jos väitteet pitäisivät paikkansa. Nyt ne eivät pidä.
On ongelmallista, että valheellista historiaa levittävät nyt myös useat lhbtq-järjestöt, myös Suomessa.
Englanninkielisessä sosiaalisessa mediassa tästä on noussut tänä kesänä jo kunnon sota. Homot ja lesbot ovat heränneet siihen, että meidän historiaamme kirjoitetaan uudelleen.
Miten jatkamme tästä? Onko meidät homot ja lesbot jo pyyhitty pois omasta historiastamme pysyvästi?
Kun niinkin vaikutusvaltainen henkilö kuin suurkaupungin pormestari vahvistaa virheellistä historiaa, kuten Lontoon pormestari oheisessa twiitissään reilu viikko sitten, ollaan jo merkillisen äärellä.
Jokainen tietää, tai ainakin jokaisen tulisi ymmärtää, että kaikki mitä internetissä kirjoitetaan ei pidä paikkaansa. On helppoa todeta nopealla googlauksella, että väitteet ensimmäisten kivien heittäjistä eivät pidä paikkaansa.
Lue lisää: Pitääkö Pride-lipun muuttua – ”Uusi Pride-lippu on rasistinen, leimaava ja syrjivä”
Käytettyinä lähteinä olivat mm:
50 years of Pride – Stonewall Brought a 100-Year-Old Movement into the Daylight.
Who Threw the First Brick at Stonewall? Let’s Argue About It
Päivitetty 2023-07-25
