Kolumni. Joulukuussa 2006 Tuomo Olavi Välikangas tuomittiin vankeuteen ensimmäisen kerran poikiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, jotka olivat tapahtuneet 2003-2006. Uhreina oli 11 poikaa, jotka tapahtumien aikaan olivat 13-16 vuotiaita.
Toukokuussa 2013 Välikangas tuomittiin uudelleen. Hänen uhreikseen oli joutunut 2009-2012 40 poikaa, jotka tekoaikana olivat 13-17-vuotiaita.
Maaliskuussa 2021 Välikangasta vastaan nostettiin syyte seksuaalirikoksista, joiden kohteeksi on joutunut 45 poikaa 2017-2020. Poliisi epäilee, että uhreja voi olla enemmän sillä kaikki uhrit eivät halua tulla esiin. Asianomistajien lisäksi jutussa käsitellään Välikankaan hallusta löytynyttä kuvamateriaalia, joissa näkyviä alaikäisiä poikia ei ole pystytty tunnistamaan, tätä materiaalia on yli 80 kappaletta.
Pelkästään tällä yhdellä tekijällä on siis 96 uhria, jotka tiedetään, mutta todellinen uhrien määrä voi olla lähes kaksinkertainen jo tutkintamateriaalien perusteella.
Mika Kallio on toinen lukuisia poikia hyväksikäyttänyt suomalainen mies. Hän sai ensimmäisen tuomionsa 1996 viiden pojan hyväksikäytöstä, pojat olivat tekohetkellä 13-14-vuotiaita. Sittemmin hän muutti nimensä Jussi-Pekka Noukkalaksi. 2009 hänet tuomittiin 34 pojan hyväksikäytöstä, jotka olivat tekohetkellä 2005-2008 olleet 12-15-vuotiaita. 2012 mies tuomittiin uudelleen, nyt hänen nimensä oli Jussi Petteri Kallio. Uhreina oli kuusi 13-16-vuotiasta poikaa. Toiminta jatkui nytkin ja 2019 mies tuomittiin 22 14-15-vuotiaan pojan hyväksikäytöstä. Kaikkiaan tällä tekijällä on 67 tiedettyä uhria.
2018 nuori suomalainen mies tuomittiin 11 pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Toni Tapio Mustosen uhrit olivat 6-13-vuotiaita, teot tapahtuivat 2013-2017 ja alkoivat Mustosen ollessa vielä itsekin alaikäinen.
2018 miesopettaja tuomittiin yhdeksän pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, asiaa käsiteltiin vielä hovioikeudessa, joka antoi tuomionsa 2020. Koulussa miehen sopimaton käyttäytyminen oli tiedossa jo 2014 jolloin mies oli saanut työantajaltaan kirjallisen varoituksen. Rikoset olivat sopimatonta koskettelua oppituntien aikana ja homoseksuaalista viestintää, joissa mies lähetti pojille kuvia peniksestään ja anuksestaan.
Joulun alla annettiin tuomiot lapsipornoringistä kahdessa eri oikeudenkäynnissä, jossa tekijöinä oli viisi suomalaista miestä. Kuusi poikaa olivat hyväksikäytön aikaan iältään 6-15-vuotiata, heistä kukaan ei ollut itse yhteydessä poliisiin, vaan heidän henkilöllisyytensä tuli ilmi tutkinnan aikana. Poikkeuksellisen järkyttävässä rikosvyyhdessä lasta on raiskattu huumattuna 10 tuntia ja yhden uhrin hyväksikäyttö on jatkunut 10 vuoden ajan.
Miespuolisille seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertominen on vaikeampaa kuin naisille, kyseessä on yksi kulttuurimme suurista tabuista, mikä kitetyy erään tunnetun kirjan nimessä: Miestä ei voi raiskata. Märta Tikkasen 1975 ilmestyneessä romaanissa mies raiskataan, mutta kukaan ei usko sitä todeksi, koska miehen raiskaamista ei pidetty mahdollisena, tai ikävänä asiana. Miehen raiskaaminen ei ollut lainkaan mukaan mahdollista, sitä ei tuomittu raiskauksena vaan lievempänä ”vapautta loukkaavana haureutena”.
Lainsäädännön puutteet ovat voineet vääristää ihmisten arvoja
Vasta 1997 rikoslakia muutettiin niin, että myös mies saattoi olla raiskauksen uhri. 2011 lain muutoksen myötä sammuneen tai nukkuvan henkilön seksuaalinen hyväksikäyttö voitiin tuomita raiskauksena ja muutama vuosi sen jälkeen raiskauksen määritelmä laajeni käsittämään laajemman kirjon seksuaalisia tekoja, kuten toisen sukupuolielimen ottamisen omaan kehoon, mikä teki tahdonvastaisesta suuseksistä rangaistavaa.
Kaksi vuotta sitten lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusta korotettiin, muutoksen lähtökohtana oli, että lapsi ei voi koskaan antaa pätevää suostumusta sukupuoliyhteyteen aikuisen kanssa.
Kun lainsäädännöllä ohjataan ihmisten käyttäytymistä, voidaan aiheellisesti sanoa, että sääntelyn puuttellisuus on osaltaan ollut luomassa ilmapiiriä, jossa toisen henkilön rajoja ei ole tarvinnut kunnioittaa. Tilanne on muuttunut vasta viime vuosina ja se muuttuu edelleen, sillä rikoslain uudistus on vireillä ja suostumuksen määrittelemisestä on väännetty julkisessa keskustelussakin.
Seksuaalirikokset ovat voittopuolisisesti piilorikollisuutta, vain murto-osa tekee rikosilmoituksen. Seksuaalisilla teoilla tarkoitetaan paitsi koskettelua myös seksuaalisten kuvien ja viestien lähettämistä. Jo lapsen seksuaalissävyisen kuvan hallussapito on rangaistavaa.
Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia tuli poliisin tietoon 2020 yhteensä 1746, luku on kolmanneksen suurempi kuin 2019 ennen pandempian tuomia poikkeusoloja. Aiempien vuosien tilastojen mukaan uhreista valtaosa, lähes 90%, on tyttöjä – mutta poikien kynnys ilmoittaa seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutumisesta on tunnetusti korkeampi.
Vaikka viralliset ilmoitukset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat nousseet, tutkimusten perusteella voi päätellä tekojen yhteiskunnassa vähentyneen jo 1980 alkaen, mutta tapauksia saatu enemmän selville, viranomaiskontrolli on parantunut ja kiinni jäämisen riski on kasvanut, ehkä kynnys teoista ilmoittamiseen on myös laskenut.
Vahva mieskuva estää poikien ja miesten raiskauksista puhumisen
Laajat poikiin kohdistuvat seksuaalisen hyväksikäytön vyyhdit pääsevät kasvamaan, koska uhrit eivät niistä kerro. Karmeimmissa tapauksissa uhrit eivät ole itsekään tieneet joutuneensa raiskatuiksi, vaan asia on tullut esiin muussa poliisin tutkinassa ja vasta poliisin ottaessa uhriin yhteyttä.
Kulttuurissamme mies on vahva. Seksuaalisen hyväksikäytön uhri on vallitsevan kuvan mukaan heikko ja avuton. Tämä merkitsee häpeää ja se estää uhreja kertomasta asiasta. Uhrit eivät suinkaan ole vain homoseksuaaleja, vaan saalistajat ovat tavoitelleet heteropoikia. Uhri voi jättää kertomatta asiasta, koska pelkää niin paljon homoksi leimautumista. Nämä ovat ilmeisimpiä syitä, mutta asia ei toki ole näin suoraviivainen. Jos tekijä on tuttu tai sukua asiasta on näiden takia vaikeampi kertoa. Lisäksi lapsi ei välttämättä ymmärrä edes joutuneensa hyväksikäytön uhriksi, jos hyväksikäyttö on alkanut varhaisessa lapsuudessa, lapsi voi pitää sitä normaalina.
Hyväksikäyttävä nainen on tabu
Poikia käyttävät seksuaalisesti hyväkseen myös naiset, mutta tämä asia niin suuri tabu, että siitä ei juuri puhuta. Saara Hakkarainen teki pedofiiliaiheisen dokumentin Hiljaisuus. Marraskuussa hän kertoi dokumenttia varten tekemästään tutkimustyöstä Helsingin Sanomille, jossa totesi, että pedofiilejä on naisissa lähes yhtä paljon kuin miehissä, mutta se on suuri tabu. Tämä on ongelmallista, koska jo pedofiilimiesten on vaikea hakea apua, jos pedofiilinaisia ei julkisessa todellisuudessa ole edes olemassa, on heidän kynnyksensä hakea apua vielä korkeampi – mikä tietää lisää uhreja, vaikka kaikki pedofiilit eivät tekoihin ryhdykään, niin tekee itse asiassa vain pieni osa. Mutta niin suuri tabu naisten pedofilia on, että Hesarin toisessa pedofiileistä kertovassa jutussa pari viikkoa myöhemmin väitettiin, että naisten osuudesta ei ole olemassa arviota. Valtamedian ristiriitaiset faktat eivät tosin valitettavasti ole nykyään mikään poikkeus. Miten voimme viedä keskustelua eteenpäin tällaisessa ilmapiirissä, missä emme edes jaa samoja faktoja?
Valtaosan lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tekee kuitenkin joku muu kuin pedofiili, esimerkiksi vain muutaman vuoden vanhempi toinen lapsi tai nuori.
Koronavuodet voivat vaarantaa monen lapsen elämän
Alkuvuodesta lastensuojelujärjestö Pelastakaa Lapset ry ilmaisi huolensa siitä, että koronavuosien aikana yhä useampi lapsi on saattanut joutua groomingin kohteeksi, mutta ei tiedä minne ilmoittaa asiasta. Grooming tarkoittaa someviestintää, jolla pyritään manipuloimaan lapsia seksuaalisiin tekoihin. Järjestön ylläpitämään Nettivihje-palveluun tuli pandemian alussa vuosi sitten lähes nelinkertainen määrä vihjeitä.
Meidän aikuisten velvollisuus on edistää ilmapiiriä, jossa seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuminen ei ole häpeällinen asia, joka leimaisi uhria. Kuka tahansa voi olla uhri.
Seksuaalinen hyväksikäyttö ei toki katso ikää. #Metoogay on vasta viime aikoina alkanut saada enemmän nostetta ja ravistelee gay- ja bi-miesten yhteisöjen luutuneita käsityksiä siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Jokainen on varmasti kuullut, että ”miehet eivät ole niin herkkiä”. Tämä varmasti resonoi gay- ja bi-miesten kokemukseen, jossa he näkevät itsensä valtakulttuurin ulkopuolella tai sen laidalla, poikkeavuuden sisäistetty häpeä on voimakas tekijä, jonka vaikutusta omaan elämäänsä monikaan ei täysin ymmärrä.
Lue lisää: #MeTooGay nousussa Ranskassa aktivistin itsemurhan jälkeen
Lue lisää: Esikoisromaani kertoo pakkomielteisestä seksistä – ”törkyä tarkoituksella” sanoo kirjailija
Lue lisää: Kirjailija raiskattiin ja melkein tapettiin – siitä syntyi menestysromaani
Lue lisää: Kirjailija kaipaa lisää tarinoita elämäniloisesta seksistä
