Setan edustajakokous pidettiin viime sunnuntaina. Sen julkaisemassa kannanotossa varoitetaan transoikeuksien polkemisesta feminismin avulla. Kannanotto ottaa selvästi kantaa BBC:n muutaman viikon takaiseen runsasta keskustelua ja ihan raivoa herättäneesseen artikkeliin, jossa kerrottiin mm. ongelmista transnaisten ja lesbojen välillä.
Lue lisää: BBC: Transnaiset painostavat lesboja seksiin – aktivistit tulistuivat väitteestä
BBC:n jutusta kirjoitti Suomessa Helsingin Sanomat, mikä toi somemyrskyn myös meille. Seksuaalisesta ahdistelusta BBC:n jutussa kertoneiden kokemukset on raivokkaasti mitätöity. Me too -aikana luulisi, minkä tahansa seksuaalisen häirinnän tulevan tuomituksi suorilta, tässä keskityttiin viestintuojan lynkkaamiseen ja kokemuksistaan kertoineiden mitätöintiin: ”ei pidä paikkaansa”.
Niinpä Setan edustajakokouksen kannanotto sai hengityksen pysähtymään hetkeksi:
”Väitteiden mukaan transnaiset ovat uhka cis-naisten tasa-arvolle, jopa turvallisuudelle. Väitteissä naiseus määritellään kapeasti, tukeutuen vanhoihin käsityksiin sukupuolesta. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei turvallisuusuhalle ole mitään perusteita, vaan turvattomuuden tunne johtuu aktiivisesta pelon lietsonnasta.” (Alleviivaus toimittajan*)
Nytkö Seta lähti idealismissaan vähättelemään seksuaalista ahdistelua? Kysyin tarkennuksia Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamolta.
Tarjamon mukaan naisten välistä väkivaltaa on, mutta tiedossa ei ole että transnaiset olisivat sen tekijöinä merkittävässä roolissa. Tästähän ei toki ollutkaan kysymys, ihan perustasolla on selvää, että suurin osa transnaisista, kuten muistakaan ihmisistä, ei käyttäydy väkivaltaisesti. Ja eiväthän kaikki transnaiset pidä naisista, vaan osa pitää miehistä kuten cis-puolellakin. Kun syytetään koko ryhmän leimaamisesta, se ei tee keskustelulle hyvää.
– Edustajakokouksen kannanotossa on kyse siitä, ettei ole kestävää vastustaa kokonaisen ihmisryhmän oikeuksia siksi, että osa tuohon ihmisryhmään kuuluvista on syyllistynyt seksuaaliseen häirintään.
Tässä viitataan laajemmalti kiistaan cis- ja trans-naisten erottelusta anatomian perusteella.
Kyse BBC-kohussa on siitä, että myös ongelmista transnaisten ja lesbojen välillä on voitava puhua – asiallisesti, ilman raivoa ja canceloinnin pelkoa. Tälle keskustelulla on ilmeinen tarve, sillä suostumuksellista seksiä koskevia lakeja ollaan muuttamassa meilläkin, Britanniassa ongelmia jo on.
”Ei pitäisi olla pakko kertoa sukupuoltaan suostumusta annettaessa”
Tarjamo muistuttaa, että Seta tekee koko ajan töitä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja viharikoksiin puuttumiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi- sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöihin kuuluvat naiset huomioiden.
– Seksuaalinen häirintä ja väkivalta ei ole koskaan hyväksyttävää, oli sen tekijä kuka tahansa. Ahdistelua kokeneiden tulee saada apua ja tukea. Siksi on tärkeää, että huomioidaan seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus, sekä uhrit että tekijät voivat olla sateenkaari-ihmisiä.
– Teemme myös työtä ihmisten moninaisuuden huomioivan suostumuskulttuurin lisäämiseksi, jolle on tarvetta niin lesbo-, bi-, homo- kuin transyhteisöissä.
Tarjamo toteaa, että vielä on liian vähän tietoa sateenkaari-ihmisiin kohdistuvasta väkivallasta, myös sateenkaari-ihmisten välisestä lähisuhdeväkivallasta.
– Seksuaalinen kanssakäyminen tulee perustua osapuolten väliseen suostumukseen, mikä tarkoittaa myös, että oman suostumuksen voi peruuttaa missä vaiheessa tahansa. Sateenkaari-ihmiset huomioivan suostumuskulttuurin vahvistaminen parantaa Suomessakin kaikkien turvallisuutta.
– Ihmisten yksityisyyden suojan näkökulmasta ei ole kestävää, että sukupuolivähemmistöhin kuuluvien ihmisten edellytetään kertovan henkilöhistoriaansa, identiteettiinsä tai kehollisuuteensa liittyviä asioita enemmän kuin enemmistöön kuuluvien, Tarjamo toteaa kiistanalaisesta asiasta, joka juurikin oli BBC:n artikkelin ydin: Lesbot haluavat pitää itsestäänselvänä oikeutenaan mieltyä vain cis-naisista seksuaalisen identiteettinsä mukaisesti. Kaikille lesboille asia ei ole ongelma, mutta joillekin se on.
Me tarvitsemme avointa keskustelua tästä asiasta.
”On liian vähän tietoa lhbtqia+ ihmisten välisestä lähisuhdeväkivallasta”
Suostumuksen määritelmää ollaan muuttamassa
Myös Australiassa on vireillä muutoksia lainsäädääntöön koskien suostumusta seksuaalisissa kanssakäymisissä, suostumuksen määritelmää ollaan muuttamassa. Voimaan tullessaan laki mahdollistaisi suostumuksen poisvetämisen missä tahansa vaiheessa seksiaktia tai parisuhdetta. Laki edellyttäisi seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin kertomista. Mikäli toista on erehdyttänyt, suostumusta ei olisikaan ollut. Briteissä samankaltainen lainsäädäntö on vienyt transmiehiä syytteeseen. Eli suostumus oli olemassa, kunnes kumppani paljastui transtaustaiseksi. Lhbtqia+ yhteisöjä edustavan Meridianin johtaja Philippa Moss sanoi kesällä ABC:lle, että ihmisten ei pitäisi olla pakko kertoa sukupuoltaan suostumusta annettaessa sen enemmpää kuin etinisyyttään tai toimintarajoitteitaankaan.
Suomessa rikoslain uudistaminen suostumuksen osalta on myös vireillä, mutta tältä kannalta asiaa ei ole käsitelty ainakaan julkisuudessa.
Setan edustajankokouksen kannanoton mukaan ”naisten jakaminen ”oikeanlaisiin” ja ”toisenlaisiin” ei edistä naisten oikeuksia. Se päinvastoin vahvistaa niitä voimia, joiden tavoitteena on naisten oikeuksien rajoittaminen.” Tämä ei ole älyllisesti rehellinen kannanotto, jos lesbo ei saa vapaasti valita kumppaniaan. Ongelmia aiheuttaa naisten – vastaavasti toki myös miesten – moniulotteinen joukko. Transukupuolisten ohella osa transihmisistä on transvestiitettejä, joista joillakin sukupuoli-identiteetti on sekä syntymässä määritelty että itse määritelty eli he ovat usein sekä naisia että miehiä, ja toivovat tulevansa kohdatuksi siinä sukupuolessa, jota he kulloinkin ilmentävät. Lisäksi transnaisista osa on käynyt läpi korjausleikkaukset, mutta osa ei. Suuri kysymys on, mikä merkitys on anatomisilla eroilla eri ihmisille. Tämä voi aiheuttaa vaikeuksia lainlaadinnassa tai oikeuskäytännössä, jos asiaa ei ole velvollisuutta avata kumppanille, vaikka suostumuksen määrittely sinällään on toki helppo, se joko on tai ei ole.*
Kyse on ongelmista ihmisten välisissä kohtaamisissa, joiden pitäisi perustua rehellisyyteen, se kai on sen suostumuksen idea, toisen erehdyttäminen on muualla rikoslaissa rikos ja intiimissä kanssakäymisessä se voi olla myös psyykkisesti raskasta, nuorille henkilöille ihan vahingollista. Tätä keskustelua ei tulisi estää.
*Muokkkaus 18.11.: Viittaus ja toiseksi viimeisen kappaleen uudelleen muotoilu
Päivitetty 2023-03-31