Uusi normaali on kylmä

Tätä kirjoittaessani kuuntelen Marianne Faitfullin Broken English kappaletta vuodelta 1979.

”What are you fighting for it’s not my reality. It’s just an odd war, not even a cold war.” Raastavalla äänellä toistettu ”What are you fighting for?” iskee lujaa ja saa kyyneliin.

Kasvoin aikuiseksi kylmän sodan maailmassa, jossa ydintuho ja kaikki sitä pienemmät katastrofit olivat arjessa läsnä yhtä kiinteästi kuin vuodenajat. Ilmahälytyslaitteistoa testattiin säännöllisemmin ja 70-luvun loppupuoliskolla ala-asteella koululuokissa vedettiin pimennysverhot alas ja mentiin pulpettien alle suojaan. Oli tärkeää opetella suojatumista. Terrori-iskuja ja lentokonekaappauksia oli Euroopassa useita vuosittain,  esimerkiksi vuonna 1984 lentokonekaappauksia oli kuusi ja terroristi-iskuja lähes neljäkymmentä. Jossain oli aina aina sota, Vietnamissa, Afghanistanissa, tähtien sota teki tuloaan. Poppilistoilla menestyivät maailmanlopusta kertovat Thunderdome ja Two Tribes, joka meni videollaan jopa niin pitkälle että kuvitti maailmanpoliittisen tilanteen ja koko maailman kohtalon Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton päämiesten look-a-like hahmojen tappeluotteluna.

Sitten paha oli poissa. Neuvostoliitto kaatui ja Jugoslavian sodan jälkeen Euroopassa oli pitkään rauhallisempaa. Kunnes uusi paha nousi. World Trade Centerin isku 2001 oli vedenjakaja. Ja nyt kaksikymmentä vuotta siitä vanha paha on palannut. Tai oikeammin, olemme joutuneet huomaamaan, että se ei koskaan ollut poissa.

Neuvostoliiton aikaan venäläisiä katsottiin alaspäin, heitä säälittiinkin, sillä totalitäärisessä valtiossa kansalaisten elämä oli kurjaa, luonnovaroiltaan rikkaan maan talous käsittämättömän huonossa kunnossa ja teollisuus kehittymätöntä. Neuvostoliiton kaaduttua kaikki tämä alkoi muuttua. Lännessä virisi usko, että Venäjä olisi pian yksi meistä. Presidentti Tarja Halonen kutsui Putinia ystäväkseen. Balttiassa ei menty halpaan, vaan otettiin Nato-kortti välittömästi. Jollain tapaa mahtivaltion raunioilla äkkirikastuneet oligarkit tulivat kuvaan käyttäytyen kuin Euroopan omistajat, kirjaimellisestikin hankkien ylellisiä kiinteistöjä Euroopan metropoleista, eläen kuin tsaarinajan ruhtinaat. Länsimaiset yritykset riensivät Venäjälle tahkoamaan rahaa.

Nyt olemme saaneet kylmästi huomata, että meitä on viety. Ukrainassa meneillään olevaa operaatiota on suunniteltu ainakin kymmenen vuotta. Ajatuksen siitä täytyy olla vielä vanhempi. Puheissaan Putin on kuorruttanut hirviösuunitelmansa Venäjän historialla – joka on vielä hirveämpää ja verisempää.

Imperiumit eivät kaadu hetkessä. Venäjä on tiellä kohti suurta tappiota ja kun se tapahtuu, ehkä silloin vihdoin Venäjä voi astua kestävälle tielle, jossa se kohtelee omia kansalaisiaan ja rajanaapureitaan inhimillisesti. On suuri arvoitus vain, että milloin se tapahtuu. Vaikka Putin kaatuisi viikon, kahden, parin kuukauden tai 10 vuoden päästä, vielä pahempaa voi tulla tilalle. Tarvitaan suurempi muutos kuin vain valtionpäämiehen vaihtuminen. Tsaarin kaatumisesta on reilut 100 vuotta. Vladimir Sorokin kirjoittaa Guardianin julkaisemassaan esseessä, että Venäjällä mikään ei muuttunut, keskiaikainen hallintomalli on niin sitkeässä, että se pian luikerteli takaisin. Kremlin ylimaallisen koreat salit ja absoluuttinen valta tekevät lopulta aina sairaaksi. Seuraamme yhä vanhan imperiumin kuolinkamppailua.

Kylmän sodan aikaan Teboil myi bensaa, Alko venäläistä vodkaa. Ei enää. Virhearviollaan Putin resetoi Venäjän Neuvostoliiton romahduksen aikaiseen tilanteeseen, ruplan arvo on romahtanut ja pankeista loppuvat pian rahat. Venäjä ei voi osallistua euroviisuihin ja se on muutenkin eri tavoin eristetty.  Venäjän raharuhtinaiden makea elämä ulkomailla on ohi. Münchenin filharmonikkojen kapellimestari on Putinin ystäviä, häntä on vaadittu tuomitsemaan Ukrainan sota tai eroamaan. Paine kasvaa Venäjää kohtaan kaikilla rintamilla ja se pakottaa toimintaan sen ainoan tahon, joka voi tämän mielettömyyden lopettaa pysyvästi. Venäjän kansa, maailma odottaa.

What are you fighting for?

Mutta mitä ikinä tapahtuukaan, nopeasti tilanne ei palaudu. Se vie sukupolven tai kaksi. Se on hyvä tiedostaa ja siihen varautua.