Pahaisessa mafian pyörittämässä kapakassa New Yorkissa vietti aikaansa sekalainen seurakunta. Stonewall Innin asiakaskunta koostui nuorista homomiehistä, usein kodittomista, jotka heidän perheensä oli hylännyt heidän homoseksuaalisuutensa takia, lesboista ja transihmisistä, drag queeneista. Osavaltion lait eivät sallineet alkoholin tarjoilua homoseksuaaleille, joten mafioso Fat Tony oli keksinyt tehdä Stonewallista yksityisklubin. Se ei ollut alueen, Greenwich Village, ainoa homobaari, eikä se todellakaan ollut viihtyisin, siellä ei esimerkiksi ollut juoksevaa vettä ja sen ikkunat oli peitetty. Laki kielsi 1960-luvulla Yhdysvalloissa yhä homoseksuaalisuuden ja ristiinpukeutumisen eli sen, että mies esiintyi naisen vaatteissa, seikka joka oli aiheuttanut ongelmia puritaanisessa Amerikassa jo pitkään. Se oli aiheuttanut kovia yhteenottoja poliisin ja pukeutumiskoodia rikkovien kanssa jo aiemminkin, tunnetuin ehkä nykyään useimmin mainittu on Comptonin kahvilan mellakka San Franciscossa 1965. Niin tapahtui myös lauantaina kesäkuun 28. vuonna 1969, kun poliisi teki ratsian Stonewalliin.
Paikalla Stonewallissa olleet silminnäkijät ovat yksimielisiä siitä, että poliisi kohtasi vastusta heti ratsian alusta alkaen ja se voimistui asteittain. Koska poliisi alkoi ratsian alussa tehdä henkilönkatsastuksia (strip search) ensimmäisinä ja kiivaimpina vastarintaan nousivat ne joiden sukupuolta poliisi oli aikeissa tarkistaa: transihmiset, maskuliiniset lesbot, naiselliset homomiehet. Mutta tämä oli vasta alku. Pian rähinöinti siirtyi kadulle missä se jatkui kolmesta kuuteen päivää –riippuen siitä miten lasketaan – ja lisää väkeä liittyi mukaan sanan kiiriessä ympäri kaupunkia. Ensimmäisenä yönä paikalla oli 500-600 ihmistä, mutta seuraavana yönä jo arviolta 2000. Kaikkiaan 21 pidätettiin.
Yksi mellakkaan osallistuneista oli Robert Bryan, joka liittyi joukkoon rähinän edetessä kadulle. Hän kertoi 2019 CNN:lle, että hän oli muuttanut New Yorkiin vuotta aiemmin 1968 ”Stonewallin nättien poikien ja tanssimisen takia” ja että suurin osa kapakan asiakaskuntaa oli kuten hän; gay, valkoinen ja cis. Hän kertoo transsukupuolisten olleen satunnaisia asiakkaita.
Valokuvien ja todistajankertomusten perusteella suurin osa mellakoijista olikin kodittomia valkoisia homonuorukaisia. Ainoa hengissä 2016 ollut Stonewallin katunuori Tommy Lanigan-Schmidt kertoi 2015 kiistanalaisen Stonewall-elokuvan ilmestyessä Guardianille, että juuri katunuoret olivat merkittävin voima tapahtumille. Hän kertoo myös poliisin paitsi pahoinpidelleen mellakoijia, myös yrittäneen saada heiltä seksiä.
Mellakoissa myös paikalla ollut Titus Montalvo sen sijaan kertoi 2015 Out:lle, että tuona iltana kapakassa olleista valtaosa oli värillisiä.
– Vähintään 70%. Suurin osa paikallaolijoisa oli joko drag queeneja tai värillisiä gay miehiä.
Muistikuvien eroa läsnäolijoiden jaukaumasta voi selittää se, että Stonewallissa oli erikseen valkoisten ja värillisten suosimat osat. Mellakat käytiin kuitenkin isommin ulkopuolella, jolloin mukaan liittyi lisää väkeä.
Stonewallin merkitys on sen osoitus yhdessä tekemisen voimasta
Stonewallin mellakoiden väitetään usein alkaneen siitä, että tietty henkilö heitti ensimmäisen kiven kapakaan ratsian tehneitä poliiseja kohtaan, mikä sitten kasvoi monipäiväiseksi mellakaksi. Ensimmäisen kiven heittäjäksi mainitaan nykyisin etenkin sosiaalisen median päivityksissä Marsha P Johnson. Johnson kuitenkin kertoi itse haastattelussa 1970, että rähinä oli jo päällä kun hän saapui Stonewalliin tuona iltana yhdessä Sylvia Riveran kanssa. Kumpikaan heistä ei siis heittänyt ensimmäistä kiveä.
On hedelmätöntä kysyä, kuka heitti Stonewallin mellakoiden ensimmäisen kiven tai muuten toimi katalyyttina tai mikä oli värijakauma. Kyse on painekattilasta, jossa paine oli kasvanut satoja vuosia ja nostanut kannen ilmaan jo monta kertaa aiemmin, mutta tällä historian vaiheessa sykli oli sen verran kiihtyvä, että tämä noste riitti nostattamaan ennenäkemättömän aktivisimin aallon, joka jatkuu yhä tänä päivänä. Me teimme sen yhdessä – ja juuri tämä on Stonewallin opetus ja perintö, yhteistyö.
Vaikka Stonewallin mellakat ovat, etenkin kun sen 50-vuotispäivä alkoi 2010-luvun loppua kohden lähetä, nostettu aikaisempaa isommin esiin ja vaikka ne kiistatta innostivat aktivisteja Yhdysvaltojen ulkopuolellakin ja sen myötä on paljon saavutettu, paljon on myös riidelty hlbt-järjestöjen sisällä. Heti jo mellakoiden vielä ollessa vauhdissa vasemmistolaiset liikkeet innostuivat ja tulivat mukaan. Ensimmäinen heti mellakoiden jälkeen perustettu uusi järjestö Gay Liberation Front hajaantuikin jo muutamassa kuukaudessa sisäisen sekasorron takia, ongelmia oli päätöksenteossa ja agendassa, ja gayt ja lesbot perustivat oman järjestön Gay Activist Alliancen.
Kesäkuun 28. vuonna 1969 gayt, lesbot, drag queenit ja transihmiset, niin valkoiset kuin värillisetkin muodostivat yhteisen rintaman ja sen ansiosta syntyi pridekulkueiden perinne, jonka symboliksi on viiden vuosikymmenen aikana tullut sateenkaarilippu. Se on ollut valtava katalysaattori ihmisoikeuksien parantamiselle ympäri maailman – vaikka monessa Euroopan maassa tilanne oli 1969 seksuaalivähemmistöille ainakin parempi kuin Yhdysvalloissa oli; Ruotsi laillisti homoseksuaaliset suhteet jo 1944, Tanska oli tehnyt saman jo 1933. Ranskassa homoseksuaalisuuden rangaistavuus poistettiin jo 1789 vallankumouksen yhteydessä. Myös Yhdysvalloissa oli vapaampi ajanjakso ennen toista maailmansotaa, mutta sitten asenteet kovenivat, mikä on varoittava esimerkki ja viesti meille tähän aikaan: Kaikki edistys voidaan menettää hetkessä ja tätä koko ajan voimistuva antigender-liike ajaa meillä Suomessakin.
Päivitetty 2023-07-25
